Satiirista Saramago tunnetaan

Elina Mustosen Scarlatti-soitto lennätti Nobel-kirjailija José Saramagon Suomeen

 Barokkisäveltäjä Domenico Scarlattin (1685-1757) sävelet toivat 84-vuotiaan portugalilaisen Nobel-kirjailijan José Saramagon Suomeen. Cembalisti Elina Mustosen ja ohjaaja Lisbeth Landefortin yhteistyönä syntyi pieni musiikkinäytelmä Laulustaan lintu tunnetaan, joka pohjautuu Saramagon romaaniin Baltasar ja Blimunda.

Saramagon Suomen-kiinnostuksen herätti ennen kaikkea Elina Mustonen, joka lähetti Scarlatti-levynsä Saramagolle.

Säveltäjä Domenico Scarlatti on lähes 500-sivuisessa historiallisessa romaanissa pelkkä sivuhenkilö, joka pääsi mukaan ainoastaan siitä syystä, että hän toimi hovicembalistina Portugalin hovissa kirjan tapahtuma-aikoina, 1700-luvun alkupuolella. Laulustaan lintu tunnetaan supistaa köyhän kansan kovaa elämää ja raadantaa kuvaavan romaanin harmittomaksi rokokooviihteeksi. Baltasar ja Blimunda on ennen kaikkea kirkkoa ja valtiota ja niiden sortoliittoa pilkkaava satiiri.

"Valtio ja kirkko vahvistavat toinen toisensa valtaa, ja tästä liitosta on vain huonoja seurauksia. Valtio kontrolloi maanpäällistä elämää ja kirkko sitä maailmaa, joka on yläpuolellamme, sikäli kuin Jumalaa on olemassa. Minä pidän Jumalaa vain ihmisten tarpeettomana keksintönä."

Musiikistakin voi Saramagon kanssa toki keskustella, joskin politiikasta ja kirkosta hänellä on paljon parempia mielipiteitä. Hän kuuntelee mielellään monia säveltäjiä: Vivaldia, J.S. Bachia, Alban Bergiä ja monia nykysäveltäjiä.

Koska Saramago on portugalilainen, on pakkoa kysyä, pitääkö hän fadosta. "Ei kiinnosta", on yksikantainen vastaus.

Ensi vuonna ilmestyy Erkki Kirjalaisen suomentamana Saramagon kirja As intermitencias da morte. Se kertoo maasta, jossa ihmiset lakkaavat kuolemasta. Päähenkilö on sellisti, mies, joka soittaa Bachin kuudetta soolosellosarjaa sekä Schubertin ja Chopinin musiikkia.

"En ottanut siihen Bachin musiikkia siksi, että Bach olisi minulle jotenkin erityisen tärkeä. Bachin soolosellosarjoista pidän kyllä."

Sellisti säästyy kuolemalta, koska kuolema rakastuu häneen. Kuolema on latinalaisissa maissa aina nainen.

"Ei kuolema Bachin musiikkiin rakastu, vaan itse mieheen", Saramago täsmentää väärinkäsitysten välttämiseksi. Baltasar ja Blimunda -romaanista on syntynyt myös ooppera. Säveltäjä on italialainen Azio Corghi (s. 1937), Saramago oli mukana libretonteossa ja kantaesitys oli Milanon La Scalassa 1993.

"Näin esityksen. Se oli komea spektaakkeli ja musiikki on hienoa nykymusiikkia. Onnistuimme tiivistämään librettoon kirjan tärkeimmät episodit."

Saramago mainitsee, että Corghi on tehnyt oopperan hänen Don Giovanni -aiheiseen librettoonsa. Yksinäytöksinen Il dissoluto assoluto esitettiin Milanossa 2005.

Itse asiassa Corghi on tehnyt kolmannenkin oopperan Saramagon aiheeseen ja librettoon. Divara (1993) perustuu Saramagon näytelmään In nómine Déi (Jumalan nimeen).

Jumala tai pikemminkin Jumalan ja sen maallisen edustajan kirkon vastustaminen ja pilkkaaminen on keskeinen teema Saramagon tuotannossa. Vuonna 1991 hän muutti protestiksi asumaan Lanzaroteen Kanarian saarille, koska, ei vain kirkko, vaan myös maan hallitus hyökkäsi hänen O Evangelho Segundo Jesus Cristo -romaaniaan vastaan ja yritti poistaa kirjan EU:n kirjallisuuspalkinnon ehdokaslistalta.

"En minä ole koskaan maatani jättänyt, ja minulla on ollut aina asunto myös Lissabonissa. Nykyään meillä on vasemmistolainen hallitus, eikä vallassa ole enää se oikeistolainen hallitus, joka yritti kieltää romaanini ehdokkuuden. Ei tällainen kielto ole demokratiassa mahdollistakaan."

"Kirkko ei puutu valtion toimintaan Portugalissa niin aktiivisesti kuin Espanjassa. Kirkko on kuitenkin paljon aktiivisempi kuin luterilaisissa maissa, joissa se on rauhallinen. Uuden paavin mukana on koittanut taantumuksen aika ja kirkko on muuttunut entistä fundamentalistisemmaksi."

Niin tärkeänä kuin Saramago pitääkin demokratiaa hänellä on siitä skeptiset ajatukset. "Demokratia ei sisällä sitä, mitä julkisivu lupaa. Vaalit pidetään, ihmiset äänestävät, hallitukset vaihtuvat, mutta politiikka ei vaihdu. Taloudessa, kulttuurielämässä ja yhteiskunnassa ei tapahdu muutoksia."

Saramago on vakaasti sitä mieltä, että valta on nykyään globaalilla kapitalismilla, ylikansallisilla yhtiöillä, maailmanpankilla ja kansainvälisillä finanssilaitoksilla.

Saramago uskoo, että demokratiaa voitaisiin parantaa Aristoteleen ohjeen avulla. Demokraattisessa parlamentissa pitäisi enemmistön olla köyhien käsissä.

Jospa valta annettaisiin naisenemmistön käsiin? Baltasar ja Blimunda -romaanin kiehtovin ja liikuttavin hahmo on nainen, Blimunda, jossa on syvää intuitiivista viisautta ja ehtymätöntä hyvyyttä.

Saramago ei usko naisvaltaankaan. "Kun naiset saavat valtaa varsinkin politiikassa, heistä tulee kuin miehiä."

Niin pessimisti Saramago ei kuitenkaan ole, että olisi menettänyt toivonsa muutoksen mahdollisuudesta. Hänen aseensa on satiiri ja tällä tiellä häneen ovat vaikuttaneet erityisesti Cervantes, Gogol, Montaigne ja Kafka, joita hän arvostaa suuresti.

"Suoranaisia esikuvia minulla ei ole", Saramago korostaa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi