Julkaistu: 14.10.2000 lehdessä osastolla Kulttuuri
Irma Stenbäck
Islannin kuuluisimmaksi mieheksi kirjailija
Hallgrímur Helgason
, 41, tuntuu yllättävän vaatimattomalta ja kohteliaalta. Hän myöntää
olevansa luonteeltaan rauhallinen ja kiltti äidin poika. "Pimeän
puolen kirjoitan romaaneihini", Helgason vastaa tyynesti.
Kohukirjailijaksi noussut Helgason on myös taidemaalari, sarjakuvapiirtäjä ja stand-up-koomikko. Nykyisin hän elää Reykjavikissa ja haluaa "vain kirjoittaa ja kirjoittaa. Olen valinnut elämisen sijaan kirjoittamisen."
Ennen intohimoista kirjoittamisvimmaansa Helgason asui viisi vuotta Pariisissa ja kolme vuotta New Yorkissa. Taideopintonsa hän aloitti Reykjavikin taidekoulussa ja jatkoi Münchenin kuvataideakatemiassa. Taidenäyttelyjä hän on pitänyt mm. Pariisin, New Yorkin ja Tukholman lisäksi nuorten biennaalissa Joensuussa 1992.
Helgason vierailee Suomessa kolmatta kertaa. "Pidän suomalaisten suoruudesta. Täällä ei ole paskanpuhujia kuten Ruotsissa ja Jenkeissä. Suomalaiset sanovat mitä tarkoittavat."
Islanti on
Helgasonin mielestä ihanteellinen maa kirjailijalle, koska kaikki islantilaiset ovat luonnostaan tarinankertojia. Ja kaikki haluaisivat myös julkaista tarinansa.
"Ei tarvitse kuin poiketa kaljoille, niin jo on oman elämänsä vuodattelija vieressäsi. Aiheita riittää."
Vajaan 300000 islantilaisen joukossa on 14000 harrastajakirjoittajaa, joista jokainen unelmoi Helgasonin mukaan kirjan kirjoittamisesta.
Oikeastaan on väärin käyttää sukunimeä Helgason, koska Islannissa ei ikivanhan perinteen mukaan ole varsinaisia sukunimiä.
Hallgrímur on palannut juurilleen Reykjavikiin, Atlantin tuuliselle rannalle. Jään ja tulen maan muuttuva luonto kiehtoo häntä syvästi. "Koskaan ei tiedä mitä taivaalta tulee, vettä, lunta, jäämyrskyä ja tulivuoret yllättävät hehkuvalla laavalla. Islanti on täynnä jännityksiä - luonnossa ja ihmisissä."
Hallgrímur on julkaissut kolme romaania, novellikokoelman, runokokoelman ja näytelmiä. Uusimmassa romaanissa on mukana vanha mies, nobelisti Halldor Laxness, tosin vain voimasanana.
Kymmenen vuotta sitten julkaistu vakavahenkinen esikoisromaani Hella kertoi 14-vuotiaasta tytöstä, joka oli töissä katukeittiössä. Seuraavankin romaanin Etta er altt at koma keskushenkilö oli nainen, lahjaton naistaiteilija. Sarkastinen kirja oli menestys Islannissa, jossa mieskirjailijat harvoin kirjoittavat naisista.
Hallgrímurin kolmas,
nyt suomennettu romaani 101 Reykjavik nostatti hetkessä suuren kohun jopa vapaamielisessä Islannissa. Kirjasta on valmistunut samanniminen elokuva. Romaani oli viime vuonna Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana.
Romaanin päähenkilö Hlynur on kyltymätön hurjastelija, joka arvottaa kaikki näkemänsä naiset. Pamela Anderson on miljoonatyttö, unkarilainen uimamaisteri ja lesbolössö halvimmasta päästä.
"Kaikki miehet ovat samanlaisia kuin Hlynur", Hallgrímur virnistää.
Hän ei kaipaa julkisuutta eikä kulttikirjailijan mainetta. Neljä vuotta sitten kirjoitettu 101 Reykjavik oli osa kirjoittajan omaa kehitystä. Koominen on aina lähellä traagista, siksi lukijat vastaanottivat romaanin hyvin eri lailla.
Arkielämässä Hallgrímur on eronnut, 16-vuotiaan tyttären isä. Äiti paheksui poikansa kolmatta romaania eikä lukukokemus ollut isällekään helppo.
"Taiteella on hintansa. Maksan kirjoittamisesta yksinäisyydelläni, joka on ehdotonta luovalle työlle ja keskittymiselle."
Monilahjaiselle taiteilijalle ei ollut helppoa valita maalaamisen ja kirjoittamisen välillä. Kirjoittaminen voitti.
"Olen syntynyt kirjoittajaksi. En osaa olla enää kirjoittamatta. Päässäni liikkuu liian monta ajatusta, jotka tahtoisin kirjoittaa heti ylös."
Hallgrímur elää
kurinalaista kirjailijan elämää, kaukana holtittomasta Hlynurista. Romaaninsa hän kirjoittaa pariin kolmeen kertaan.
Hlynurin tajunnanvirtaa lukiessa ihmettelee mistä kirjailija ammentaa mustan huumorinsa ja pohjattoman mielikuvituksensa.
"Mielikuvitukseni toimii kuin vulkaaninen purkaus. Laava syöksyy tulivuoresta, sisimmästäni, joskus liiankin nopeasti."
Irma Stenbäck Islannin kuuluisimmaksi mieheksi kirjailija Hallgrímur Helgason , 41, tuntuu yllättävän vaatimattomalta ja kohteliaalta. Hän myöntää olevansa luonteeltaan rauhallinen ja kiltti äidin poika. "Pimeän puolen kirjoitan romaaneihini", Helgason vastaa tyynesti.
KIRJATSeisokki saapui perheromaaniin 14.10.2000
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi