Veljesten kohtalot kietoutuivat toisiinsa

Anni Valtonen

CARTAGENA, KOLUMBIA. "Onneksi Eligion teos on valmis", Jaime García Márquez huokaisee helpotuksesta, kun tapaamme Cartagenan kaupungissa Kolumbian Karibian rannikolla maaliskuussa.

Eligio García Márquezin kuolema on vielä edessäpäin.

Aamupäivän aurinko

paahtaa kadulle, jossa seisoskelemme ihailemassa kaupunkia. Käyskentelemme kulmilla, joissa Gabriel García Márquez nuoruudessaan vietti aikaansa: El Universal -sanomalehden toimitus, yliopisto, puistot, kuppilat ja kapakat.

Maineikkaasta isoveljestä kirjan tehnyt Eligio García Márquez on maaliskuussa kaukana Karibialta, pääkaupungissa Bogotassa. Häneen onnistun saamaan yhteyden vain puhelimitse. Puhelinsoitto jää viimeiseksi, enkä koskaan ehdi tavata häntä henkilökohtaisesti.

"Gabito on vaikuttanut minuun paljon. Hän on ollut minulle myös taakka ja este, mutta sitä hän on kaikille muillekin kolumbialaisille kirjailijoille ja toimittajille, hän sanoo.

Kun toimittaja ja kirjailija Eligio García Márquez syntyi, vanhin veli oli jo muuttanut pois kotoa. Vaikka Gabo ikänsä puolesta oli pikkuveljelleen ennemminkin setä kuin veli, hänen olemassaolonsa oli tälle varsin merkittävä. Sadan vuoden yksinäisyyttä Eligio kuvaa itselleen jonkinlaiseksi Raamatuksi. "Kun ilmaantuu ongelma, löydän kirjasta ratkaisun."

Ulospäin suuntautuneella Jaimella on 11-lapsisessa perheessä eräänlainen välittäjän rooli. Hän on linkki Gabon ja muiden sisarusten sekä Gabon ja toimittajien välillä.

"Perheemme vastustaa

veljemme idolisointia. On joskus vieläkin hämmentävää puhua veljestämme suurena tähtenä, sillä hän on kuitenkin vain yksi meistä."

Kirjoittaessaan Sadan vuoden yksinäisyyttä Meksikossa 1960-luvun puolivälissä Gabo pyysi Jaimea tarkistamaan Kolumbian historian käänteitä. Niin on nytkin, kun hän muistelmia kirjoittaessa alkaa epäröidä menneitä tapahtumia.

Myös Jaimen

nykyinen toimenkuva on osaksi nobelisti-veljen viitoittama. Insinöörin työnsä ohella hän on Gabriel García Márquezin Cartagenan kaupunkiin vuonna 1994 perustaman journalistisäätiön hallinnollinen johtaja.

Säätiön mottona kuuluu nobelistin lause: "Samalla tapaa kuin surina kuuluu kärpäsen lentoon, eettisyys kuuluu journalismiin."

Eettisen keskustelun ylläpitäminen on välttämätöntä maassa, jossa ihmisoikeuksia rikotaan jatkuvasti. Sisällissota on jatkunut jo lähes 40 vuotta ja mielipiteen ilmaisusta on tullut yhä vaarallisempaa.

Monimutkaiset konfliktit vaativat toimittajalta vastuuta, taitoa ja uskallusta. "Koska minulla on sana hallussa, Gabo uskoo, että kirjoitan vielä joskus. Itse tiedän, ettei niin tapahdu. En osaa kirjoittaa edes kunnon rakkauskirjettä", Jaime sanoo.

Eligio García Márquez tuntee olleensa ainoa oikeutettu henkilö kirjoittamaan kirjan Sadan vuoden yksinäisyydestä . Ympyrä sulkeutuu hänessä moninkertaisesti: paitsi että hän on isoveljensä tavoin lahjakas kirjoittaja, hän on sukunsa viimeinen Buendía.

"Teoksen todellisuuteen pohjautuvat ihmiskohtalot on rakennettu niin, että vain hyvin läheinen ihminen osaa purkaa ne."

Fysiikkaa opiskellut,

jo nuorena kirjoittamisen aloittanut Eligio pelkäsi itseään verrattavan Gaboon.

"Minulla oli kuitenkin tasan kaksi vaihtoehtoa: kirjoittaa tai tulla hulluksi."

Uransa alusta alkaen hän on kirjoittanut lehdissä nimensä lyhyemmässä muodossa, ilman äitinsä sukunimeä, Eligio García. "En halua, että minut yhdistetään automaattisesti veljeeni. Kunnioitan veljeäni, olenhan maan merkittävin gabitologi , Gabo-tutkija. Mutta vaikka olen hänen veljensä, minä olen myös minä."

Jaime sanoo olevansa gabitero , veljensä intomielinen kannattaja. "Gabo on mutkaton ja kaihtaa kaikkea pröystäilyä."

Isoveljestään

poiketen Eligio ei ole kuvitteellisten tarinoiden luoja.

"Vaikka äitini tarinat ja vaisto ovat vaikuttaneet minuunkin, minulla ei ole mitään tekemistä maagisen realismin kanssa. Vaikka Gabo on taikauskoinen, hän on myös maanläheinen ja juureva. Minä olen urbaanimpi, lähempänä asfalttia."

García Márquezin perheenjäseniä yhdistävä taikausko juontaa juurensa äidin puolelta, wayú-intiaanikulttuurista. "Minä olen insinöörikoulutuksen kastroima, mutta Gabo antaa arvoituksille ja taikuuksille vallan - rationaalisuutta uhmaten", Jaime sanoo.

"Perheemme mieliharrastus on juttujen ja totuuksien keksiminen. Sukupuolten välillä on tässä vissi ero: perheemme miehet tietävät, että jutut ovat vain juttuja, mutta naiset ottavat ne totena. Siskosten kanssa tulee aina riitaa asioista, jotka eivät ole edes tapahtuneet."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi