Stalingrad ei ollut shakkilauta

Pappien ja politrukkien raportit antoivat Beevorille uuden näkökulman jättiläistaisteluun

Juha Sainio

LONTOO. Kirjailija, sotahistorioitsija Antony Beevoria on viety vauhdilla sinne sun tänne sen jälkeen kun hänen Stalin grad -kirjastaan tuli kaksi vuotta sitten jättimenestys. Jo 16 kielelle käännettyä kuvausta toisen maailmansodan käännekohdaksi muodostuneesta taistelusta on myyty noin 600000 kappaletta, joista 380000 yksistään Britanniassa. Kirja on myös voittanut kolme merkittävää kirjallisuuspalkintoa.

Ajatus Stalingrad-kirjasta ei ollut Beevorin oma. Sitä ehdotti hänen kustantajansa Eleo Gordon , joka ihastui Beevorin tapaan kuljettaa tarinaa tämän Kreetan taisteluja käsittelevässä teoksessa.

Sandhurstin sotilasakatemian käynyt ja viisi vuotta Britannian armeijassa palvellut Beevor, 54, on kirjailijana keskittynyt lähinnä historiaan ja erityisesti sotahistoriaan, joita käsitteleviä teoksia hän on tähän mennessä kirjoittanut kahdeksan.

Beevor suhtautuu lähdeaineistoonsa ankaran tieteellisesti. Kuvailevankin aineiston on oltava peräisin luotettavista lähteistä, esimerkiksi kun kerrotaan, millainen sää jonakin päivänä oli.

"Siinä tavallaan kirjoittaa uudelleen sitä, minkä silminnäkijät ovat aikoinaan kirjoittaneet. Tällä tavoin voi rekonstruoida tarinan, jolloin sitä voi lukea hieman enemmän romaanin tapaan kuin perinteistä sotahistoriallista teosta. Silti kysymys ei ole historian kirjoittamisesta romaanin muotoon."

Beevor kertoo

leukansa loksahtaneen ammolleen kauhusta, kun Eleo Gordon ehdotti kirjaa Stalingradista.

"Tajusin heti kirjaan vaadittavan työmäärän. Hankkeeseen ei kannattanut ryhtyä, ellei käyttäisi hyväkseen saksalaisten ja venäläisten arkistojen uusia lähteitä."

Beevoirin suurin huoli oli kuitenkin se, saisiko hän kaipaamaansa aineistoa.

"Sodan kumpikin osapuoli oli omassa propagandassaan muuttanut Stalingradin taistelun täydellisen epäinhimilliseksi. Ei olisi mitään järkeä ryhtyä työhön, ellei tarinaan saisi palautettua inhimillistä näkökulmaa."

Arkistoista löytyi paljon enemmän aineistoa kuin hän oli osannut odottaa. Se ei ollut kiinnostanut perinteisiä sotahistorioitsijoita, joiden teoksissa sota näyttäytyy useimmiten suurena shakkilautana, jolla nappuloina ovat armeijat ja divisioonat.

Saksalaisissa arkistoissa

hyödyllisimpiä olivat lääkärien ja pappien raportit. "Niissä eivät puhuneet ammattisotilaat, vaan ihmiset, joiden huomion kohteena oli kaiken aikaa ihmisten kärsimys."

Venäjällä tärkeimmäksi osoittautui Podolskissa oleva puolustusministeriön keskusarkisto ja siellä kaikkein kiinnostavimmiksi poliittisten komissaarien Stalingradista lähettämät raportit: niitä kertyi keskimäärin 15 liuskaa päivässä puna-armeijan poliittisen osaston päällikön Aleksandr Tšerbakovin työpöydälle.

Raporteissa kerrottiin yksityiskohtaisesti kaikki sankariteot, mutta myös tapaukset, joissa sotilaat olivat syyllistyneet pelkuruuteen tai haavoittaneet itseään päästäkseen pois rintamalta.

"Juuri tätä aineistoa olin etsinyt, koska siihen ei sisältynyt lainkaan propagandan mukanaan tuomaa vääristävää näkökulmaa."

"Moskovassa haluttiin kiihkeästi tietää, mikä oli todellinen tilanne Stalingradissa. Niinpä tästä aineistosta saattoi olla varma, että se oli sataprosenttisen luotettavaa."

Beevor kertoo törmänneensä arkistoja penkoessaan moniin järkyttäviin tapauksiin.

"Mieleeni on erityisesti painunut erään saksalaisen sotavangin kuulustelupöytäkirja, jonka alalaitaan oli kirjoitettu lyhyt huomautus: Kuulustelu lopetettiin kuulusteltavan kuoltua haavoihinsa."

Mikään länsivaltojen

armeija ei olisi Beevorin arvion mukaan selviytynyt Stalingradin taistelusta voittajana.

Beevor hämmästelee sitä epäinhimillistä tapaa, jolla puna-armeija suhtautui rivimiehiin.

"Stalingradissa taistelleista neuvostoupseereista löytyvät henkilötiedot. Sotilaista sen sijaan on olemassa tietoja vain siinä tapauksessa, että he joutuivat NKVD:n epäiltyjen listoille. Vain silloin he olivat yksilöinä olemassa."

Nämä asiat eivät kuitenkaan Beevorin mielestä vähennä tippaakaan niitä uhrauksia, joita neuvostosotilaat tekivät ja sitä aitoa sankaruutta , jota monet heistä osoittivat.

"Sankaruuden pohjana ei minusta ollut niinkään usko kommunismiin tai puolueeseen, vaan syvältä sisimmästä noussut perivenäläinen suuttumus hyökkääjää kohtaan, joka oli häpäissyt äiti-Venäjän."

Berliinin valtauksesta

kertova Stalingradin jatko-osa on nyt työn alla. Kirjan on määrä ilmestyä keväällä 2002.

Beevor kertoo haastatelleensa vastikään Hitlerin henkivartiokaartissa Berliinissä keväällä 1945 palvellutta entistä SS-miestä.

"Hän toimi radistina valtakunnankanslian bunkkerissa, jossa Hitler ja Eva Braun tekivät itsemurhan. Sen jälkeen SS-miehet kantoivat Hitlerin ja Braunin ruumiit puutarhaan ja sytyttivät ne tuleen. Yksi miehistä tuli takaisin bunkkeriin radistin luo ja sanoi: Päällikkö on tulessa. Tule katsomaan, kun hän palaa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi