Esikoisromaani syntyi sodasta

Sotakirjeenvaihtaja, tähtitoimittaja ja golfkentän omistaja Jouko Heikura teki romaanin – burn outin jälkeen.

Vasta nyt? Nytkö vasta Jouko Heikura aloittaa kirjailijana, 49-vuotiaana?

Kukapa vanhemman polven toimittaja Helsingissä olisi voinut unohtaa Heikuran. Hän on se oikea Reportteri.

Tuo kävelevä juttutehdas ja sotareportteri. Sanomain toimittajakoulun 10. kurssin nuorin ja priimus – samalta kurssilta kuin Jari Tervo.

Heikurasta tulvii mieleen heti kymmeniä kaskuja ja sattumuksia.

Heikuran urassa on ainekset 1900-luvun lopun toimittajalegendaksi. Mutta 2000-luvun alussa miehen juttukone hiljeni.

"Tuli kai se burn out", selittää Heikura Lontoosta puhelimessa, tutunvilkkaalla äänellään – taukoamatta.

"Kuutisen vuotta meni kirjoittamatta. Koskin kynään vain, kun täytin bisneskuitteja." Heikura omistaa golfkentän.

"Romaani on toivottavasti kolmannen urani alku."

Mustien vuorten varjossa sijoittuu Sarajevoon ja Itä-Eurooppaan. Heikura vietti vuodet 1991–1993 Ilta-Sanomien kirjeenvaihtajana Budapestissa ja myös rintamalla.

Sarajevossa Heikura meni ulos luotiliivit päällä, kun serbit moukaroivat kaupunkia vuorilta.

Romaanin pääosassa on tietysti sotakirjeenvaihtaja, Rakel Aho.

Tarinaa varten Heikura penkoi arkistoja ja kävi Balkanilla verestämässä muistojaan. Osa tekstistä on fiktiossakin totta.

Mutta muuten hän sai "hoputtaa mielikuvitustaan laukaksi asti".

"Sehän tässä oli hauskaa, että ei tarvinnut pysyä totuudessa. Olo on nyt kuin lampaalla, joka keritsi itsensä, kutoi villapaidan ja pani sen takaisin päällensä", kuvailee hän kirjan valmistumista heikuramaisesti.

Romaani oli kytenyt mielessä pitkään. "Kaverit jo kyselivät, milloin se kirja tulee. Pakko se oli tehdä."

Miten kirjoittaminen sujui tauon jälkeen?

"Joinakin päivinä tein kahdeksan liuskaa. Mutta siinä oli umpikujia ja harhapolkuja ihan tarpeeksi. Kaksi talvea siihen kuitenkin meni, noin yhdeksän kuukautta. Se kesti raskausajan, mutta sain pitää siinä välissä kesäloman", hän virnuilee.

Heikura ei tietenkään olisi voinut kirjoittaa tarinaa ilman Balkanin -vuosiaan. Pitää elää sellainen toimittajan elämä, että voi ryhtyä kirjailijaksi.

Ennen kolmatta uraansa hän oli siirtynyt Budapestista Ilta-Sanomien kirjeenvaihtajaksi New Yorkiin.

"Siellä elin kirjailijan elämää ilman kirjaa."

Manhattan ja New York – tiedättehän, kaupunki, joka ei koskaan nuku . . . Ja kun Manhattanin maamerkit olivat sortuneet syyskuun 11. päivänä 2001, myös Heikuran päässä alkoi savuta.

Kirjoittaminen ei ollut enää kivaa. Vuosi 2003 oli ensimmäisen uran loppu. Kirjeenvaihtaja palasi kotiinsa Lontooseen.

Toinen ura oli syntynyt siinä sivussa. Heikura meni IS:n kirjeenvaihtajaksi Tukholmaan 1987. Hän mietti heti, miten ansaita kovalla työllä lisää rahaa.

Bisnes ei ole koskaan tuntunut Heikuralle vieraalta, vaikka hän tuleekin vasemmistovetoisesta Kemistä.

Yhtenä kevätpäivänä 1980-luvun lopulla Heikura parkkeerasi Porschen Töölössä ravintola Eliten terassin viereen.

Porschen!

Hän oli ostanut sen Tukholmassa heti, kun vain kruunuja kertyi.

"Sijoitusauto", hän nauratti rivitoimittajia. Temppu hämmensi. Menopeleillä kun ei toimittajapiireissä elvistellä. Heikura jatkoi sitten jotensakin tähän tapaan:

"Mutta täytyy myöntää, että kun kaasujalkaa painaa Turun moottoritiellä ja selkä puristuu istuimeen, niin kyllä tuntuu munaskuissa."

Heikuran käytös oli ihan uutta. City-lehti oli tuore ilmiö ja osakejupit vasta tulollaan.

Porschen hän myi voitolla, mutta vauhti jäi. Heikura päätti hankkia akateemiset kannukset. Meni reilut pari vuotta, kun hän sai maisterin paperit teoreettisessa filosofiassa.

Heikura ystävystyi samalla akateemikko ja filosofi Oiva Ketoseen – vanhempi polvi muistaa herrasmiehen.

Toinen ura, bisnes, eteni yhä. Heikura alkoi 1990-luvun lamavuosina ostaa kiinteistöjä eri puolilta.

Kymmenen vuotta sitten hän hankki sijoitusvoitoillaan golfkenttäyhtiön – golf oli jo silloin nouseva keskiluokan harrastus.

Kenttä on Helsingin Paloheinässä ja Suomen vilkkain. On outoa lähettää kirjailijalle sähköpostia osoitteeseen jouko.heikura@paloheinagolf.fi.

Toinen osakas on sisko Hanna Teerijoki. Hurja-Hannana tuttu jääpalloilija 1980-luvulta. Hän saattoi latoa 20 maalia yhdessä ottelussa. Hanna oli niin hyvä, että pelasi miesten joukkueissa.

Nyt sisarukset omistavat yhdessä kentän, ja sillä elää. Ei ehkä ihan laakereilla, mutta ei Heikura paikalleen jäisikään.

Kolmas ura, se kirjailijan, jatkuu Lontoossa. Heikura on asettunut Islingtoniin, lähelle keskustaa.

Hänellä on myös tukikohdat Budapestissa ja Helsingissä Paloheinässä. Golf-tiluksillaan omistaja käy noin kerran kuussa.

Toinen romaani on jo mielessä, työnimellä Ihmemaa. Se sijoittuu kotoisasti Lontooseen, jota Heikura kutsuu sanoilla "kulttuurinen liikenneympyrä".

"Toisen kirjan juoni on etukäteen valmiimpi. Toivottavasti tämän kanssa ei tule harharetkiä."

Tekstiä tulee jo.

Jos Ihmemaa lähtee lentoon, Heikuran kolmaskin ura on pedattu. Sitten Kemin Tintti ehtisisi ehkä jo neljänteen uraansa, mitä se sitten olisikaan.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi