Isän tytöstä isoksi

Taina Latvalan novellit rohkaisevat syntymässään säikähtäneitä elämään

Nuoren naisen kehityskertomus – nykyesikoisten klassikko – oli Anja Kaurasen vuonna 1981 ilmestynyt Sonja O. kävi täällä. Nyt debytoiva Taina Latvala syntyi Lapualla vasta seuraava vuotena, mutta hänen novellikokoelmansa Arvostelukappale jatkaa saman tarinan ja näkökulman ikiaikaista elämää.

Sonja O. lainaa moton Latvalan esikoiselle: "Minua ei kukaan epäillyt, et sinäkään. Minä kirjoitin kaiken muistiin." Novelleissa tavataan maailmaansa kirjaava tyttö ja nainen, joka sivullisena mittailee, miten minusta varttuikaan tällainen tapaus.

Episodimaisen ja muistin anekdooteille varaavan proosan muodoksi Arvostelukappaleen ironiaan taitettu novelli on aivan omiaan. Lopputulos on vuosia ja maisemia selaava, virkeästi liikkuva kokoelma, jonka yksittäiset novellit leviävät viuhkan lailla ulospäin.

Puhetta pitää tällä kertaa isän tyttö, liian varhain kuolleen isänsä lemmikki. Vaikea äiti-suhde ei tosiaankaan ole ainoa käyteaine nykyfeminiinisissä identiteettikertomuksissa. Isän hahmo on tyttärelle vähintään yhtä merkityksellinen: hän suuntaa tytön toiseen sukupuoleen ja muovaa mieskuvaa, niin hyvässä kuin pahassa. Parhaimmillaan juuri isänsä huomiossa paistatelleet tytöt pärjäilevät mainiosti miesten maailmassa.

Arvostelukappaleen isä on viinaan menevä ja siihen myös menehtyvä pohjalaisyrittäjä, kaiken kaikkiaan kohtalainen lusmu mieheksi naisseikkailuineen ja salattuine elämineen. Mutta hän onnistuu tärkeimmässä, ja niin tuo paljon matkustava ja tuliaisia kanniskeleva isä on tyttärelleen kovin rakas.

Tästä inhimillisesti kuvatusta monihahmoisuudesta kehittyy novellien uskottavan tuntuinen isä-riippuvuus. Toisaalta isän elämäntavat ja valinnat synnyttävät perheeseen kestävän pelon ja epävarmuuden. Mutta myös hänen persoonallisuutensa lämpö on tarttunut jälkeläiseen: "Olin tyttö kautta nainen täynnä positiivista energiaa, minulla oli kaksi rintaa kuten useimmilla muillakin naispuolisilla, tykkäsin tehdä ihmiset onnellisiksi."

Päiväpuoli kääntyykin vähitellen vuosissa Arvostelukappaleen nuoren naisen päällimmäiseksi kuvaksi.

Isälle vertoja vetävän miehen etsiminen synnyttää kokoelmassa sarjan kohtauksia poikaystävien ja muiden miesten kanssa.

Näihin tapauskertomuksiin on upotettu paljon naurua, joka nousee pintaan ironisina etäännytyksinä. Tytön vaihtelevissa pakkoneurooseissa miesväellä riittää käsittelemistä, eivätkä he osaa suhtautua kuukautisiinkaan oikein.

Toinen isompi kierros tehdään tytön sukulaisten, vanhempien ja isovanhempien tarinastossa. Yksityiskohdat juhlivat, kun Brita-täti, isän sisko, astuu saunasta tuvan puolelle novellissa Alaston salissa:

"Ja sitten tapahtuu jotakin. Lattia vavahtelee. Pitsiverhot heiluvat. Pelargoniasta putoaa terälehti. Brita avaa oven ja astuu alasti tupaan. Hän kävelee räsymattoa pitkin kuin yli-ikäinen missi mustia hiuksiaan kuivaten. Hänen karvansa rehottavat meidän silmiemme edessä, ja hän puhuu hyvistä löylyistä kuin kaikki ajattelisivat vain saunaa."

Tädin hahmoon palataan toistuvasti, ja hän on mainio esimerkki Latvalan henkilökuvauksen särmästä. Brita on pohjalaisnaisten klassikko, "loppuun asti äärimmäisen tehokas, aivan kuin olisi pelännyt pysähtyä ajattelemaan."

Vaikka tyttö nappaa puhujan paikan suurimmassa osassa tarinoita, ääni jää välillä myös kiinnostavasti auki. Latvala kehitteleekin taitavasti aina absurdiin saakka liukuvaa novellistiikkaa, ja se saattaa olla hyvinkin hänen laatunsa.

Kokoelma ja tytön vaiheet päättyvät terapiaistuntoihin. Mielensärky helpottaa, elämään lankeaa uutta itseymmärryksen valoa.

Tarinallisesti lopputulema on vähän valju ja ristiriidassakin novellien reippaasti etsivän ilmaisun kanssa. Joka tapauksessa pienet paniikit, neuroosit ja ahdistukset eivät paisu Arvostelukappaleessa maailman kamalimmaksi asiaksi. Niiden yli voi kasvaa – tai jopa kävellä, ja jälkeenpäin uskaltaa jo vähän nauraakin.

Taina Latvalan novelleille toivoo erityisesti nuoria lukijoita. Ne vahvistavat, miten ihminen ei ole sama puolivalmis paketti alusta loppuun, vaan kerkeästi muuttuva ja monihahmoinen: "eikä se, etten uskaltanut mennä papa-kokeeseen solumuutosten pelosta, voinut määrittää minua kovin pitkälle ihmisenä."

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto vuoden parhaalle suomenkieliselle esikoisteokselle jaetaan 14. marraskuuta. Korkeintaan kaksitoista ehdokasta nimetään 27. lokakuuta.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi