perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Paulo Coelhon kirjoja myydään kymmeniä miljoonia

"Kirjani rakentavat siltaa eri kulttuurien välille", Coelho sanoo

Julkaistu: 16.11.2002 lehdessä osastolla Kulttuuri

 "Anteeksi, että keskeytän, Sir, mutta oletteko kirjailija Paulo Coelho. Näin teidät kolme vuotta sitten Tim Sebastianin ohjelmassa BBC:ssä", Kämpin englantilainen baarimestari kysyi torstaina illansuussa.

"Olen", Paulo Coelho vastasi ja kertoi, että hänestäkin ohjelma oli hyvä ja että hän oli saman tien ystävystynyt BBC:n tähtihaastattelijan kanssa.

Samantapainen juttu Coelholle oli tapahtunut iltapäivälennolla Oslosta, ja tällaiset tapaamiset ovat kirjailijalle arkea.

"Ne ovat minulle myös hyvä merkki, koska se merkitsee sitä, että olin sitten missä tahansa, en ole kaukana kotoa. Jollakin tavalla sieluni on käynyt täällä aikaisemmin."

Coelho, 55, tuli Helsinkiin juhlistamaan kolmen teoksensa ilmestymistä suomeksi. Alkemisti on ilmestynyt jo suomeksi aiemmin nimellä Santiagon unelmat ja samoin Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin, WSOY julkaisi ne 1998 ja 1997.

Kahden uusintapainoksen kanssa julkaistaan uusi romaanisuomennos Paholainen ja neiti Prym. Niiden kustantajana on Bazar-kustannus, joka on norjalaisen Bazarin haaraliike. Norjalainen kustantaja on ostanut Coelhon pohjoismaiset oikeudet ja uskoo, että hänestä tulee täälläkin yhtä suuri nimi kuin muualla maailmassa.

Coelhon kirjoja on myyty yli 37 miljoonaa kappaletta 55:llä kielellä 140 maassa.

Hänen menestyksensä ei rajoitu vain katolisiin maihin ja Venäjälle, jossa myydyimpien kirjojen listalla oli syyskuussa viisi Coelhon teosta.

"Olen myynyt neljä miljoonaa kappaletta Iranissa, Kirjani menevät hyvin Yhdysvalloissa ja Saksassa, jossa Alkemisti on ollut 306 viikkoa yhtä kyytiä Spiegelin bestseller-listalla. Aasiassakin ne myyvät kovin hyvin. Niissä on olettaakseni symbolista, vertauskuvallista kieltä, joka menee uskonnollisten ja kulttuuristen eroavaisuuksien taa. Kirjani rakentavat siltaa eri kulttuurien välille."

Coelho ei yritä selittää tämän valtavan menestyksen syitä.

"Selittämisen yrittäminen voisi pilata työntekoani. Kun aloin kirjoittaa, minulla ei ollut aavistustakaan kustantajasta, lukijoista nyt puhumattakaan. Kun kirjoitan, kirjoitan aina kuin ensimmäisellä kerran."

Portugaliksi kirjoittava brasilialainen kirjailija ei voi odottaa maailmanmenestyksestä.

"Ajattelin, että myisin ehkä kolmetuhatta kappaletta kotimaassa."

Brasilialaisilla oli kuitenkin Jorge Amado (1912-2001), maan paras kirjailija kautta aikain. Coelho sanoo olevansa paljosta Amadolle kiitollinen, tuesta ja siitäkin, että hänet on juuri valittu Brasilian akatemian jäseneksi.

Coelhon tyyli on omailmeistä, ja hän haluaa lukijansa kokevan, että tällä on paljon mielikuvitusta. "Ensimmäinen versio on aina kolme kertaa niin suuri kuin painoon menevä kirja. Pyyhin paljon ja haluan jättää tilaa lukijan mielikuvitukselle, joka sitten luo lopullisen teoksen."

Tästä syystä Coelho ei myy kirjojensa elokuvaoikeuksia, elokuvahan tyrehdyttää lukijan mielikuvituksen.

"Tein yhden suuren virheen myydessäni Alkemistin Warnerin veljeksille. Yritän sabotoida hankkeen jollain tavalla. Kai sitä silti yhden erehdyksen saa tehdä."

Viestejä Coelho ei kirjoihinsa ujuta. "Jokainen kirja heijastaa sieluni eri puolia. En usko viesteihin, uskon elämään."

Hän ei myöskään tunnustaudu uskonnolliseksi kirjailijaksi.

"En, vaikka olenkin roomalaiskatolinen uskonnoltani. Luulen, että on vaarallista kirjoittaa uskonnosta tai uskonnolliselta pohjalta. Ei spirituaalisuudesta kirjoittaminen merkitse uskonnollisuutta."

Coelho oli nuoruudessaan Brasilian sotilasdiktatuurin aikana poliittisesti aktiivi, hänet vangittiin ja häntä kidutettiin vankilassa.

"Olen edelleen sitä meiltä, että ihminen on poliittinen eläin. Se ei merkitse sitä, että maailma täytyy nähdä mustavalkoisena. Poliittisen ja maan elämään voi osallistua monella tavalla, toimimalla tai kirjoittamalla."

Paulo Coelho on perustanut säätiön, joka tukee lasten ja vanhusten elämää.

"En voi muuttaa maatani tai valtiotani, mutta voin muuttaa kaupunkiani, naapurustoani, katuani Rio de Janeirossa."

Espanjalaisen journalistin Juan Ariasin haastattelukirjassa Coelho puhuu hyvin positiivisesti Lulasta. Ja äskettäin Lula eli Luiz Inacio Lula da Silva valittiin Brasilian presidentiksi.

"Tapaan hänet kahden viikon kuluttua. Nyt huolestuttaa se, että häneen on pantu niin paljon toivoa. Eihän hän voi tehdä ihmeitä. Brasilialaiset odottavat häneltä ihmeitä."

Paulo Coelhokaan ei lupaa ihmeitä, "jokainen uusi päivä on sinänsä ihme". Alkemistissa hän määrittelee alkemian, ja lainaus on yksi ovi Coelhon ajatteluun:

"Alkemia on sitä, että tunkeutuu Maailman Sieluun ja löytää aarteen, jonka se on varannut ihmiselle."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.