Venäläisiä tositarinoita Suomen Turusta

Zinaida Lindén kirjoittaa ruotsin kielellä ja kertoo vitsit venäjäksi, mutta synnytyssairaalassa hän puhuu suomea

Milla Autio

TURKU.

Zinaida Lindén ottaa Turussa pimeänpuoleisena päivänä kaupungin bussin numero yhdeksän. Hän odottaa toista lastaan ja maha on muhkea. Lindén tarjoaa kuskille kymppiä, mutta kuski nousee penkistä, ottaa kiinni ja käy rutistelemaan. Matkustajat tuijottavat.

Mitä yhteistä noilla kahdella on?

1980-luvun lopulla kuski teki turistikeikkoja Leningradiin. Hän vei pitkin kaupunkia ruotsalaisia matkailijoita ja mukana kulki Inturistin leningradilainen opas Zinaida.

Zinaida Lindén on nyt asunut Suomessa kymmenen vuotta ja kirjoittanut täällä kaksi erikoista novellikokoelmaa - ruotsiksi.

"Kirjoitan kaiken itsestäni mutta vaihtelen vaatteita."

Suurin osa jutuista tapahtuu venäläisessä arjessa. Rakkausjuttuja, opiskelijoita ja monenlaisia keittiöitä mutta myös narkkareita, varkaita ja kummia kuolemantapauksia. Viime syksynä ilmestynyt toinen kokoelma siirtyy enemmän Suomeen, ja siinä on kertomus Inturistin oppaasta, joka nai täysin vaitonaisen suomalaisen bussikuskin.

Kuski ei tuonut

Zinaidaa Suomeen vaan eräs Lindén, jonka teekkariporukkaa Zinaida opasti Leningradissa 1988.

"Minulta kysytään usein miten vaihdoin kieltä - kan du berätta om att byta språk", Zinaida Lindén sanoo sellaisella ruotsin kielellä, josta tulee mieleen miten muumipappa menee meren aalloilla. "Rakastan ruotsin kieltä ja sitä, miltä se kuulostaa."

"No ei kieltä vaihdeta. Se käy vähitellen."

Kymmenvuotiaana Zinaida kirjoitti venäjäksi romanttisia ja verisiä balladeja viikingeistä. Niihin aikoihin hän vietti myös yhden vuoden hyvässä kirjallisessa seurassa: Vjatseslav Lejkin luki ja kirjoitti runoja lasten kanssa leningradilaisen lehden toimituksessa.

"Vasta aikuisena kuulin, että hän oli yksi tunnetuimmista toisinajattelijoista, eikä hänen runojaan silloin julkaistu."

"Opiskeluaikoina kirjoitin

läjittäin runoja, riimillisiä, niin kuin kaikki tekivät." Niitä luettiin tiiviissä joukossa kuin päiväkirjaa.

Leningradissa hän opiskeli ruotsia ja teki diplomityön Selma Lagerlöfistä . Kahdeksan vuotta hän myös kuljetti näitä lagerlöfejä, viikinkejä ja muita svenssoneita turistireissuilla Leningradissa sekä Keski-Aasiassa - "siellä missä on sitten sodittu".

"Olen tottunut kertomaan asioita ruotsiksi."

Ennen kuin Zinaida Lindén muutti Suomeen, hän teki väitöskirjaa elokuvasta. " Ingmar Bergmanista ja Andrei Tarkovskista . He ovat kirjoittaneet paljon toistensa elokuvista vaikka eivät koskaan tavanneet."

Zinaida Lindénin isä oli kerännyt ikoneja, "se oli kuusikymmenluvulla muodikasta".

Tarkovski kirjoitti elokuvaansa ikonimestari Andrei Rublevista ja kokosi siihen aineistoa. "Olin kai muutaman kuukauden ikäinen kun hän kävi meillä." Tarkovski tarkkaili tytärtä ja arvioi: "Mikä eskimo!" "Minullahan on vähän tällaiset silmät."

Lindén muutti Suomeen perestroikan ajan alussa, silloin kun "vanha sosiaalinen rakenne oli Venäjällä vielä jäljellä, trygghet, turvallisuuden tunne, ei tarvinnut ajatella mitä leipä maksaa."

Hän tuli Vantaalle ja Espooseen keskelle teekkarielämää ja alkoi päntätä. "Suomea ulkomaalaisille."

"Tiedän sellaisia sanoja kuin olemattomuus , koska ihastuin Eppu Normaaliin." Hän pyysi miestään kirjoittamaan laulujen sanoja ja osasi niitä ulkoa. " Olemattomuus tulee sieltä, mikä laulu se oli . . . Siksi rakastan sua niin ."

Lindénien kylpyhuoneessa

lukee ensimmäisen pyyhekoukun kohdalla vieras , toisessa venäläisillä kirjaimilla Zina , ja sitten miehen nimi ruotsiksi.

"Dialogit ajattelen ruotsiksi, elämässä ja kirjoissa." Venäjäksi ehdottomasti "vitsit, laulut ja poliittiset jutut".

Onko tilanteita, joissa ajatteletkin suomeksi?

"Lapset syntyivät täällä. Muistan paljon suomeksi siitä vaiheesta, joka oli heti synnytyksen jälkeen. Keskustelut niiden naisten kesken, jotka ovat yksinkertaisesti vain naisia ja äitejä ilman ammattia tai kansallisuutta. He istuvat ja syöttävät, siinä on naurua ja itkua ja mikä paikka kelläkin kipeänä. Se kaikki tapahtui suomeksi."

"Silloin suomen kieli oli minun oma kieleni."

"Oikein emigranttiklisee,

tulin kirjailijaksi, kun en päässyt töihin McDonald'sille." Yhdeksänkymmenluvun alussa vakituisia töitä ei kertakaikkiaan ollut ja käännöstöitä satunnaisesti. Lindén on kääntänyt venäjäksi muun muassa Claes Anderssonia ja Monika Fagerholmia .

"Ajattelin, että jos ei ole tekstejä käännettäväksi, niin voin itse kirjoittaa niitä. Ensimmäisen kokoelmani kirjoitin käytännössä venäjäksi - ja käänsin ruotsiksi. Toisen kirjan tein kokonaan ruotsiksi."

Jo esikoiskokoelmallaan Överstinnan och syntetisatorn (1996) Lindén sai kriitikot innostumaan ja Svenska litteratursällskapetin palkinnon. Toinen kokoelma Scheherazades sanna historier ilmestyi viime syksynä.

"Haaveilen kahdesta asiasta, työhuoneesta ja siitä, että tekstejäni käännettäisiin suomeksi."

Entä venäjäksi?

"Meillä vieroksutaan kaikkea, mitä venäläiset tekevät ulkomailla. Esimerkiksi ranskassa asuvasta Andreï Makinesta ei pidetä vaikka hänen kirjojaan on tietysti käännetty venäjäksi. Ymmärrän kyllä. Niin minustakin voisi Venäjällä ajatella: asua nyt Suomessa ja kirjoittaa ruotsiksi, mitä se semmoinen on."

Olisiko venäläisillä emigranttikirjailijoilla jotain yhteistä?

"Ehkä tunne siitä, että jotain puuttuu. Välistä ihan avoimesti ja välistä vain tunne ulkopuolisuudesta."

Zinaida Lindénin toisessa kokoelmassa on mukana kertomus Adele och killarna , jossa päähenkilö Martin on homo.

"Se ei ole kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa, mutta melkein. Olisin voinut kertoa sen lähes samalla tavalla, mutta itsestäni, koska sellaiset roolit ovat minulle tuttuja - ulkopuolella ja rajan takana."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi