Myytti onnellisten saaresta elää

Muisti ja minuus hapertuvat Selja Ahavan taitavassa romaanissa.

Alussa Jumala tulee kylään ja juttelee mukavan konkreettisia. Sillä Anna on ihminen ja välillä ihan tyttö vain, vaikka makaakin vanhana, raihnaana ja paljon unohtaneena sairaalan sängyssä. Siis menotiellä.

Ei Anna uskossa ole, mutta hän tarvitsee kaverin.

Olisi tarvinnut jo ajat sitten, sillä puoliso kuoli kolarissa, kun elämä oli vielä kovasti kesken. Sen jälkeen se ei koskaan valmistunutkaan. Anna eksyi; ei enää tiennyt, mitä tekisi omalla elämällään.

Sairaalan vuoteella pätkivä muisti pullauttaa pintaan sirpaleita vuosien varrelta. Niistä syntyy ehjä ja juuri riittävän jännitteinen romaani.

Teatterikorkeasta vuonna 2001 dramaturgiksi valmistunut Selja Ahava (s. 1974) omistaa Eksyneen muistikirjan isovanhemmilleen. Kenties debytantin ei ole täytynyt kuvitella ihan kaikkea aivan alusta asti.

Ainakin eläytymiskykyä ja näkemystä riittää:

"Ensin kaikki oli tuttua. Tarvittiin kuitenkin vain yksi lipsahdus, yksi pieni sivuaskel, häiriö, ajelehtimaan repeävä jäälautta, ja tuttu muuttui vieraaksi."

Pikemmin kuin vanhuutta Ahava kuvaa vakaan kamaran murtumista jalkojen alta. Kadonnut tai koskaan tavoittamaton saattaa kyllä kulkea tiukasti vierellä, mutta työn, pariutumisen tai muun sosiaalisen pakkoliikkeen tarjoamiin kumppaneihin ei oikein saa yhteyttä. Eikä kauheasti haluakaan.

Silti kaikesta syrjässä oleva Anna paimentaa sorsaemon lailla helmoissaan kokonaista pesuetta – lapsia, joita hänellä ei ole koskaan ollut.

Dramaturgina Ahava tietää, että toiminnallinen kohtaus avaa mielenmaiseman paremmin kuin ryväs analyyttisiä lauseita.

Hänen romaaninsa hienoin hetki harppaa kauas totunnaisesta tapahtumakulusta. Lontoossa itseään kadottava Anna näkee valaan, joka liukuu hitaasti jokea pitkin syvälle kaupunkiin. Rannat täyttyvät kummastelijoista:

"Miten eri maailmasta se olikaan. Maailmassa oli vielä seitsemänmetrisiä olentoja, joista tiedettiin tuskin mitään."

Kuinka ihmeessä paljon pienemmänkään otuksen voisi tuntea ja selittää tyhjentävästi ytimiin asti?

Valaasta Annan erottaa se, että hänen hidasta liukuaan kaduilla ja yömajoissa ei huomaa kukaan.

Muistin ja samalla minän pirstoutuminen on tietysti kirjallisuuden vakioaiheita, eikä Selja Ahava käsittääkseni väitä olevansa asialla ensimmäisenä.

Eksyneen muistikirjan tuoreus nousee kunnioituksesta haurasta uljautta kohtaan, jota yksilö osoittaa kootessaan minuutensa palapeliä kerta toisensa jälkeen uudestaan.

Anna laatii luetteloita, vaikkapa vain esineistä ympärillään. Luettelot ovat kuin pieniä, avuttomuudessaan alakuloisesti hymyilyttäviä pelastusrenkaita polulta harhautuneen upottavassa maastossa.

Vierauden ja pelon sijaan Ahava luo Annan taikamaailmaan jopa armeliaisuutta. Myytti onnellisten saaresta elää kauniina hänen esikoisteoksessaan.

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto vuoden parhaalle suomenkieliselle esikoisteokselle jaetaan 17. marraskuuta. Korkeintaan kaksitoista ehdokasta nimetään 30 lokakuuta.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi