"Tein itselleni kuvitteellisen veljen"

Siri Hustvedtin romaani kertoo norjalaissiirtolaisten elämästä Minnesotassa

new york. Luen musiikkia. Brooklynissa asuvan Siri Hustvedtin juuri suomeksi ilmestynyt romaani Amerikkalainen elegia soi komeasti, moniäänisesti.

"Romaanin rakenne kirkastui minulle vasta, kun työstin käsikirjoitusta. Mielessä alkoi yllättäen soida fuuga. Se antoi romaanille sen lopullisen rakenteen", Siri Hustvedt kertoo kodissaan.

Analogia syntyy siitä, että fuuga alkaa yhdellä äänellä esitetyllä teemalla, jonka jälkeen toinen ääni toistaa teeman ja alkuperäinen ääni säestää kontrapunktisesti. Tämän jälkeen muut äänet tulevat mukaan yksitellen ja noudattavat samaa kaavaa. Sävelten avaruudessa soi yhtä aikaa vähintään kaksi ääntä, enimmillään jopa kymmenen.

Siri Hustvedt huomauttaa, että romaanin rakennetta ei kannatta pelästyä, vaikka analogia voi monista tuntua vaikealta tai liian korkealentoiselta. Se itse asiassa vain jäsensi kirjoittamista ja sitä myöten myös romaanin lukemista.

"Kaikki kirjani ovat olleet tavallaan hankalia kirjoittaa. Tämä romaani ei ollut siinä mielessä mikään poikkeus. Kun kohtaukset alkoivat soida mielessäni, ne löysivät uomansa ja alkoivat soljua vapaasti", jatkaa Hustvedt, joka on hämmentynyt mutta mielissään edellisen romaaninsa Kaikki mitä rakastin huimasta menestyksestä Suomessa.

Sitä on myyty tähän mennessä lähes 18000 kappaletta.

Siri Hustvedtin (s. 1955) Amerikkalainen elegia on nimenomaan kunnianosoitus kirjailijan isälle ja suvun norjalaiselle taustalle.

Kirja sisältää hänen isänsä autenttisia päiväkirjamerkintöjä. Niitä hän ei juuri käsitellyt, vaan hyödynsi sellaisenaan. Hän muutti vain nimet ja muutamat sukulaissuhteet.

"Isäni kuoli hyvin varhaisessa vaiheessa käsikirjotusta tehdessäni. Siksi romaani on eräässä mielessä meditatiivista pohdintaa myös isän kuolemasta, menetyksestä", toteaa Hustvedt, joka kävi koulunsa norjalaissiirtolaisten perustamassa Saint Olaf Collegessa.

Hänen isänsä toimi koulun professorina ja oli jo kolmannen polven amerikkalainen. Kirjailijan äiti muutti Norjasta Yhdysvaltoihin 30-vuotiaana, heti toisen maailmansodan jälkeen.

"Romaani on siinä mielessä hyvin henkilökohtainen, että toisessa maailmansodassa osin traumatisoitunut Lars Davidsen muistuttaa erittäin paljon omaa isääni. Eroja on kuitenkin myös paljon, koska kyseessä on romaani. Jos olisin halunnut olla uskollinen hänen tarinalleen, olisin kirjoittanut muistelmat."

Romaanin päähenkilö, psykiatrina toimiva Erik Davidsen ei tahdo päästä yli isänsä Larsin kuolemasta. Siri Hustvedt kertoo, että hän päätti jo aikaisessa vaiheessa käyttää kahta eri-ikäistä mieskertojaa, koska meneminen miehen nahkoihin kiehtoi häntä.

"Tietenkin tähän ratkaisuun on olemassa arkisempikin selitys. Vartuin perheessä, jossa oli neljä tytärtä. Tavallaan tein Erik Davidsenista kuvitteellisen veljeni - veljen, jota minulla ei koskaan ole ollut", Hustvedt hymähtää.

Romaanissa sisarukset Erik ja Inga Davidsen matkustavat isänsä hautajaisiin ja löytävät isänsä jäämistöstä salaperäisen kirjeen tuntemattomalta naiselta.

Kirjeen alkuperän selvittäminen merkitsee hyppyä pimeään menneisyyteen. Aikajänne kattaa norjalaissiirtolaisten kovan elämän ahdasmielisessä Minnesotassa peräti neljän sukupolven ajalta.

"Inga on minulle tärkeä henkilöhahmo, vaikka hän ei olekaan kertojana romaanissa. Hänessä on hyvin paljon minua itseäni - mukaan lukien esimerkiksi pahat migreenikohtaukset."

Siri Hustvedtin mukaan haasteelliseksi Ingan henkilöhahmon teki se, että hän joutui Ingaa kuvatessaan katsomaan itseään ulkoapäin, välimatkan päästä, koska Ingan kohdalla kerronta etenee kolmannessa persoonassa.

"Oli virkistävä kokemus katsoa itseään toisen silmin. Ingasta tuli paljon koomisempi hahmo kuin olin ajatellut."

On yksinkertaisesti hauskaa laskea pilaa, hän lisää ja puhkeaa nauruun.

Siri Hustevdt muistuttaa, että yksi suurimmista syistä romaanin kirjoittamiseen oli hänen halunsa ikuistaa isänsä kaunokirjallisessa muodossa.

"Toinen syy oli varmasti siinä, että halusin ikuistaa norjalaissiirtokunnan kummallisen elämäntyylin Minnesotassa. Siirtokuntaa ei enää ole. Vain raamit ovat jäljellä - jäljellä on esimerkiksi talo, jossa isäni varttui."

Kirjamarkkinoille tuotetaan tuhkatiheään romaaneja, joissa kuvataan siirtolaisten tietä Intiasta uuteen kotimaahan - Yhdysvaltoihin tai Englantiin. Tässä mielessä Amerikkalainen elegia on raikas tuulahdus.

Näkökulmanvaihdos Norjaan ja amerikannorjalaisiin tekee romaanista myös suomalaisille lukijoille jotenkin kovin tutun.

"Koko romaani alkoi tietyistä mentaalisista kuvista, jotka pyörivät mielessäni - minulle käy varsin usein juuri näin. Näin mielessäni kuvan, jossa oli iso huone isovanhempieni talossa, arkku pöydällä ja arkussa makaava nuori tyttö. Yhtäkkiä tyttö nousee istumaan."

Se oli ikään kuin kutsu lähteä matkalle tuntemattomaan menneisyyteen.

Siri Hustvedt korostaa, että mielikuva oli ehkä siksikin niin voimakas ja vaativa, että Amerikkalaisessa elegiassa on pohjimmiltaan kyse myös ylösnousemuksesta. Romaanin lopulla juuri Erik saa tuta arkisen transsendenssin kokemuksen.

Siri Hustvedt muistuttaa, että vaikka hänellä ja Erikillä on eri sukupuoli, heillä on yhteisiä kiinnostuksen aiheita.

"Minä ja Erik olemme molemmat äärimmäisen kiinnostuneita psykoanalyysista, neurologiasta ja psykiatriasta. Käyn yhä edelleen säännöllisesti psykoanalyytikkojen kokouksissa. Olen jäänyt pahasti koukkuun."

Lauseen jälkeen raikaa taas nauru.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi