Slavenka Drakulic

Bosnian sodassa raiskatuista naisista vain joka kymmenes pystyy myöntämään tapahtuneen
Fiktiivinen kirja perustuu tositapahtumien kauhugalleriaan

<´> puhuu vaikenevien uhrien suulla Kaius Niemi

  Sodan keskellä raiskatut evakkonaiset ovat hiljaa kokemuksistaan.

Muut pakolaiset puhuvat lakkaamatta poroksi palaneista kodeistaan, menetetyistä ruusutarhoistaan tai varastetuista televisioistaan.

Raiskatut vaikenevat ja tarkkailevat muiden pakolaisnaisten pieniä eleitä ja katseita - se on ainoa keino tunnistaa mahdollinen kohtalotoveri. Kukaan ei kuitenkaan uskalla myöntää ääneen joutuneensa vastapuolen sotilaiden häpäisemäksi.

Kroatialainen kirjailija-toimittaja Slavenka Drakulic<´> , 50, on avannut Bosnian sodan yhtä kipeintä ja salatuinta aihetta kirjassaan Aivan kuin minua ei olisi .

Vaikka raiskausteema kuulostaa päällisin puolin tutulta, lukija huomaa, kuinka pintapuolisiksi tiedot ja kuvaukset Bosnian naisten kärsimyksistä ovat jääneet.

Tietämättömyys vaivaa

edelleen myös Balkanilla asuvia ihmisiä. Vain joka kymmenes vihollisen raiskaamista naisista on uskaltanut myöntää tapahtuneen. Häpeä on juurtunut patriarkaaliseen yhteiskuntaan niin syvälle, ettei traumoja tohdita purkaa avoimesti tai edes perhepiirissä.

"Kun työskentelin sodan aikana toimittajana, pystyin kirjoittamaan raiskauksista ainoastaan yksinkertaisia artikkeleita. Raiskatut eivät kyenneet ilmaisemaan itseään, he pystyivät kertomaan vain perusasioita. Romaani oli tehokkain tapa asioiden purkamiseksi", Suomessa vieraileva Drakulic<´> sanoo.

Hän on julkaissut aikaisemmin kolme romaania sekä kolme esseekokoelmaa, joita on käännetty lähes kahdellekymmenelle kielelle. Kuusi vuotta sitten Drakulic<´>ilta ilmestyi suomeksi esseekokoelma Balkan Express .

Nyt julkaistuun

kirjaan Drakulic<´> sai idean jo vuonna 1992, jolloin Bosnian veristä sotaa oli jäljellä vielä lähes kolme vuotta. Joukkoraiskaukset kuuluivat serbijoukkojen järjestelmällisen etnisen puhdistuksen kaavaan. Seksuaalisen väkivallan tehtävänä oli Drakulic<´>in mielestä saada Bosnian muslimiväestö kauhun valtaan ja häpäistä heidät.

Bosniassa oli sodan aikana kuutisensataa vankileiriä, joilla arvioidaan viruneen noin 200000 ihmistä. Toistuvien raiskausten sarjat olivat arkipäivää piikkilankojen takana.

Luvut uhreiksi joutuneiden naisten määristä ovat karkeita, ne vaihtelevat 10000:sta 60000:een.

Fiktiivinen kirja

perustuu kirjoittajan tositapahtumista keräämään kauhugalleriaan. Drakulic<´>in mukaan päähenkilössä tiivistyy satojen naisten kohtalo, mutta vain pieni osa siitä, mitä kaikkea ihmiset Bosniassa joutuivat sodan aikana kokemaan.

"Monesti elämä voi olla hirvittävämpää kuin kukaan pystyy kuvittelemaan. Kirjoittaessa oli jätettävä paljon asioita pois. Muuten teksti olisi voinut vaikuttaa liioittelulta", Drakulic<´> sanoo. Hän haluaa saada lukijat ymmärtämään, että kirjan kuvailemat karmeudet voivat tapahtua kenelle tahansa. Teoksen päähenkilölläkin kestää aikansa tajuta, että myös hän on joutunut sodan armoille.

Toinen kirjan perusteemoista on saada lukija pohtimaan, kuinka helposti ihmisen identiteetti katoaa hengissä selviytymisen kamppailussa. "Emme voi tietää, kuinka käyttäytyisimme sodassa. Olisimmeko ehkä valmiita tappamaan", Drakulic<´> sanoo.

Vasta viikko

sitten Haagin sotarikostuomioistuin luki ensimmäiset syytteet kolmelle entiselle Bosnian serbiarmeijan sotilaalle pahamaineisen Focan kaupungin raiskausleirien pyörittämisestä vuosina 1992-1993. Oikeuskäsittely tuo julkisuutta naisten kokemille vääryyksille, mutta onko se tarpeeksi?

"Useimmat raiskatuista naisista ovat raivoissaan siitä, ettei ketään ole vielä rangaistu tai että vain muutama on ylipäätään saatu vangituksi. Lisäksi tuomioistuin on saanut kiinni vain pieniä kaloja. Missä ovat Bosnian serbijohtaja Radovan Karadzic tai sotilaskomentaja Ratko Mladic ?" Drakulic<´> kysyy.

Viime viikolla ilmestynyt Human Rights Watchin ihmisoikeusraportti on vahvistanut käsityksiä, joiden mukaan serbijoukot raiskasivat myös Kosovossa paikallisia naisia. Selvitykseen on kirjattu 96 tapausta, mutta niiden oletetaan olevan vain jäävuoren huippu. Harva Kosovon albaaninainen haluaa puhua kokemastaan - aivan samasta syystä kuin Bosnian uhrit.

Raiskatun naisen kohtalo on sodanjälkeisessä Bosniassa edelleen karu. Jotkut perheet eivät voineet hyväksyä tapahtunutta ja olisivat mieluummin toivoneet naisen kuolemaa. Harvat ovat kyenneet pitämään raiskauksessa mahdollisesti alkunsa saaneen lapsen itsellään.

Drakulic<´>in mukaan uhrit ovat täysin ilman valtion apua tai tukea. Yhteiskunta ei ole valmis käsittelemään häpeän verhoon puettua aihetta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi