Sininen rasva räjähti Venäjällä

Pornografiasta syytetty kirjailija Vladimir Sorokin etsii kulttuurinsa sairauksia
"Kadulta olen saanut vain myönteisiä reaktioita"

MOSKOVA. Kirjailija Vladimir Sorokin ei aio olla henkilökohtaisesti läsnä, kun syyte hänen romaaninsa Goluboje salo (Sinistä rasvaa) väitetyistä pornografisista kohdista on esillä oikeudessa Moskovassa lokakuussa.

"Luotan asianajajaani enkä halua kohdata suoraan moisia mielettömiä syytöksiä", Sorokin, 47, sanoo.

"Romaanissa on toki seksuaalisia aineksia, mutta ne kuuluvat kirjallisiin yhteyksiinsä, eikä niitä toden totta ole kirjoitettu kohottamaan kenellekään erektiota."

Sorokinin kotona Leninin valtakadulla Lounais-Moskovassa vallitsee vähän samanlainen rauha kuin myrskyn silmässä. Sisustus on vaaleata ja niukkaa, harvat huonekalut tulevat Japanista, jossa Sorokin on muutaman vuoden opettanut Venäjän kirjallisuutta.

Ulkopuolella riehuu kuitenkin Neuvostoliiton jälkeisen Venäjän suurin kirjallinen myrsky. Sorokinin kauniit kasvot nähdään lehtikioskien lööpeissä, häntä haastatellaan radiossa, hänen kirjastaan keskustellaan televisiossa ja hän tapaa ulkomaisia journalisteja.

Sorokin yrittää suhtautua kaikkeen kohuun huumorilla.

"Tämä on ehkä kirjallisen renessanssin alkua. Ajatelkaapa, duumassa keskustellaan ensimmäisen kerran viiteentoista vuoteen romaanista. Tiedän, että presidentti Vladimir Putinin lehdistöpäällikkökin on lukenut kirjan." Goluboje salo on tuotteliaan Sorokinin kuudes romaani ja ehkä myös provokatiivisin. Mielikuvituksellisen scifi-kertomuksen ja huimien aikamatkojen puitteissa kirja käsittelee Venäjän lähihistoriaa, kulttuuria ja politiikkaa, säälimättä

Niinpä esimerkiksi Anna Ahmatovasta tulee lemuava ja kiroileva vanha eukko, joka munii ällöttävän mustan munan (venäläisen perinteen), jonka ainoastaan julkea ja r:ää sorauttava poika ( Joseph Brodsky) pystyy nielemään.

Sorokin kirjoittaa samassa hengessä myös Stalinin terrorin ja Leningradin piirityksen uhreista.

Oikeuden on määrä ottaa kantaa sivuihin, joilla kuvataan Hrushtshevin ja Stalinin kohtaamista.

Se alkaa siten, että Hrushtshev kiduttaa hengiltä nuoren näyttelijän, jonka jälkeen herrat nauttivat pojan ruumiista fondue-kastikkeen kanssa. Suuruksen jälkeen he piehtaroivat keskenään Hrushtshevin vuoteessa kauan ja nautinnollisesti.

Tämä kirjallinen metodi sotii tietoisesti perinnettä vastaan eikä halua olla missään tekemisissä realismin kanssa.

Perinteen mukaisesti kirjoittava Ljudmila Ulitskaja puhuu "Sorokinin valtavasta herkkyydestä, joka havaitsee kulttuurimme sairaat alueet".

"Elän yhteiskunnassa, jossa totalitarismin vaikutukset ovat edelleen ilmeisiä", Sorokin sanoo, "ja minua ajanjakso kiehtoo, sekä Venäjällä että Saksassa. Tämä koskee Sinisen rasvan lisäksi myös uutta romaaniani Ljod (Jää)."

"Sekin, toivoakseni, pystyy muuan muassa osoittamaan venäläisen ja saksalaisen fasismin yhtymäkohdat."

Uusi teos kuvaa Sinisen rasvan tavoin mystisen aineen etsimistä. Aineella on merkillinen vaikutus ihmisen psyykeen. Tässäkin romaanissa on armottomia parodioita ja raakaa satiiria NKVD:n eliitistä sodanjälkeisessä Neuvostoliitossa.

Samalla Jää lähenee monin tavoin tämän päivän Venäjää, siinä on ihmisiä, jotka eivät ole karikatyyrejä, siinä kuullaan Moskovan kaduilla nyt puhuttavaa kieltä.

Kaikkein tuorein työ on libretto Bolshoin tilaamaan oopperaan, jonka Sorokin tekee säveltäjä Leonid Desjatnikovin kanssa.

Juuri ajatus Sorokinista perinteisen venäläisen kulttuurin johtavassa linnoituksessa Bolshoissa lienee saanut Idushije vmeste -nuorisojärjestön (Yhdessäkulkijoitten) käymään hyökkäykseensä, joka on johtanut syytetoimiin.

Järjestö lähti jo helmikuussa Moskovan kaduille ja pyysi yleisöä palauttamaan Sorokinin, Viktor Pelevinin ja Viktor Jerofejevin kaltaisten "turmiollisten" kirjailijoitten kirjat. Vastineeksi tarjottiin luotettavien venäläisten klassikoitten romaaneja vastapainettuina loistopainoksina.

Sittemmin menetelmät kävivät karkeammiksi.

Yhdessäkulkijat asettivat Bolshoin ulkopuolelle jättimäisen puisen wc-istuimen, jonne Sorokinin kirjat heitettiin. Vihatuimmat sivut poltettiin julkisesti.

Ja pari viikkoa sitten 400 trotyyligramman paukku räjäytti koko hoidon.

"Pomminasettajista tiedämme yhtä vähän kuin siitä, ketkä ovat Yhdessäkulkijoitten takana. Voi olla, että järjestö räjäytti pommin itse saadakseen lisää huomiota. Enää ei kuitenkaan ole kyse pilanteosta. Tilanne on vakava."

Kysymys siitä, kuka on Yhdessäkulkijain takana on ajankohtainen. Organisaatiolla on populistisen yksinkertainen ideologia, joka sisältää perinteiset venäläiset arvot ja puhtaan Venäjän, johon kirosanat ja muu saasta eivät kuulu.

Järjestö tukee Putinia, ja sen on myös kerrottu saavan tukea joltakin presidentin hallinnon haaralta. Jos kuitenkin kysyy nuorilta kadun puritaaneilta, mistä rahat kirjojen loistopainoksiin tulevat, saa vastaukseksi "dobrije ljudi", hyviltä ihmisiltä...

Yhdessäkulkijat ovat kuitenkin saaneet aikaan sen, että Sinisen rasvan myynti on viisinkertaistunut ja sitä on myyty nyt 117000 kappaletta. Jääkin myy hyvin, jo 60000 kappaletta on mennyt kaupaksi.

Entä mistä libretto kertoo? Sinisessä rasvassa on yksi kohtaus, joka tapahtuu juuri Bolshoi-teatterin suuressa salissa. Sali on romaanissa osa Moskovan jätevesijärjestelmää, ja katsojat istuvat siellä sukeltajan puvuissa ulosteitten kelluessa heidän ympärillään sameassa vedessä.

"Tämä kohtaus ei sisälly librettooni", Sorokin sanoo. "Lupaan kuitenkin, että perinteinen ooppera se ei ole. Se kertoo kloonatuista ihmisistä, tällä kertaa säveltäjistä, mukana ovat esimerkiksi Wagner, Verdi, Mussorgski, Tshaikovski ja Mozart."

Sorokin kaataa lisää vihreää teetä ja kertoo, että ooppera alkaa natsi-Saksasta ja päättyy nykyiseen Moskovaan. Kloonatut säveltäjä käyvät lävitse joitakin oleellisia muutoksia, Wagnerista esimerkiksi tulee nainen.

Kukaan heistä ei ole menestyvää tyyppiä, vaan he ovat asunnottomia rantojen miehiä, ja heillä on metrossa soittava pieni katuorkesteri.

Oopperan pitäisi olla valmis maaliskuussa; Desjatnikov kirjoittaa parhaillaan musiikkia.

Käännyn vielä ulko-ovella ja kysyn: Miten ihmiset reagoivat teihin kadulla nyt, kun teidät varmasti tunnistetaan?

"Täytyy sanoa, että olen saanut ainoastaan myönteistä palautetta", Vladimir Sorokin vastaa.

"Taksikuskit, myyjät, matkustajat metrossa - monet ovat kannustaneet. Se on tämän surullisen tarinan ainut mukava puoli."

Kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa toimittaja ja kääntäjä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi