Salonkikelpoinen Salama

Kirjallisuuden toisinajattelija jatkaa sanataiteiluaan yhtä intohimoisesti kuin 40 vuotta sitten

  Hannu Salama harppoo reippaasti kohti taiteilijaravintola Eliteä. Helsingin ruska on hehkeimmillään ja maailma täynnä aurinkoa ja keltaisia lehtiä. Kansallinen ikoni Salama, 66, kättelee kuin voitonjuhlissa, lujasti ja määrätietoisesti.

Edessäni komeilee keskiluokkainen pukumies, yksi niistä jotka hölkkäävät henkensä edestä pysyäkseen kilpailukunnossa. Missä on rapakuntoinen rienaaja, jumalanpilkasta syytetty sosialisti, haimatulehduksen kokenut kirjailija?

"Saan vapaasti olla vahingoniloinen, kun sukupolveni kulttuuri- ja muut suuruudet saavat sydäreitään ja menettävät eturauhasiaan." Lainaus on Salaman uusimmasta, juuri ilmestyneestä Elämän opetuslapsia 3-romaanista. Hannu Salaman monikymmenvuotinen alter ego Harri Salminen riehuu romaanissa samalla intohimolla kuin Salaman kaikki edellisetkin Salmiset.

Uusin Salminen ei viihdy EU-Suomessa, koska "tämä kansa on höynäytetty valitsemaan tiensä, tämän maan johto vie sen Natoon haluamatta nähdä ettei liittoutuma tule pitämään maata edes itsenäisenä." Ja lisää maistiaisia uusimmasta Salama-Salmisesta: "Rinssieversti Lipponen itse, tämä työväenliikkeen räikköräähkä, haluaa nimensä kirjoihin pääministerinä, joka johti maan lopullisesti lännen vasalliksi."

Hannu Salama on ollut näkijä ja kokija jo aiemmissakin romaaneissaan, joissa hän ennusti mm. neuvostokommunismin hajoamisen.

Yhteiskuntakriitikko Salminen on edelleen köyhien ja sorrettujen puolella. Ja elämä ilman naisia on mahdottomuus Salamalle - anteeksi Salmiselle.

Hannu Salama ei ole Harri Salminen, vakuuttaa elävä Salama sadannen kerran.

"Harri Salminen ei ole identiteettini eikä alter egoni. Hänhän on romaanihenkilö, joka on täytetty minusta ja tietysti minua niin paljon kuin mikä tahansa romaanihenkilöni. Minähän olen ihan toisenlainen ihminen, kiltti ja naisia palvova", Salama hymyilee.

Romaanin sankarilla on seksiaddiktio ja hänen mielestään naisilla on se paha vika, että niillä on sielu.

Tavallista arkifeministiä puistattaa Salaman naiskuva, mutta kirjailija puolustautuu välittömästi: "Naisen täytyy nykyisen teknopinnallisuuden aikana olla kaunis ja tehokas. Harri Salmisen naisvihamielisyyden kuvaustahan naisten hankeen heittämiset

Ikä ei ole Salaman mukaan rauhoittanut häntä, rajojen rikkojaa. "Tuskin olen kovin paljon porvarisoitunut. Olen kolmannen polven punikki. Oikeastaan näen itseni aika hölmönä, koska olen maailmassa niin paljon toilaillut, tyrinyt ja juopotellut herran jumala neljäkymmentä vuotta ennen kuin osasin lopettaa. Pieni ihme, että olen hengissä."

Hannu Salama on muuttanut elintapansa terveellisemmiksi, hän jopa hölkkää. Sisäinen Salama on tänään yhtä tulinen taistelija kuin vuonna 1961 kirjallisen läpimurtonsa tehnyt esikoiskirjailija tai Pispala-eepoksen, Siinä näkijä missä tekijän (1972) punainen tulkitsija. Jumalanpilkkapykälän kaatajasta tuli aikansa legenda. Tänään Juhannustanssit (1964) kuuluu lukion äidinkielen ja kirjallisuuden kurssivalikoimaan.

Harva kirjailija Suomessa on ollut yhtä haukuttu ja kehuttu, vihattu ja rakastettu kuin Hannu Salama, kirjallisuuden toisinajattelija.

Legenda elää ja voi hyvin, nauttii elämästä ja nostaa taiteilijaeläkettä. Hän on palannut kahdenkymmenen vuoden maaseutukierrokselta kotiin Itä-Helsinkiin.

"Ehkä olen tänään hitusen sosiaalisempi ja vähemmän viaton, ehkä vähän katkerampi ja kyynisempi kuin esikoiskirjan aikaan. Nyt uskallan olla jo se mikä olen, kirjailijana ja ihmisenä."

Kirjailija Juha Seppälä analysoi taannoin Salamaa Aamulehden kolumnissaan. Seppälän mukaan Salamasta ei koskaan voi tulla akateemikkoa, koska riippumattomuus on hänelle tärkeämpää kuin kädestä syöminen. Seppälä hurmaantui Elämän opetuslasten Harri Salmisen lapsuusmaisemien impressioihin.

Salama purskahtaa nauruun akateemikko-tittelistä. Jos hän olisi halunnut akateemikoksi, hän olisi kirjoittanut ja käyttäytynyt toisella tavalla. Kirjailija elää Salaman mukaan luokkien välissä. Taiteilijan täytyykin olla ulkopuolella. Sieltä näkee paremmin, myös sisäpiirien kierouden.

"Olen aina ollut toisinajattelija. Kirjallisuushan on selkeästi ollut Suomessa yläluokan ja ruotsinkielisten käsissä. Jos mennään takaisin Aleksis Kiveen, niin kansankuvauksen raadollisuus on ollut mitä selkeimmin toisinajattelua. Ihmistä, joka eläissään on tehnyt muutakin kuin kirjoittanut kirjoja, hävettää kirjallisuus ja kulttuurijulkisuus, joka on sidottu yläluokkaan ja keskiluokkaan", Salama heristelee.

"Sille mitä kirjoitan, ei voikaan löytyä paljon ymmärtäjiä. Sama koskee mitä tahansa vaativaa tekstiä. Romaani on menettänyt tehtävänsä, ei ole enää Pentinkulmaa, vain sirpaloitunut yhteiskunta. Kirjallisuus on jossain määrin akatemisoitunut ja kaupallistunut."

Suomessa ei enää käydä kirjasotia. Sotaa on Salaman mukaan se, että taiteilija vaiennetaan mediassa.

Muoto ja sisältö ovat Salamalle sama asia. Romaanin rakenteella hän yrittää sanoa myös jotain maailman tilasta. Salaman uusimpia romaaneja pidetään postmoderneina. Salama ei ota kantaa, sillä hän ei omien sanojensa mukaan lue kirjojensa arvosteluja.

"Olen tehnyt väärin kirjoittamiseni kanssa. Minulla ei ole ollut tarpeeksi rohkeutta kirjoittaa kuten olisin halunnut. Olen liikaa taipunut yleiseen kirjallisuuden vaatimukseen. Aina olen rikkonut muotoja, mutta en tarpeeksi."

Nyt, noin parinkymmenen romaanin, kahdeksan novellikokoelman, viiden runokokoelman, kolmen dekkarin, näytelmän ja tunnustuskirjojen jälkeen Salama antaa anteeksi nuorelle Salamalle, sillä muutenhan hänellä ei olisi ollut minkäänlaista tulevaisuutta

"Luovuus syntyy pakosta, mutta vapaudesta se elää", on suosittu Salama-siteeraus. Kirjoittaminen sinänsä on Salamalle tänään samaa puurtamista kuin aloittelevana kirjailijanerona Oriveden opiston talvikurssilla 1958. Romaaninsa hän kirjoittaa edelleen kymmeniä kertoja.

Eikö olisi jo aika jysäyttää uusi Juhannustanssit?

"Sitä on mahdotonta kirjoittaa millään muulla tavalla kuin minä sen olen jo kirjoittanut. Hallitsen epiikkaa tarpeeksi hyvin sanoakseni, että klassisen romaanityypin rakenne ei vastaa enää tänään todellisuutta."

Salama tunnustaa olevansa vasemmistokirjailija, jolla on moraalinen velvollisuus olla vähempiosaisten puolella. Heitä riittää: Suomessa puolimiljoona työtöntä, EU:ssa 60 miljoonaa köyhää. Hän on purkanut kiukkuaan kirjoihinsa uran alusta lähtien.

Salama uskoo kuten Pentti Linkolakin, että länsikulttuuri häviää sadassa vuodessa ja vie mennessään puolet maailmaa. Maailmassa leviää biokauhu. Sitä voidaan Salaman mielestä lieventää vain jo Yhdysvalloissa syntyy radikaali oppositio, joka pystyy puuttumaan kulutushulluuteen.

" Olen ankarasti arvostellut nykyistä vasemmistopolitiikkaa. On se jumalauta että vasemmisto ja oikeisto istuvat samassa hallituksessa. En tunne sitä demokratiaksi. Keskusta on oppositiona enemmän vasemmalla kuin vasemmisto tänä päivänä", Salama valistaa.

Pispalan profeettaa kuunnellessa sopii lainata lopuksi pari sanaa Salaman päiväkirjasta 1958, jolloin kirjailijuudesta uneksiva etsi motiivia opinnoilleen kansankorkeakoulussa: "Leipä, selvä leipä ja kauniimmat arvot."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi