Perheromaani tuo nöyryytetyille venäläisille iloisen viestin

Ludmila Ulitskaja kirjoittaa hyvien perinteiden elinvoimasta
Myös Vasili Aksjonovin 1990-luvun perheromaani menestyy

Kristina Rotkirch

MOSKOVA. Jokin aika sitten istuin metrossa, luin kirjaa ja kun katsahdin ylös, näin, että vastapäinen nuorimies syventyi juuri samaan, vastailmestyneeseen kirjaan, Ludmila Ulitskajan romaaniin Kazus Kukotskogo , "Kukotskin tapaus".

Vilkaisimme toisiamme kuin yhteisymmärryksen merkiksi, ja aprikoin, mikä romaanissa mahtoi häntä kiinnostaa.

Ehkä ajankuva. Kirja on täynnä Venäjän lähihistorian kohtaloita ja tapahtumia. Keskushahmo on Pavel Kukotski, moskovalainen gynekologi. Romaanissa kerrotaan hänen perheestään aina sotavuosista meidän päiviimme asti. Kazus Kukotskogo -romaania luetaan ja siitä keskustellaan juuri nyt. Romaani on kirjakaupoissa parhaiten myyvien uutuuksien rinnalla, sen kustantaja on populaarikirjallisuuteen suuntautunut Eksmo, ja viidettä painosta painetaan jo.

Ulitskajasta on tullut eloisan ja terävän, enimmäkseen ihmisten välisiä intiimejä suhteita kuvaavan kerronnan tae. Hänen novellinsa ja pienoisromaaninsa, kuten kansainväliset menestysniteet Sonetška (1994) ja Veselye pohorony ("Iloiset hautajaiset" 1999), ovat kevyen ironisia, ja niissä on enemmän ranskalaiselta kuin venäläiseltä tuntuvaa eroottisuutta.

Nyt Ludmila Ulitskaja

on kuitenkin siirtynyt historian vaikeisiin kertomuksiin. Hänen sankarinsa Pavel Kukotski kohtaa lääkärinä Stalinin ajan epäinhimillisiä asetuksia. Tuhansia lapsia maailmaan auttaneen miehen täytyy taistella raskaasti naisten aborttioikeuden puolesta.

"Stalinin aborttikielto oli sekä julma että mieletön", Ludmila Ulitskaja, 55, sanoo, kun tapaan hänet muutamaa päivää myöhemmin.

"Ehkäisyvälineitä ei ollut, ja vankilat täyttyivät naisista. Oli rangaistava sekä abortin tehneitä että suorittaneita. Nämä naiset elivät yleensä suuressa köyhyydessä ja heillä oli jo lapsia, mutta harvemmin miehiä. Lapsista tuli orpoja naisten jouduttua vankilaan."

Ludmila Ulitskaja on itse lääkäri, hänen erikoisalansa on perinnöllisyystiede, ja vanhemmatkin olivat lääkäreitä. Lääketieteellinen tietämys tekee Stalinin ajan tihutöiden kuvauksesta hyvin mielenkiintoisen.

Ulitskaja painottaa kuitenkin, että Kukotskin perheen tarina ei ole hänen oman perheensä tarina. "Historiallinen kehys on tietysti oikea, ja syvemmässä mielessä romaanini on tosi, mutta ei se mikään dokumentti ole. Pavel Kukotskissa on jotakin, mitä olen aina ihaillut omissa vanhemmissani ja heidän vanhemmissaan - moraalista itsenäisyyttä."

Pavel Kukotski yrittää vaikuttaa yhteen keskuskomitean jäseneen kertomalla tiukan aborttilainsäädännön kauhistuttavista seurauksista, mutta hän saa vain vähän ymmärtämystä osakseen.

Maa tarvitsee sotilaita!

Asiasta on sitten turhaa edes yrittää väitellä, kun vihakampanja "kosmopoliitteja" eli juutalaisia ja erityisesti juutalaisia lääkäreitä vastaan käynnistetään 1950-luvun alussa.

Pavel Kukotski valitsee hyvin venäläisen ratkaisun. Hän ryhtyy zapojiin , pitkään, kenties viikkoja kestävään humalaan välttyäkseen kokouksilta, joissa muun muassa hänen ystävänsä Ilja Goldberg tuomitaan ja erotetaan.

Hän säästyy siten toisten vahingoittamiselta, vaikka hänen itsensä käy huonosti. Hänestä tulee ennen pitkää alkoholisti ja hän tärvelee oman perheensä. Ystävyys Iljan kanssa kestää silti.

"Olen taustaltani

osin juutalainen, ja minua kiinnostavat suuresti venäläisen ja juutalaisen kulttuurin väliset monimutkaiset suhteet", Ludmila Ulitskaja sanoo.

"Näen niissä kaksi voimakkaan ja kauniisti punotun köyden osaa. Juutalainen kulttuuri kokee lisäksi juuri nyt renessanssiaan, ja antisemiitit pitävät suutaan suhteellisen soukalla."

Jos Ludmila Ulitskaja saa joskus paikan kirjallisuudenhistoriasta, se voi johtua 1990-luvun venäläisen kirjallisuuden temaattisesta laajennuksesta. Hän on tuonut esille aikaisemmin vain reunamilla häämöttäneitä ihmisiä, juutalaisten lisäksi myös toisia vähemmistöjä, kuten uzbekkeja ja tataareja.

Hän kirjoittaa heistä heidän kaikkine inhimillisine ulottuvuuksineen, kaihtamatta kulttuurisia tai etnisiä konflikteja.

Henkilöt saavat lisäksi ruumiintoimintoja: lapset istuvat potalla, tytöillä on kuukautiset, naiset vuotavat verta aborttien jälkeen ja vanhat miehet alkavat lemuta.

Ulitskajan tekstissä fyysinen ulottuvuus ei ole ohjelmallista tai vastenmielistä, vaan elämään elimillisesti kuuluva osa.

Yksi Kazus Kukotskogo -romaanin vahvimmista jaksoista kuvaa Jelena-vaimon matkaa Alzheimerin tautiin.

"Rakennan sen omille muistolleni rakkaasta, vanhasta sukulaisesta. Hän oli ulospäin täysin passiivinen, istui hiljaa nojatuolissa, laski alleen. Joskus hän pystyi kuitenkin antamaan minulle pilkahduksen maailmoista, joissa eli. Ja ymmärsin, että silläkin kohdalla elämä voittaa meidän tavanomaisen binäärin ajattelumme."

Ulitskaja voi olla

kirjailijana täysin epäsentimentaalinen ja pragmaattinen, mutta yhteen asiaan hän uskoo: ihmisen arvokkuuteen.

Sekä Jelena että Pavel Kukotski säilyttävät arvokkuutensa ja sisäisen vapautensa. Niin myös heidän tyttärensä Tanja, joka Brežnevin kaudella luo itselleen täysin riippumattoman elämän Moskovan asunnottomien joukossa kaupungin kaduilla.

"Tanja ajautuu vaaravyöhykkeelle ja syöksyy tuhoon valitessaan tietoisesti sellaisen elämäntavan. Hän kuitenkin välttyy siten, vanhempiensa lailla, neuvostoajan pahimmilta seurauksilta: pelolta ja passiivisuudelta."

Tässä Ludmila Ulitskaja kehittää edelleen toista kirjailijantyönsä punaista lankaa, nimittäin hyvien perinteiden elinvoimaa yhteiskunnan pienimmässä yksikössä, perheessä.

Paljon romaanin dynamiikasta on juuri pienen ihmisen ja valtavan väkivaltakoneiston välisessä jännitteessä. Samaa dynamiikkaa on toisessa laajassa Stalinin aikaa kuvaavassa perhekronikassa.

Vasili Aksjonovin 1990-luvun alkupuolella ilmestyneestä Moskovskaja sagasta on tullut menestys sekä Venäjällä että ulkomailla. Sekin valaisee pelottavasti Stalinin ajan pimeitä puolia, kuten esimerkiksi puna-armeijan sodan loppupuolella tekemiä raakuuksia.

Aksjonovin sepitteellinen perhe on Ulitskajan perhettä moniulotteisempi, ja se on enemmän tekemisissä vallan kanssa, joten jäsenten on myöhemmin kamppailtava häpeän ja syyllisyyden kanssa. Moskovskaja sagassakin puhdistautuminen ja pelastautuminen tapahtuvat vallankumousta edeltäneiden hyveiden, perheen yhteenkuuluvuuden ja henkilökohtaisen kunniantunnon, kautta. Voi aavistaa kirjailijoiden kunnioituksen suuria edeltäjiä, kuten Leo Tolstoita ja Vasili Grossmania kohtaan.

Historiallisella

perheromaanilla voi nykyään olla myös aivan erityinen tehtävä.

Ludmila Ulitskaja ja Vasili Aksjonov vaikuttavat haluavansa välittää nykyisille, nöyryytetyille venäläisille positiivisen viestin: kaikki ei ollut alistumista ja petosta! Hyvyyskin elää edelleen! Historian kulkua, sen suuntaa voidaan muuttaa!

Ehkä juuri siksi nuoret miehet lukevat metrossa heidän paksuja romaanejaan.

Ludmila Ulitskaja: Kazus Kukotskogo. Eksmo-Press. 447 s.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi