"Kun paneuduin tähän työhön ja se aika rupesi minulle elämään, niin jostain alitajunnasta ne Idan kertomat jutut palasivat. On se ihmeellinen tuo ihmisen aivokone!"

Terttu Rousu kirjoitti ja kustansi trilogian isovanhempiensa elämästä Tornionjokilaaksossa

Alussa oli Akseli, suo ja savotat

MAIJA ALFTAN TORNIO- Terttu Rousu, 52, otti muutama vuosi sitten ison urakan ja ryhtyi kirjoittamaan romaania isovanhempiensa värikkäästä elämästä. Kouluja käymätön siivooja kirjoitti ja kustansi itse trilogian Idan ja Akselin vaiheista Tornionjokilaakson pienessä syrjäkylässä Aapajärvessä. Etelän varekset (1994) , Leivän perässä (1995) ja Urakka täyttyy (1997) kertovat uskomattoman tarinan pariskunnasta, joka vaeltaa Tampereelta Tornionjokivarren lestadiolaiseen syrjäkylään vuosisadan alussa. Siellä alussa oli suo, kuokka ja savotat, lopussa liuta lapsia ja kahdeksan hehtaaria käsin raivattua peltoa.

Terttu Rousu kuunteli pienestä lapsesta saakka näitä tarinoita, ensin isoäitinsä Idan, sitten tätien kertomana. "Heidän tarinansa tuntui niin uskomattomalta, että se veti väkistenkin puoleensa. Tuntui että eihän tätä voi jättää, täytyy saada jälkipolville tieto, kuinka sisukkaita ja energisiä ja rohkeita he ovat olleet", Tornion Karungin kylässä asuva Terttu Rousu kertoo.

Rousun trilogia kertoo aidosti ja eläytyvästi, kuinka häädön saaneen torpparin poika Akseli ja tehdastyöläinen Ida yrittävät sopeutua elämään syrjäisessä ja alkeellisessa lestadiolaiskylässä.

Akseli on kylän kummajainen ja epäilty, sosialisti, lukee Sosialidemokraattia. Ida ei kestä lestadiolaisseurojen hurmoshenkisyyttä. Elämä on jatkuvaa raatamista: Akseli kulkee savotasta ja hanttihommasta toiseen, Ida opettelee mökin muijaksi ainoana viihteenään salaa luetut Nyyrikit.

Terttu Rousun kerronta on vanhanaikaista realismia, mutta ei pelkkää kotiseutuproosaa. Ihmiset ja tapahtumat asetellaan historian keskelle, ja hän osaa kuvata elävästi niin Tampereen työväenkokouksia kuin savottakämppien elämää.

Erityisherkku on tietysti Tornionjokilaakson murre kyläläisten puheissa.

"Urakka oli kuin

minulle annettu"

"Minulla oli hirvittävä tarve saada tämä työ tehtyä, se oli minun urakkani. En tiedä, oliko se annettu minulle jostakin. Tiesin, että minun pitää taltioida tämä tarina", Terttu Rousu sanoo.

Pienenä tyttönä Terttu Rousu vietti hyvin paljon aikaa isoäitinsä Idan kanssa.

"Ida istui keinutuolissa ja kutoi sukkaa, mie istuin vieressä ja kuuntelin juttuja. Eiväthän ne tarinat lapsena jääneet mieleen eivätkä minua puhutelleet, muun ohjelman puutteessa niitä kuunteli. Kun paneuduin tähän työhön ja se aika rupesi minulle elämään, niin jostain alitajunnasta ne Idan kertomat jutut palasivat. On se ihmeellinen tuo ihmisen aivokone!"

Terttu Rousu kertoo eläneensä uskomattomia hetkiä kirjoja kirjoittaessaan. "Ihmiset ja vanha aika rupesivat minulle elämään niin totaalisesti, että ne jopa toimivat omin päinensä. Se oli oikeastaan ensiksi aika pelottava kokemus, sitten siihen alistui ja ajatteli, että antaapa niiden touhuta."

Terttu Rousun muistina ja muusana toimi erityisesti Taimi-täti.

"Hänellä oli äitinsä kertomat, varhaiset tarinat muistissaan, häneltä pystyi tarkistamaan, että ne asiat tosiaan olivat niin kuin ne minulta alitajunnasta putkahtelivat. Hän oli itsekin kirjoittava ihminen, hänen kanssaan oli helppo keskustella tällaisista asioista. On aivan toista jutella sellaisen kanssa, joka itsekin kirjoittaa kuin sellaisen, joka ei tiedä, mitä siinä tapahtuu."

Esikoisromaaninsa Etelän varekset Terttu Rousu kirjoitti työn ohessa täysin salaa, vain oma perhe tiesi. Kyläläiset kuulivat asiasta vasta kun Terttu Rousu lähetti heille kutsun kirjan julkistamistilaisuuteen Karungin koululle.

"Se oli tietenkin vähän niin kuin shokki, pieni kylähän tämä on."

"Mie en paneutunut

siihen kustannusasiaan"

Kaikki kirjansa Rousu on julkaissut omakustanteina. Kaupallista kustantajaa hän ei ole vielä uskaltanut lähestyä.

" Etelän varekset tuli haparoiden, mutta se sai kuitenkin hyvän palautteen. Aineistoa oli jäljellä, ja kun ihmiset pyysivät lisää, otin työstä vapaata ja rupesin kirjoittamaan toista. Kun se alkoi olla valmis, ajattelin että eihän sarjaa voi ruveta keskissä kellekään edes tarjoamaan. Tässä uskossa mie menin kaikki nämä kirjat."

"Mie en siihen kustannusasiaan paneutunut, se ei tuntunut edes tärkeältä."

"Kun tämmöisen työn tekee, ei siinä ole enää kärsivällisyyttä ryhtyä odottamaan kustantajien päätöksiä, hyväksytäänkö kirja vai ei. Jos sen saa näin menemään ja saa kustannukset maksetuksi, se riittää. Se on minua tyydyttänyt", Rousu sanoo.

Mutta omakustanteiden kirjoittajaan suhtaudutaan hänen mielestään yhä ennakkoasentein, ikään kuin hän ei olisi yhtä oikeutettu saamaan apurahaa kuin kustantajan leivissä kirjoittava.

Jokaisen romaanin jälkeen Terttu Rousu sanoo olleensa niin uupunut, että on päättänyt lopettaa ikiajoiksi. Toisin on käynyt, trilogian jälkeen hän on kirjannut sotaveteraani Matti Juntin muistelmat Sodan ja rauhan askelissa (1999) .

"Kirjoittaminen on niin kummallinen tauti, että siitä ei parane. Ajan puute on suurin ongelma, aikaa ei ole. Mieki haluan aina tehdä jotakin, joka vaatii tutkimista ja hirveästi paneutumista. Se ei onnistu niin, että kirjoittaa silloin tällöin. Siihen pitäisi uppoutua täysin vuodeksi. Minulla olisi hyvä historiallinen aihe, josta ei ole vielä kirjoitettu. Sekin sijoittuu tälle perälle. Pelottaa vain etten saa sitä koskaan tehtyä, kun ei ole aikaa."

Terttu Rousu hankkii leipänsä siivoojana Karungin koululla. Työ on rankkaa fyysistä työtä, mutta Rousu sanoo, että se on hirmuisen hyvä tasapainottaja kirjoittamiselle.

"Aina kun olen palannut siivoustyöhön kirjoittamisprosessin jälkeen, olen nauttinut tavattomasti. Se on niin erilaista eikä siinä tarvitse kuluttaa henkistä energiaa. Päinvastoin, siinä paremminkin lataa itseänsä henkisesti, kun ajatukset voivat olla muualla."

Terttu Rousu sanoo olevansa itse pahin kriitikkonsa. Omasta mielestä kirjat eivät ole mistään kotoisin ja tuntuu, että eihän niitä voi edes painattaa. Vaikka palaute on ollut niin Kalevassa kuin Pohjolan Sanomissa , Etelä-Suomen kirjastoja myöten kiittävää, yhä hän hämmästyy kehuista: herranen aika, tekö tykkäsitte niistä!

Terttu Rousun kirjoja voi tilata suoraan tekijältä, p. (016) 470131.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi