perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
EHDOKAS

Yliopisto antoi perusopit kirjailijaksi

Pauliina Vanhatalo on ensimmäisiä luovan kirjoittamisen maistereita

Julkaistu: 5.10.2005 lehdessä osastolla Kulttuuri

ESKO SALA / HS

Kirjan julkaiseminen on Pauliina Vanhatalolle suuri muutos. "Aiemmin kirjoittamiseni oli hyvin henkilökohtaista, nyt työni on avointa kaikille. Avoimuudessa on ilonsa, mutta on se pelottavaakin."

Kirjan julkaiseminen on Pauliina Vanhatalolle suuri muutos. "Aiemmin kirjoittamiseni oli hyvin henkilökohtaista, nyt työni on avointa kaikille. Avoimuudessa on ilonsa, mutta on se pelottavaakin."

JYVÄSKYLÄ. Kirjailija Pauliina Vanhatalo hyppäsi muutama päivä esikoisromaaninsa Viittä vailla ilmestymisen jälkeen kotikaupungissaan Jyväskylässä junaan. Helsingin-vierailulla piti poiketa kirjakauppaan katsomaan, oliko oma kirja myynnissä.

"Sillä hetkellä olin kuitenkin vähän pettynyt. Tuli tunne, että tuossa se nyt on, mutta mennäänkö seuraavaksi kahville", hän muistelee.

Tyytyväinen ja helpottunutkin Vanhatalo, 26, silti on. Kirjan julkaiseminen kun oli ollut haaveena 14-vuotiaasta asti.

Vanhatalo on opiskellut kirjailijaksi, jos niin voi sanoa.

Hän valmistui Jyväskylän yliopiston kirjoittajakoulutuksesta maisteriksi kolme vuotta sitten. Graduun kuului romaanikäsikirjoitus ja teoreettinen osuus, joka käsitteli kirjoitusmotivaatioita.

"Gradua tehdessäni hahmotin, miten paljon erilaisia asioita kirjoittamisen kautta voi toteuttaa. Samalla ymmärsin ehkä paremmin, miksi kirjoittamisella on ollut niin vahva merkitys elämässäni."

Gradun taiteellinen osa oli Vanhatalon neljäs romaanikäsikirjoitus. Viidennestä käsikirjoituksesta tuli kahden ja puolen vuoden työstämisen jälkeen esikoisteos.

Viittä vailla oli alun perin jännitysromaani, mutta kolmen kirjoituskerran aikana tapahtui paljon. Kirjailija sanoo, hieman naurahtaen, ettei valmiissa teoksessa taida olla yhtään samaa lausetta kuin ensimmäisessä versiossa.

"Olen ollut koulutuksenkin ansiosta tietoinen, että kirjan kanssa tehdään töitä. Silti on tärkeää panna aina kaikki taitonsa peliin, vaikka jälkeenpäin huomaisikin, että on jotakin mitä voi korjata."

Oulussa syntyneen Vanhatalon kirjoittamisen lähtökohtia ovat teemat ja ristiriidat, usein absurditkin sellaiset. Pikkuhiljaa ne alkavat jalostua kohti konkreettista tarinaa.

Omia kokemuksiaan kirjailija sanoo keräilevänsä kirjoihinsa sieltä täältä, mutta säästellen. Esikoistyön henkilöillä ei ole esikuvia, mutta omista yläasteaikaisista muistoista oli paljon ammennettavaa.

Esikoisteoksen keskiössä on viiden nuoren naisen joukko, joka etsii väkivaltaisestikin omaa paikkaansa. Tarinan taustalla oli kirjoittajan halu pohtia ryhmädynamiikkaa ja valta- ja riippuvuussuhteita.

Liian älyllistä, pelkästään pohdittavaa tarjoavaa tarinaa Vanhatalo haluaa silti välttää.

"Fiktion valepuvussa on ihana miettiä asioita, mutta itse lukijana nautin tarinoista myös ihan itsessään."

Eniten Vanhatalo työsti versioiden varrella päähenkilöä Kiraa. Päähenkilö on synkkään taipuvainen, tuomitseva, oikukas, mutta alun perin hän oli niitä vielä paljon enemmän.

"Kustannustoimittajan kanssa mietittiin heti ensitapaamisessa, miten Kirasta voisi pitää."

Kustantajan mielestä päähenkilöstä täytyy siis voida pitää?

"Tai no, että sitä voisi edes ymmärtää, lähestyä."

Keväällä Vanhatalo päätti hankkia lisää vapautta kirjoittamiselleen ja jäi vuodeksi pois palkkatyöstä. Vapautta on kirjoittamisenopettajalle sekin, ettei ole vastuussa kenenkään toisen tekstistä.

Eniten kirjailija kertoo nauttivansa pitkän proosan kirjoittamisesta. Seuraava romaanikäsikirjoituskin on tekeillä, muttei vielä pitkällä.

Kirjoittajakoulutus on tehnyt tietoiseksi siitä, että kirjoja kirjoittamalla elää Suomessa vain harva.

"Olin silti yllättynyt, että kustannuspalkkiot ovat niinkin isoja. Ajattelin, että ne on muutamassa sadassa eurossa", Vanhatalo nauraa.

"Ehkä koulutus oli näyttänyt kirjallisen maailman vieläkin kurjempana kuin se on."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.