Riidoissa maailman kanssa

Christopher Hitchens on kärkäs toisinajattelija, joka ei säästä edes Äiti Teresaa. Entinen vasemmistolainen tukee Irakin sotaa ja Bushia. Ja nyt hän haluaa hävittää uskonnot.

Siinä hän seisoo: Christopher Hitchens, 59, kirjailija-toimittaja, Yhdysvaltain tunnetuimpiin kuuluva älykkö. Räyhähenki ja riidankylväjä.

Paita repsottaa farkkujen päällä. Yhdessä kädessä on viskilasi ja toisessa puoliksi juotu viskipullo. Sen hän sujauttaa kainaloonsa kättelyn ajaksi.

Hitchens on soittanut yllättäen edellisenä iltana ja kutsunut minut sunnuntailounaalle. Haastattelupyyntö oli lähetetty monta viikkoa aikaisemmin. Hitchensin tilava asunto sijaitsee Washingtonin vauraassa osassa. Harvat huonekalut ovat antiikkia ja kaikki eri tyyliä. Kaikkialla on kirjahyllyjä.

Isäntä johdattaa keittiöön. Luvassa on kanaa ja perunoita.

"Tyypillisintä brittiruokaa", hän sanoo.

Todella. Hitchens ei mausta kanaa suolalla tai pippurilla. Hän halkoo keitetyt perunat samaan uunivuokaan ja höyrystää lisukkeeksi kukkakaalia ja tomaattia.

Britanniassa kasvanut Hitchens muutti Yhdysvaltoihin 1981. Hän on kirjoittanut 16 kirjaa, ja hänen laajoja artikkeleitaan julkaisevat laatulehdet, kuten The Atlantic, Vanity Fair ja Slate.

Vuosien saatossa hän on hyökännyt niin Äiti Teresan, prinsessa Dianan kuin Henry Kissingerin kimppuun. Kunnes maalliset maalitaulut eivät enää riittäneet.

Viime vuonna Hitchens julkaisi kirjan God Is Not Great, vimmaisen hyökkäyksen uskontoja ja uskonnollisuutta vastaan. Tänä syksynä se on suomennettu nimellä Jumala ei ole suuri - kuinka uskonto myrkyttää kaiken (WSOY). The New York Timesin bestseller-listan kärkeen noussutta kirjaa on myyty noin 400000 kappaletta. Se on tuonut Hitchensille yli miljoona euroa ja tehnyt älykköpiirien räyhääjästä kaikkien tunteman provokaattorin.

"Raha on toki onnenpotku, mutta on siitä ongelmiakin. En totisesti luota pankkeihin enkä sijoittajien neuvoihin", Hitchens sanoo. Hätäpäissään hän osti valtion obligaatioita, joiden korko on nyt alhaisempi kuin inflaatio.

Seuraksemme ruokapöytään istuu Hitchensin puoliso Carol Blue, näytelmäkirjailija ja entinen toimittaja. Pariskunnalla on tytär Antonia, 14. Kreikkalaisen ex-vaimonsa kanssa Hitchensillä on 23-vuotias poika ja 19-vuotias tytär.

Sitten alkaa riita. Hitchens parjaa jotakuta, jonka nimi menee minulta ohi, ja Blue kysyy, mitä todisteita Hitchensillä on. Sanaharkan jälkeen Blue nousee pöydästä. Hitchens jatkaa puhettaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Uudessa kirjassaan hän väittää, että uskontojen varjolla murhataan, orjuutetaan ja pelotellaan edelleen miljoonia ihmisiä. Hän vyöryttää todisteeksi mittavat määrät tietoa ja höystää tekstin kokemuksillaan matkoilta ympäri maailmaa.

Monen mielestä teksti on epäilemättä provosoivaa ja loukkaavaa. Kirjaa lukiessa ahdistaa välillä niiden puolesta, joille uskonto on tärkeä ja yksityinen asia. Eiväthän he heittele pommeja, ympärileikkaa pikkutyttöjä tai tapa uskonhurmoksessa.

Hitchensin hampaissa on kristittyjen Jumalan lisäksi muslimien Allah ja oikeastaan kaikkien uskontojen kaikki jumalat.

Maltilliset uskovaiset tunnustavat, että Hitchens on monissa väitteissään oikeassa. Hän on kiertänyt ahkerasti kirkkojen, kristillisten yliopistojen ja järjestöjen keskustelutilaisuuksissa. Vielä samana sunnuntai-iltana hän on lähdössä puhumaan New Yorkiin ja sieltä edelleen Kanadaan. Jumala ei ole suuri -kirja on tehnyt hänestä yhden uuden uskonnonvastaisen liikkeen kärkihahmoista. Hitchens väittää liikkeen olevan nopeimmin kasvavia vähemmistöjä Yhdysvalloissa.

"Siihen kuuluu 24-25 miljoonaa ihmistä. Viisi vuotta sitten heitä oli ehkä vain viisi miljoonaa. Käynnissä on suuri kulttuurisota. Se ei vielä tapahdu valtavirran televisiokanavilla, vaan netissä, esimerkiksi YouTubessa."

Hitchens uskoo kirjoittaneensa teoksen, joka uskovaisten on pakko lukea. "He eivät enää voi välttää debattia minun ja kolmen muun kanssa."

Hitchensin lisäksi uskontokriittiseen neljän koplaan kuuluvat yhdysvaltalaiset Sam Harris ja Daniel Dennett sekä britti Richard Dawkins. Harrisin Uskon loppu: uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus ( The End of Faith), Dawkinsin Jumalharha ( The God Delusion) ja Dennettin Lumous murtuu: uskonto luonnonilmiönä ( Breaking the Spell) korostavat uskonnon vaaroja länsimaiselle moniarvoiselle yhteiskunnalle. Terra Cognita -kustantamo on julkaissut nämä kolme teosta suomeksi.

Kirjojen taustalla on syyskuun 2001 terrori-iskut, joiden jälkeen kritiikki kohdistui aluksi ääri-islamilaisuuteen, mutta politisoitui pian koskemaan kaikkia uskontoja. Uskonnonvastaisuus on noussut juuri Yhdysvalloissa, joka on yksi maailman uskonnollisimmista yhteiskunnista.

Hitchens hyökkää radikaalia islamia ärhäkkäämmin kristinuskon kimppuun. Hän pettyi erityisesti siihen, miten amerikkalainen uskonnollinen yhteisö reagoi terrori-iskuihin. "Silloin olisi ollut hyvä hetki puolustaa yhteiskuntaa, joka erotti valtion ja kirkon toisistaan ja antoi arvon sananvapaudelle ja vapaalle tutkimukselle. Mutta ei! Jo parin tunnin kuluttua tv-pastorit Pat Robertson ja Jerry Falwell väittivät iskujen olleen Jumalan tuomio maallistuneelle yhteiskunnalle, joka hyväksyi abortin ja homoseksuaalisuuden."

Hitchens haluaisi hävittää kaikki uskonnot, muttei kiellä Jumalan olemassaoloa.

"Olisi tyhmää kieltää se, koska me emme yksinkertaisesti tiedä."

Maailman uskonnollisin maa on Pohjois-Korea, väittää Hitchens. Se on käytännössä teokratia, valtio, jossa yksi jumalhenkilö pitää valtaa ja ihmiset ovat peloteltuja, tietämättömiä ja aliravittuja.

Ortodoksinen Venäjä ei ole yhtä paha, mutta sielläkin kirkolla on iso rooli.

" Putin ja koko hänen hallituksensa ovat tiukasti sidoksissa ortodoksikirkkoon. Aina kun Putin tekee uuden siirron, hänen ympärillään pyörii pappeja."

Hitchensistä ortodoksinen kirkko toimi ideologisena kätilönä venäläiselle imperialismille esimerkiksi Georgian sotaretkellä.

"Uutta venäläistä imperialismia ei leimaa enää bolsevismi, vaan perinteinen tsarismi, oikeistolaisnationalismi ja venäläinen ortodoksisuus."

Hitchensin mukaan uskonnollinen Venäjä ei ehkä enää taivu pelotteen edessä, vaan on epävakaisempi ja vähemmän rationaalinen kuin bolsevistinen. "Haluan, että Yhdysvaltain tuleva presidentti ymmärtää nämä asiat venäläisistä."

Vakavia väitteitä. Mutta on Hitchensin kirjassa mustaa huumoriakin. Hän lainaa esimerkiksi vuoden 2000 Koraanin käännöstä, jossa marttyyreita ei palkitakaan taivaassa neitsyillä vaan "läpinäkyvillä makeilla rusinoilla".

Hän kertoo, kuinka Texasin kuvernööriltä kysyttiin, eikö Raamattua pitäisi opettaa myös espanjaksi. Kuvernööri vastasi: "Jos englanti kelpasi Jeesukselle, saa se kelvata myös minulle."

Itseään Hitchens kutsuu "protestanttiseksi ateistiksi". Vitsi tulee Pohjois-Irlannista. Kun ohikulkijalta kysyttiin katusululla, mikä on hänen uskontonsa, hän vastasi olevansa ateisti. "No ateistipa hyvinkin, mutta oletteko protestanttinen vai katolinen ateisti", tiukkasivat vartijat.

Viime vuosina Hitchens on suututtanut muutkin kuin kirkolliset piirit.

Se johtuu Irakin sodasta.

Hitchensin isä oli laivaston upseeri, joka vihasi ammattiyhdistysliikettä ja "hyvinvointipummeja". Pojasta tuli vasemmistoradikaali, joka oli puuhaamassa sosialistista vallankumousta 1968. Isä sortui alkoholiin, ja äiti teki myöhemmin itsemurhan uuden miesystävänsä kanssa.

Silloin Hitchens oli jo aloittanut toimittajana vasemmistolaisessa New Statesman -lehdessä, jossa työskentelivät 1970-luvulla myös Martin Amis ja Ian McEwan. Heistä tuli myöhemmin tunnettuja kirjailijoita. 1970-luvulla Hitchens kirjoitti muun muassa myönteisesti suomettumisesta. Jutun jälkeen eräs suomalaisdiplomaatti kutsui hänet drinkille.

Hitchensin veli Peter on Britanniassa tunnettu kolumnisti, joka kannattaa konservatiiveja. Veljesten välit katkesivat poliittisista erimielisyyksistä.

Sittemmin Christopher Hitchens on hylännyt vasemmistolaisuuden.

"Vielä kymmenen vuotta sitten en olisi uskonut, että kuulen sanovani ääneen, että en ole sosialisti. Eikä se edes tunnu pahalta. Kummallista", Hitchens sanoo.

Hän sanoo taistelevansa äärivasemmistoa vastaan. Jotkut pitävät Hitchensiä takinkääntäjänä, mutta hän ei välitä siitä, koska hän sanoo muuttuvansa maailman mukana. Tuulenhaistelijaksi Hitchens on sitä paitsi melkoisen raivokas.

Hitchens on menettänyt osan vanhoista älykköystävistään, koska hän tuki George W. Bushin valintaa toiselle kaudelle ja kannattaa Irakin sotaa. Hän tuki jo 1980-luvulla pääministeri Margaret Thatcherin päätöstä lähettää brittilaivasto valtaamaan Argentiinan miehittämiä Falklandinsaaria. Se herätti pahaa verta Hitchensin vasemmistolaisissa ystävissä.

Kun Hitchens tuki hyökkäystä Irakiin, hänen entinen työtoverinsa Alexander Cockburn kuvasi häntä "valehtelijaksi, omahyväiseksi läskiperseeksi ja ketjussa polttavaksi kännipääksi, tuulenhaistelijaksi ja kyyniseksi kaiken vastustajaksi".

Irakin sota on koskettanut Hitchensiä myös omakohtaisesti. Viime vuonna hän kirjoitti Vanity Fairiin jutun Mark Dailystä, 23-vuotiaasta amerikkalaissotilaasta, joka kuoli tienvarsipommin uhrina Irakissa. Hitchens kuuli Dailystä luettuaan tämän vanhempien haastattelun. Heidän poikansa oli alun perin ollut Irakin sodan vastustaja, mutta Hitchensin kirjoitukset olivat saaneet hänet muuttamaan mielensä. Yliopistossa pärjännyt Daily vakuuttui sodan oikeutuksesta ja päätti lähteä itse sotimaan Irakiin.

Irakista Daily kirjoitti Hitchensille sähköpostin, jossa tarjoutui kirjoittamaan raportteja rintamalta ja toivoi saavansa palautetta niistä idoliltaan. Hitchens ei ollut huomannut roskapostien joukkoon eksynyttä viestiä.

Luettuaan Dailyn tarinan lehdestä Hitchens otti yhteyttä pojan vanhempiin ja osallistui heidän kanssaan sotilaan muistotilaisuuteen. Hitchensin juttu A Death in the Family on henkilökohtainen ja jopa liikuttava.

Hitchens on silti yhä vankkumatta sodan kannalla. Saddam Husseinin kaatamisen syyksi riitti hänen mielestään pelkästään se, että isä-Bushilta oli aikanaan jäänyt työ kesken. Sen Hitchens ohittaa kokonaan, että Yhdysvallat käytti sodan syynä väitteitä Husseinin joukkotuhoaseista, joita ei kuitenkaan löytynyt.

Hitchens suhtautuu saamaansa kritiikkiin tyynesti. Kirjassaan Letters to a Young Contrarian (Kirjeitä nuorelle toisinajattelijalle, 2001), hän totesi, että "minä itse hyökkään ihmisten kimppuun ja arvostelen heitä, eikä minulla ole sen vuoksi oikeutta odottaa lempeyttä muilta".

Ja osaa hän tosiaan itsekin pilkata. Hitchens selvitti aikanaan, että Äiti Teresa oli pimittänyt lahjoitusvaroja itselleen. Hitchens kirjoitti, että Nobelin rauhanpalkinnon saanut nunna on "tyhmästi hymyilevä narsisti Bambi ja varasteleva fanaattinen albanialainen kääpiö".

Hitchensin pitkät jäähyväiset sosialismille alkoivat jo 1970-luvun puolivälissä. Ratkaisevana hän pitää puolalaisen toisinajattelijan, ystävänsä Adam Michnikin huomiota. Michnik sanoi Hitchensille, että ratkaiseva ero yhteiskuntien välillä ei ole enää ideologinen vaan se, pitääkö järjestelmä ihmisiä valtion omaisuutena vai ei. Hitchens sovelsi ajatusta kylmän sodan ydinasevaltoihin. Niille kansalaiset olivat valtion kertakäyttötavaraa, josta osa oli uhrattavissa atomihöyryinä taivaalle sodan syttyessä.

Michnikin määritelmä muistutti Yhdysvaltain orjuutta vastaan hyökänneen brittikirjailijan ja poliitikon Thomas Painen (1737-1809) ajatusta, että kukaan ihminen ei voi olla toisen omaisuutta.

"Pidän määritelmästä, jonka mukaan demokratian korkein virka on olla kansalainen. Sanon lukijoilleni, että yrittäkää olla kansalaisia. Ajatelkaa itse, älkää seuratko mielipidemittauksia, älkää kysykö samoja kysymyksiä kuin muut. Valitkaa itse kirjat, joita luette, ja pitäkää huolta, että teillä on uran sijasta elämä."

Hitchensin vasemmistovastaisuuteen on vaikuttanut syvästi myös Iranin johdon kirjailija Salman Rushdielle langettama kuolemantuomio, fatwa. Silloin Hitchens huomasi, että "monet vasemmistolaiset sananvapautta puolustaneet ihmiset joutuivat uskonnon pelon valtaan".

Hitchensin mielestä suuri osa vasemmistolaista älymystöä osoitti pelkuruutta ja mukavuudenhalua, vaikka kysymys oli siitä, "että valtion päämies antaa murhakäskyn ja lupaa maksaa palkkion toisen valtion kansalaisen surmaamisesta sen tähden, että hän on kirjoittanut fiktiota". Rushdie on Hitchensin parhaita kavereita.

Hitchensin suuri rakkaus ei ole politiikka vaan kirjallisuus. "Minulle kirjallisuus on tapa puolustaa sivistystä ja kulttuurin monimuotoisuutta sellaista barbariaa vastaan, jolle riittää yksi kirja."

Hitchensistä tuli Yhdysvaltain kansalainen 13. maaliskuuta 2006. Hän sanoo ottaneensa kansalaisuuden osoittaakseen solidaarisuutta maalle, jota hän kovin sanoin arvostelee, mutta johon hän viime kädessä uskoo ja panee toivonsa.

Kansalaisuuden kätilönä toimi kansallisen turvallisuuden ministeri Michael B. Chertoff, joka järjesti suhteillaan paperit kuntoon, kun Hitchens oli maininnut hänelle voivansa ottaa kansalaisuuden, jos se myönnetään Jeffersonin syntymäpäivänä. Niin myös kävi. Mutta Yhdysvallat ei saanut mitään mallikansalaista.

"Kun tulin tänne parikymmentä vuotta sitten, tämä oli modernimpi, tehokkaampi ja demokraattisempi ja tasa-arvoisempi kuin Eurooppa", Hitchens sanoo korjatessaan lautasia pois pöydästä.

"Menin yhtenä päivänä pankkiin tämän Wall Streetin fiaskon jälkeen hoitamaan raha-asioitani ja sen jälkeen kävin apteekissa. Nimi kirjoitettiin väärin ja asiat sotkettiin molemmissa paikoissa. Sireenit huusivat ja helikopterit pyörivät taivaalla."

"Minulle tuli mieleen, että mikä helvetin Kongo tämä on. Täällä ei toimi muu kuin ehkä poliisi ja sotilaat. Koneet ovat myöhässä, sillat romahtavat ja junat menevät rikki milloin tahansa."

Tulevissa presidentinvaaleissa Hitchens ei ehkä äänestä ollenkaan, koska hän ei pidä kummastakaan ehdokkaasta. John McCain saattaa hänen mukaansa sairastua tai tulla hulluksi. " Obamalla voisi olla mahdollisuuksia, mutta hän ei ole vielä pätevä."

Esivaaleissa hän kannatti John Edwardsia. Hillary Clintonia hän ei sietänyt. "Kauhea nainen, jolla on kauhea psykopaattiaviomies."

Varapresidenttiehdokas Sarah Palinia Hitchens inhoaa. "Sivistymätön takametsien nainen, joka luulee, että Jumalalla on suunnitelma häntä varten. Ei kukaan ajateltavissa oleva Jumala voi olla kiinnostunut hänen liikkeistään."

Kolme tuntia on vierähtänyt. Pöydällä olevan viskilasin pinta ei ole laskenut. Viiniäkin Hitchens on juonut vain pari lasillista. Ilmeisesti viskipullo oli juomisestaan tunnetun miehen provokaatio. Tupakastakin entinen ketjupolttaja on luopunut.

Hitchens on lähdössä illalla New Yorkiin keikalle. Hän vaikuttaa väsyneeltä.

"Liikaa työtä, aivan liian paljon matkustamista", hän sanoo ja lainaa erään elokuvan nimeä: "Jumala on kuollut, Marx on kuollut, enkä itsekään voi kovin hyvin."

Puhumme vielä Orwellista, Hitchensin idolista, joka ei antanut kustannustoimittajien muuttaa sanaakaan teksteistään. Hitchens kertoo kuulleensa, että Orwellilla saattoi olla lievä Aspergerin syndrooma.

"Se tekee ihmisestä sellaisen, että hän ei välitä muiden mielipiteistä. Pieni määrä aspergeria tekisi minullekin hyvää."

Niin, ehkä sitä esiintyy myös suurilla sotapäälliköillä, jotka käskevät tyynesti nuoret miehet tykinruuaksi.

"Eikö Mannerheimilla ollut lievä asperger", provokaattori kysyy juuri ennen kuin hissin ovi painuu kiinni. Jumala ei ole suuri -kirja on tehnyt Christopher Hitchensistä suuren yleisön tunteman provokaattorin Yhdysvalloissa. Vanity Fairissa Hitchens kokeili, miltä tuntuu USA:n käyttämä kuulustelutapa, joka aiheuttaa hukkumisen tunteen. Jumala ei ole suuri on ollut Hitchensin suurin myyntimenestys.

jatkuu seuraavalla sivulla

jatkoa edelliseltä sivulta

Helsingin Sanomat | hs.sunnuntai@sanoma.fi