Kahden maailman varietee

Pekka Jäntin (s. 1978) esikoisrunokokoelma Houdinin uni tarjoilee jo nimessään ilmaisunsa ja ideoittensa matriisia. Legendaarinen taikuri ja kahlekuningas Harry Houdini säteilee illuusorista valoa teoksen seitsemän osaston viitteellisenä hahmona.

Lähtökohta muistuttaa Sanna Karlströmin Harry Harlow'n rakkauselämät -kokoelman (2009) tapaa suodattaa temaattista virtaa fiktiivisestä mutta todellisesta henkilöhahmosta. Jännite asettuu kirjaimellisen ja kuvitteellisen rajalle, ja vahvistaa runouden itsensä olemisen tapaa.

Teoksen prologi on proosaruno Muistokirjoitus Houdinille tai vastaavalle. Siinä arjen kahleiden litania – "Tehdään työtä. Vuokrataan asunto ja tarkistetaan sähkösopimus"– murretaan ja vapaudutaan unen kansalaisuuteen, paradoksaaliseen toisin tekemiseen: "Umpisolmuinen köysi vapauden umpihangessa."

Oikean Houdinin bravuuri oli pakkopaidasta vapautuminen olkaluut sijoiltaan vääntämällä. Silmänkääntönumerot ja illuusioiden tuottaminen olivat sen rinnalla puhdasta taidetta. Näiden ruumiin ja sielun sirkustemppujen välistä tuntuu Jäntti löytävän ihmisen ja runon mahdollisuudet.

Esikoiskokoelma ottaakin kiinni kielen kahleista tarttumalla toistuvasti loruun, sanomukseen tai puheen figuuriin, ja vääntää sen sijoiltaan, absurdisti elollistettuun muotoon: "Lumi, joka tulee tupaan: itsetuhoinen lumi – – Sota, joka kaipaa yhtä miestä: rakastunut sota."

Upottavaa, moninkertaista kuvitteellisen maailmaa lähestytään myös paneutumalla Möbiuksen nauhan illuusioon tai Rene Magritten maalaukseen Tämä ei ole piippu. Runossa Rukoileva piippu nimiesine pyytää tupakanpuruja sisäänsä ja haluaa tulla sytytetyksi, tuntea kuumuuden:

"Aistia kuinka savu kulkee lävitseni lempeänä kuin / Rousseaun leijona. Mutta en ole piippu. / Rukoilen, polttakaa minut."

Kokoelman runot vaihtelevat säkeisestä proosarunoon, tekevät typografisia kokeiluja, hakevat kuvarunon muotoja. Parhaimmillaan Jäntti muistuttaa toden rajaa kyselevässä surrealismissaan nuorta 1960-luvun Jyrki Pellistä.

Mukana on myös ihmeen paljon monihahmoisen tietoisuuden ideaa ylityöstävää ilmaisua. Silloin hypnoottiseksi aiottu toisteisuus kuluu helposti hinkkaamiseksi.

Pekka Jäntti: Houdinin uni. Teos. 92 s. 20 e.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi