Raitiovaunu vie löytöretkelle Helsinkiin

Otso Kantokorpi teki matkaoppaan, joka avaa uusia näkymiä myös stadilaisille

 Aurinko porottaa piskuiselle terassille Pursimiehenkadun loppupäässä. Ravintola Huvipurren parkkiintuneet kanta-asiakkaat eivät huomaa oluidensa lämpenevän, kun he selailevat innokkaasti Otso Kantokorven näytille tuomaa kirjaa Sankarimatkailija Helsingin raitiovaunuissa.

Kirjan mukaan tämä myös Hirsipuuna tai Huvihirtenä tunnettu paikka on toinen Punavuoren ravintoloista, jossa voi vielä kokea aitoa rööperiläistunnelmaa.

Kantokorpi on kaikkien tuttu, ja kommentteja satelee. Huitti haluaa kertoa, missä on Tehtaankadun vanhin talo.

Tällaista kulmakapakan tietoa Kantokorpi, baarien mies, on hyödyntänyt kootessaan kirjaansa tietoa Helsingin raitiovaunulinjojen varrella sijaitsevista nähtävyyksistä, joita ei ehkä ole turistioppaissa.

Terassilta näkyy Telakkakadun pysäkille, jolta raitiovaunu 1A lähtee kohti Käpylää. Kantokorpi on luvannut lähteä oppaaksi lempireitilleen.

Jo lähtöpaikka saa Kantokorven herkistymään. Hänestä on komea näky, kun raitiovaunu seisoo katukuilussa Fazerin vanhan makeis- ja suklaatehtaan ja entisen Suomen Kaapelitehtaan välillä.

"Helsinki on ollut vireä teollisuuskaupunki, mutta siitä ei hirveästi puhuta. Teollisuusarkkitehtuuri on lumoavaa."

Ratikka lähtee. Tehtaankadulla Kantokorpi pysyy viileänä, mutta Olympiaterminaalin kohdalla hän lämpenee.

"Hieno rakennus, joka henkii 1950-luvun kehitysoptimismia. Sääli vain, että entisen ravintola Tuuliviirin paikalla on nyt Robert's Coffee. Ketjuravintoloiden lisääntyminen ja standardisoituminen vie kaupungista fiiliksen."

Laskettelemme Tähtitorninmäen sivusta kohti Kauppatoria. Tuomiokirkko ja Uspenskin katedraalin uudet kupolit hohtavat kilpaa auringossa. "Tämä on turistillekin hieno tapa saapua Helsinkiin", Kantokorpi ihastelee.

Kruununhaassa Kantokorpi kiinnittää huomiota Emil Wikströmin veistämään Säätytalon päätyfriisiin. "Tuo on yksi Helsingin suurimmista julkisista taideteoksista, mutta harva tulee sitä katsoneeksi.

Pian ohitamme Mikko Monosen hautaustoimiston, joka on ikuistunut myös Pentti Saarikosken sanoittamaan Muksujen kappaleeseen Liisankadulla. Tosin laulussa puhutaan Matti Makkosen ruumisarkkuliikkeestä, koska Yleisradio ei suvainnut mainontaa.

"Olen ajatellut tehdä kirjan Helsinki-aiheisista lauluista", Kantokorpi paljastaa.

Hakaniemen torilla Kantokorpi kiinnittää huomiota kauppahallin tyylikkääseen neonvalokylttiin. Toisenlaisia väristyksiä aiheuttaa näkymä Ympyrätalon kulmalta Kallion virastotaloon päin: Kantokorpi käyttää taivaalle sojottavasta Sodan ajan naisten muistomerkistä nimeä, joka ei sovi lehteen painettavaksi.

"Helsingin rumimpia patsaita, se tuo mieleen jotain muuta kuin naisten uhraukset sodassa."

Sympaattisempi patsas löytyy Karhupuistosta, joka on nimetty Jussi Mäntysen karhuveistoksen mukaan.

"En ole Mäntysen eläintaiteen suurimpia ihailijoita, mutta tänne patsas sopii."

Jäämme hetkeksi kyydistä, ja Kantokorpi käy ostamassa jäätelötötterön Karhupuiston lippakioskista. Helsingin lippakioskit suunnitteli Hilding Ekelund, jonka käsialaa on myös Taidehalli.

Seuraava vaunu tulee, ja matka jatkuu. Käännymme pian Mäkelänkadulle, ja Kantokorpi innostuu oikean puolen keltaisesta talokolossista. Gunnar Taucherin piirtämät kunnalliset asuintalot kuuluvat Kantokorven mukaan kaupungin hienoimpiin paikkoihin.

"En oikein osaa edes selittää miksi. Niissä on vain jotain järjettömän hienoa."

Sitten tullaan toiselle Kantokorven suosikkipaikalle, Velodromille. Pyöräilystadionin keskellä on nurmikenttä, jossa pelataan muun muassa maahockeyta ja jalkapalloa.

"Täällä on mukava istuskella ja seurata harjoituksia."

Käpylä häämöttää jo. Koskelantien risteyksen jälkeen vasemmalla näkyvät sodan jälkeen rakennetut suurperheisten talot, joiden sataan asuntoon otettiin vuokralaisiksi vain sellaisia perheitä, joissa oli vähintään kolme alle 10-vuotiasta lasta.

"Voi kuvitella, millainen vilske talojen pihalla oli", Kantokorpi naurahtaa.

Pian ollaan reitin loppusuoralla, lehmusten varjostamalla Pohjolankadulla. Jäämme kuitenkin kyydistä jo Käpylänaukiolla. Kantokorven mukaan puu-Käpylän tunnelman kokee parhaiten kävelemällä Pohjolankadun päästä päähän. Sitä paitsi hän haluaa esitellä monelle helsinkiläiselle tuntemattoman ravintolaryppään kadun alussa: samassa rakennuksessa näyttelijä Eeva Litmasen vetämän teatteriravintola Nyyrikin kanssa on vielä taverna, yökerho ja korttelikapakka.

Taas terassille päästyään Kantokorpi kertoo, miten hän alkoi kiinnostua kotikaupunkinsa ratikkalinjoista tehtyäänpari vuotta sitten samanlaisen oppaan Tallinnasta.

"Rupesin katsomaan asioita ihan eri tavalla ja huomasin, että monissa kantakaupungin osissakin oli paljon sellaista, jota en ollut tiennyt tai huomannut aiemmin."

Kantokorven kirja on erinomainen opas turistille, jos matkailija sattuu osaamaan suomea. Kantokorpi uskoo kirjasta olevan iloa myös helsinkiläisille.

"Punavuoressa asuva ei välttämättä tiedä, mitä kaikkea Vallilassa on."

Kantokorvella on paljon uusia kirjasuunnitelmia. Seuraavaksi hän aikoo kirjoittaa yksityiskohtaisen Punavuori-oppaan, mutta hän on aloittanut jo Helsingin rantaviivalta löytyvien mielenkiintoisten kohteiden kartoittamisen - Ruoholahti ja Jätkäsaari on jo käyty läpi.

"Tämä on rakkaustarina. Löydän kaupungista koko ajan uusia asioita", Kantokorpi herkistelee.

Otso Kantokorpi: Sankarimatkailija Helsingin raitiovaunuissa. Like. 287 s. 24 e.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi