Ensimmäisellä yrityksellä yli

Suvi Vallin runokokoelma liikkuu pitkällä aikavälillä.

Nykyisin niin moni alkaa myöhemmin kuin ennen. Ohijuoksija on Suvi Vallin (s. 1977) esikoiskokoelma. Sen kunnianhimoisena pyrkimyksenä lienee kerätyn elämänymmärryksen kirjoittaminen ylös.

Alku ei anteeksi pyytele, vaan kiistää Kalevalan: "Kaikkeus ei tule sotkanmunasta", se julistaa. Runo on nimetty "laiksi", ja se ohjaa koko kokoelmaa kuin kreikkalaisten logos. Sen tapaan myös Ohijuoksijassa on "sattunut kauheasti, / on sattunut niin että reitit menivät ristiin riippuen historiasta."

Kirjallisuudentutkija Harold Bloom on sen sijaan omistanut elämänsä kirjailijoiden välisen vaikutuksen tutkimiseen. Hänestä se, että teokset vaikuttavat toisiinsa, on väistämätöntä ja kiintymyksen osoitus kirjallisuutta itseään kohtaan. Ohijuoksijaa lukiessa en voi välttyä ajatukselta, että tekijä on lukenut Saarikoskensa.

Ajattelen runoelmaa Hämärän tanssit, jonka kirjoitettuaan Saarikoski sanoi kirjoittaneensa kaiken, mitä oli halunnut.

Tekstin sirottelu sivuille Hämärän tanssien tapaan on tätä nykyä enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta sen yhdistyminen tiettyyn melankoliseen tematiikkaan ei.

Hyvät esimerkit menevät sanomalehden sivuilla hukkaan, koska väljä asemointi ei onnistu. Mutta valitaan nyt vaikka tämä: "Ota nyt tolkkua, auta / kun pälvet leviävät ja päivät/ nousevat janoina toistensa takaa". Sen takaa kuuluu tuttu ääni.

Tietenkin Suvi Vallin ääni on myös tätä tyttömäisempi, ja tytöttely on tässä plussaa. Koska kyse on eri elämänlankojen seuraamisesta, on mukana yhtä lailla puhujan kouluvuosien tuomaa ("kaikilla ääni nolottaa omissa korvissa") kuin Anni-mummin elämänkaarta.

Kirsti Maulan graafinen suunnittelu ja kuvitus tukevat lankojen ja vyyhtien tematiikkaa. Yhdessä kohtaa ollaan ihan solmussa. Graafikoista on tainnut tulla nykyrunouden toisia tekijöitä.

Typografiset ratkaisut ovat tärkeitä siksikin, että niiden avulla kokoelmassa esiin tuleva lähentymisen ja loitontumisen aihe konkretisoituu. Kaukaa tekstimassasta erottuu esimerkiksi jokin saksankielinen sana, ja kaukana on myös Saksa, jolla on kokoelmassa iso osa. Otsikon ohijuoksukin on sattunut karlsruhelaisen joen varrella, mikä käy selityksistä ilmi.

Vaikeiksi koetut modernistirunoilijat varustivat runonsa nootein, mutta nykyään saksan kielikin vaatii selityksen.

On kuitenkin mukavaa, että Vallin kokoelma liikkuu toisenlaisessa maisemassa kuin valtaosa kotimaisesta nykyrunoudesta, jossa angloamerikkalainen vaikutus on vallalla. Ohijuoksija on hieno ensimmäinen yritys, vaikka minun makuuni paikoin puiseva. Sen sijaan näistä säkeistä ilahtuu: "Poiminta eräästä elämästä: Saappaat".

Saksa-aiheen ohella ja siihen liittyen myös musiikki jää mieleen. Se ilmenee yhtäältä erinäisten musiikkitermien ja säveltäjien nimien viljelynä ja puheenvuoroina, mutta myös kompositiossa itsessään, voimistuvissa ja vaimentuvissa äänenpainoissa ja aiheissa.

Saksa saavuttaa Suomen ja Suomi Saksan matkaajien myötä. Vallin löydöistä erottuu Johann Gottfried Seume, joka käveli 1800-luvun alussa Saksasta Suomeen. Tämän mukaan "kaikki kävisi paremmin, jos ihmiset kävelisivät enemmän". Mutta me olemme kaikki kait vain ohijuoksijoita täällä?

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto parhaalle esikoisteokselle jaetaan 15. marraskuuta. Kymmenen ehdokasta nimetään lokakuun lopulla.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi