Pyhä Teresa rohkaisi lihallisuuteen

Julia Kristeva ihmettelee, miksi vastauskonpuhdistuksen myönteiset seuraamukset on unohdettu
"Sensuaalisuus johti barokkitaiteeseen, eikä ilman sitä olisi James Joycea tai Charles Chaplinia"

mantova. Historia on nyt kova sana. Sillä yritetään avata tämän hetken ideologisia ristiriitoja ja umpisolmuja. Paradoksaalisesti uskonnolliset johtajat turvautuvat perusteluissaan maallikoihin, maallikot taas uskonnollisiin johtajiin.

Muslimeita närkästyttänyt paavi Benedictus XVI siteerasi syyskuussa 1300-luvulla elänyttä Bysantin keisaria Manuel II Palaiologosia. Hän oli maallinen johtaja, joka tunnetaan myös useiden kirjojen kirjoittajana.

Ranskalainen filosofi, kirjailija ja feministi Julia Kristeva puolestaan tutkii parhaillaan uskonnollista reformistia - 1500-luvulla Avilan karmeliittaluostarissa vaikuttanutta Pyhää Teresaa, joka oli perustamassa paljasjalkakarmeliittojen sääntökuntahaaraa. Hän uskoo, että Pyhän Teresan (1515-1582) näkemykset elämästä ja hänen mystinen filosofiansa voisivat hyvinkin raottaa islamin ja kristinuskon väliin laskeutunutta väärin ymmärtämisen rautaesirippua.

"Kirjoitan aivan innoissani kirjaa Pyhästä Teresasta, Teresa D'Avilasta. On ihmeellistä, että tutkimuksissakin on perinteisesti korostettu vain vastauskonpuhdistuksen kielteisiä puolia. Se synnytti kuitenkin myös paljon myönteisiä seuraamuksia", toteaa Julia Kristeva. Hän sai syyskuun alussa filosofisesta työstään kansainvälisen Hannah Arendt -palkinnon. Arendt oli totalitarismin mekanismeja tutkinut saksalaisfilosofi.

Yhtenä maailman johtavana semiootikkona tunnettu Julia Kristeva muistuttaa, että Pyhä Teresa oli loistava renessanssiajan ajattelija, jonka ajattelun ytimenä oli pyrkimys vapauttaa sekä yksilö että yhteisön yksilön käyttöön antamat käsitteet.

Tässä mielessä Pyhän Teresan elämän ja ajattelun tutkiminen on luonnollista jatkoa hänen kirjoittamalleen naisnerojen elämää ja ajattelua luotaavalle trilogialle. Le génie féminin -sarja alkoi vuonna 1999 yli 400-sivuisella kirjalla Hannah Arendtista, kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi yhtä tuhti kirja itävaltalaisesta psykoanalyytikosta Mélanie Kleinista ja trilogian päätti teos ranskalaiskirjailija Colettesta vuonna 2002.

Colette oli 1800-luvun lopun, Fin de sièclen ja 1900-luvun alun kuuman hurmoksen, La belle époquen lihallinen ja kirjallinen ylipapitar, jonka yksi maksiimi oli: "kun ruumiini ajattelee, liha saa sielun."

Syyskuun alussa pidetyillä Mantovan kirjallisuusfestivaaleilla esiintynyt Kristeva huomauttaakin, että Colette ja Pyhä Teresa ovat itse asiassa hengenheimolaisia, eräänlaisia henkisiä sisaria, vaikka sitä ei äkkipäätä uskoisi - semminkin kun toinen toimi luostarissa ja toinen taas kirjallisissa salongeissa ja nuorukaisten sängyissä.

"Pyhä Teresa korosti nimenomaan sensuaalisuuden ja eroksen merkitystä ihmiselle, mikä puoli hänen ajattelustaan on pyritty ohittamaan. Siitä on haluttu vaieta. Syynä ovat kirkon miehiset mekanismit", Julia Kristeva kertoo.

Pyhän Teresan kirjoituksien lihallisuus on haluttu pikemminkin älyllistää kuin tunnustaa niiden ilmaisema aito kaipuu intohimoon.

"Pyhän Teresan mukaan ihmisellä on oikeus nautintoihin."

Julia Kristevan mielestä Pyhän Teresan metafyysiset näkemykset osoittavat, että uskonto ei ole mikään kaiken nielevä kattokäsite. Uskonnollisessa kokemuksessa yksilön ja maailman pitäisi koskettaa toinen toisiaan ja kietoutua lopulta yhteen, yhdeksi.

"Nykyään - ei tarvitse kuin ajatella Lähi-itää ja Irakin tilannetta - kollektiivinen politiikka ja yksityisyys, ihmisen oma intiimiys törmäävät väkivalloin toisiinsa. Se ei luo pohjaa dialogille", Kristeva huomauttaa.

Hänen mielestään väkivallan kierrettä ei voi katkaista, koska näennäistä dialogia hakevat ihmiset eivät ymmärrä edes omaa uskontoaan - puhumattakaan siitä, että he olisivat tietoisia oman uskontonsa ristiriidoista ja historiasta. Tässä mielessä esimerkiksi vastauskonpuhdistus on joutunut alisteiseen toiseuden asemaan. Sitä määrittelee toisen katse.

Kristeva huomauttaa, että juuri kirkko on pannut vastakkain henkisyyden ja sensuaalisuuden, johon kuuluivat myös aistillisuus, rakkaus ja oma ruumis. Pyhän Teresan mukaan kuitenkin juuri sensuaalisuuden hyväksyminen tasoittaa tietä taivaaseen ja auttaa samalla hyväksymään itsensä, oman ruumiinsa.

"Sensuaalisuus on yhtä keskeinen käsite kuin filosofi Leibnizin kuuluisat monadit. Se johti barokkitaiteeseen, eikä ilman sitä olisi James Joycea tai Charles Chaplinia", Kristeva toteaa.

Nykyään kirkko on kanonisoinut Pyhän Teresan mystikoksi. Kristevan mukaan Teresa D'Avilan omapäisyys ja rohkeus kyllä vielä tunnustetaan, mutta tämän älykkään naisen huumorintajua ja leikkimieltä - kuten sensuaalisuuden nälkääkään - ei pidetä kovin oleellisina pyhimyksen kokonaiskuvan kannalta.

Rämäpäinen Pyhä Teresa antoi esimerkiksi nunnien pelata shakkia Avilan luostarissa. "Hän naureskeli nunnille, että nyt voitte fiksusti pelatessanne päästä sanomaan Jumalalle 'shakkimatti' - vaikka ainoastaan Neitsyt Maria on onnistunut tekemään jumalaisen shakkimatin viemällä Jumalalta pojan."

Julia Kristeva muistuttaa, että Pyhän Teresankin toimintaan niveltyvä vastauskonpuhdistus eli katolinen reformaatio oli katolisen kirkon vastaus reformaatioon ja protestantismin leviämiseen 1500-luvun Euroopassa. Sen merkitystä katolinen kirkko ei ole oikein koskaan ymmärtänyt. "Jotenkin tuntuu siltä, että tässä yksilötason häiriintynyt narsismi saa kollektiivisen ilmiasun. Yksilökään ei voi mennä eteenpäin, jos hän ei pääse eroon kierosta narsismista, joka varjostaa hänen mieltään ja tekojaan."

Ei siis ole kovin ihmeellistä, että katolinen kirkko ei halua ymmärtää islamia. Sillä on vaikeuksia hyväksyä omakin historiansa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi