perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
EHDOKAS Elina Hirvosen romaani Että hän muistaisi saman tavoitteleeHelsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoa, joka myönnetään vuodenparhaalle esikoisteokselle 16. marraskuuta.

Yksilön ahdistus, ja maailman

Taiteellisen tekemisen tarve kolkutteli Elina Hirvosen (s. 1975) mielessä varhain. Nelivuotiaana hän kirjoitteli mummille kuvakirjoja. Ennen koulun aloittamista oli valmiina pino romaanin alkuja.

Julkaistu: 30.10.2005 lehdessä osastolla Kulttuuri

 Taiteellisen tekemisen tarve kolkutteli Elina Hirvosen (s. 1975) mielessä varhain. Nelivuotiaana hän kirjoitteli mummille kuvakirjoja. Ennen koulun aloittamista oli valmiina pino romaanin alkuja.

"Ellen pääse Kallion ilmaisulukioon, menen vaikka Afrikkaan sairaanhoitajaksi", hän puntaroi yläasteella. Afrikkalaisten nälänhätä oli koskettanut häntä jo lapsena.

Ilmaisutaidon lukion jälkeen Hirvonen vaelteli puoli vuotta Intiassa ja Nepalissa. Oriveden kirjoittajakoulutuksessa hän innostui kirjallisuuden opiskelusta ja lähti ystävien perässä Turun yliopistoon.

Humanististen tieteiden pakertaminen alkoi kuitenkin laman aikaisessa Suomessa pelottaa. Niinpä hän suunnisti takaisin Helsinkiin. Hirvonen ja hänen ystävänsä alkoivat tsempata toisiaan toimittajan työhön. He kiersivät seksibaareja, haastattelivat tutkijoita, söivät iltakaudet keksejä ja jäätelöä ja saivat myytyä naistenlehteen jutun kaupallisesta seksistä.

Näin media sai kaksi uutta naistoimittajaa. Pian Hirvonen teki tv-ohjelmia parille pienelle tuotantoyhtiölle ja pääsi kolmeksi kuukaudeksi Afrikkaan kokoamaan reportaasisarjaa Sambiasta, Tansaniasta ja Eritreasta.

"Kuva Afrikasta tulee meille yleensä nälän ja katastrofien kautta, mutta ohjelmasarjassa tutkimme maanosaa yksilöiden kautta", hän kertoo.

Körötellessään eritrealaisessa bussissa Hirvonen tajusi eräänä päivänä, että hän haluaa opiskella dokumenttielokuvan tekoa. Hän pyrki Taideteolliseen korkeakouluun keväällä 2002 mutta ei päässyt. Seuraavan vuoden aikana hän mietti elämäänsä, kävi junalla Kiinassa, kirjoitteli romaania ja teki gradunsa valmiiksi. Irakin sodan alkamisen hän otti raskaasti, luki brittilehti Guardiania ja oli ahdistunut, poti globaalia syyllisyyttä, murehti muitakin maailman kriisejä. Ja koska kirjoittaminen oli tärkeää, se tuntui vaikealta.

Kun hän toisella yrittämällä pääsi dokumenttielokuvan oppiin, taiteellisen kunnianhimon paineet siirtyivät elokuvaan, ja kirjoittaminen alkoi tuntua ihanalta ja vapauttavalta. Esikoinen, kertomus fiktiivisen perheen vaiheista, alkoi edistyä.

"Siinä missä elokuva tuntui uudelta rakastajalta, jonka kanssa ei oikein tiedä kuinka olisi, kirjoittaminen olikin nyt vanha turvallinen ystävä", hän luonnehtii.

Nyt tuntuu, että elokuvan ja kirjoittamisen kesken vallitsee kauhun tasapaino. Yksin kirjoittaminen on hauska välillä vaihtaa sosiaalisempaan elokuvan tekoon.

Nuorena Hirvonen oli tiukka punkkari, joka kiinnitteli jääkaapin oveen ohjeistusta margariinin käytöstä ja kantoi huolta eläinten oikeuksista. Koti oli keskiluokkainen eikä siellä puhuttu politiikkaa, mitä nyt isä kuului Amnestyyn.

Ihmisoikeuksia hän pohtii yhä. "Väkivalta, joka kohdistuu muihin, horjuttaa meitä kaikkia, koska siinä rikotaan ihmisyyttä vastaan."

Kirjassa yksilöiden rikkinäisyys lomittuu maailman kriiseihin. Mielenosoittajien marssi toisten kokemaa vääryyttä vastaan on myös tapa etsiä yhteyttä.

Esikoiskirjailija toivoo, että lukija tavoittaisi kirjasta kitkan kivun ja vaikeiden asioiden ja toisaalta anteeksiannon ja rakkauden välillä. "Se kontrasti kiinnostaa minua elämässä: yritys ymmärtää ja myötäelää ja löytää sovituksen mahdollisuuksia."

Vanhalla puuveneellä Hirvonen irtoaa poikaystävänsä kanssa Rajasaaren rannasta ja arjen ahdistuksista. "Merimerkkien seuraaminen varsinkin iltapimeällä taskulampun valossa on kuin meditaatiota, siinä mieli puhdistuu", hän sanoo. Muita syksyn "merimerkkejä" ovat olleet suppilovahverot.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.