Tavallisuus on erikoista

Kun norjalainen kirjailija Johan Harstad oli teini-ikäinen, hän haaveili tulevasta ammatistaan.

"Olin välillä kiinnostuneempi kirjailijan roolista kuin itse kirjoittamisesta", hän tunnustaa. Runoja teinipojalta syntyi silti.

Kun vuonna 1979 syntynyt kirjailija vaihtoi runot novelleihin, julkaisukynnys ylittyi heti. Hän nousi kotimaassaan nopeasti maineeseen.

"On toisaalta hienoa ja toisaalta hämmentävää päätyä tilanteisiin, joissa olen ventovieraille ensisijaisesti se tyyppi, joka on kirjoittanut sen kirjan."

Esikoisromaanissaan Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito Harstad kirjoittaa Mattias-nimisestä nuoresta puutarhurista, joka ei kaipaa julkisuutta, tunnustusta eikä ykkössijaa. Hän mieluummin katsoo elokuvia kuin loistaa niiden tähtenä.

Harstad aloitti romaaninsa ajattelemalla niitä puoliksi unohdettuja koulukavereitaan, jotka eivät koskaan olleet äänessä. Niitä, joita ei kutsuttu bileisiin. Niitä, jotka eivät kuuluneet porukkaan.

Itse hän sanoo olleensa vaahtopää, ei hissukka.

"Kun näistä hiljaisista on tullut jälkeenpäin puhetta, sävy on ollut harmitteleva tai säälittelevä. Yleensä ei ole mietitty, että mitä jos he olivatkin niin vahvoja, etteivät tarvinneet huomiota eivätkä hyväksyntää. Tein Mattiaksesta tällaisen henkilön, voittajan enkä suinkaan luuseria."

Harstad kertoo romaanin kasvaneen myös kommentiksi julkisuuden merkityksestä yhä useampien elämässä. Julkisuuteen pyritään vain siksi, että siellä voidaan olla, ja sen ajatellaan johtavan onnellisuuteen.

"Minusta olennaisin virhe on siinä, kun luullaan, että onneen tarvitaan toisten huomiota. Tai että toisilta saatu huomio johtaa onneen. Tältä pohjalta on syntynyt julkisuuskulttuuri, jossa voi päästä televisiotähdeksi jo sillä, että osaa hengittää itse."

Romaanin Mattias on tällaisessa kulttuurissa perin hankala tyyppi. Hän on esimerkiksi äärimmäisen lahjakas laulaja, mutta esiintyminen ei yksinkertaisesti kiinnosta häntä. Ja sekös ystäviä ärsyttää. Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito on jo yhdeksälle kielelle käännetty laatuteos, jonka ytimessä lymyää paradoksi.

"Mattias yrittää löytää paikan, jossa voi olla maailmalle näkymätön muttei maailmasta kadonnut. Sitä etsiessään hän tekee valintoja, jotka muuttavat hänet koko ajan näkyvämmäksi", Harstad kiteyttää päähenkilönsä ongelman.

Norjaan ja Färsaarille sijoittuvan tarinan muita aiheita ovat musiikki, puutarhanhoito, mielen järkkyminen, ystävyys ja rakkaus. Sekä tietysti Buzz Aldrin, monien unohtama astronautti, joka olisi voinut päästä ensimmäisenä ihmisenä kuuhun. Mutta hän ei halunnut.

"Aldrin astui tarinaan myöhemmin, ja hän sopi niin hyvin yhteen Mattiaksen kanssa, että sitä oli vaikea uskoa. Aldrin ei kaivannut huomiota, ja kun sitä tuli liikaa, hän romahti. Se muuten tapahtui Norjassa. Sittemmin hän toipui ja katosi taas - ei oikein tiedetä, missä hän on nykyään."

Lopulta Mattiaskin astuu lavalle. Sitä seuraavilla tapahtumilla Harstad luo yhdenlaisen teorian tavallisista ihmisistä.

Tavallisia ihmisiä ei ole. Tai sitten me olemme kaikki heitä.

Johan Harstad: Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito. Suomentanut Katriina Savolainen. Gummerus, 29,50 e.

Helsingin Sanomat |