perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
KIRJAMESSUT 2008

Heidi Hautalan mukaan EU ei osaa puhua historiasta

24.10.2008 12:26

Laura Oja / HS

Heidi Hautala, Imbi Paju, Erkki Tuomioja, Sari Näre ja Iivi Anna Masso keskustelevat muistamisen ja kollektiivisen muistamisen vaikeudesta.

Heidi Hautala, Imbi Paju, Erkki Tuomioja, Sari Näre ja Iivi Anna Masso keskustelevat muistamisen ja kollektiivisen muistamisen vaikeudesta.

"EU on osin epäonnistunut kulttuurisena projektina. Toinen maailmansota merkitsi eri asioita eri maille, mutta johtajat eivät vieläkään uskalla puhua tästä", sanoo kansanedustaja Heidi Hautala.

Hautala osallistui Helsingin Kirjamessuilla järjestettyyn keskusteluun, jonka aiheena oli muistamisen ja erityisesti kollektiivisen muistamisen vaikeus. Paneeliin osallistuneet kansanedustaja-tutkija Erkki Tuomioja, virolainen kirjailija Imbi Paju ja tutkija Sari Näre olivat melko yksimielisiä siitä, että totuuteen kannattaa pyrkiä, vaikka se ei koskaan valmistu lopullisesti.

"Poliitikkojen ei pidä lähteä kuitenkaan säätämään, mikä on historiallinen totuus", Tuomioja sanoi – viitaten Saksan lakiin, joka kieltää juutalaisten kansanmurhan kieltämisen.

Imbi Pajun mukaan esimerkiksi juutalaisten kansanmurha tai Neuvostoliiton vankileirit ovat totuuksia, joista pitäisi puhua koko ajan.

"Se on ihmiskunnan pimeä puoli. Eikä ole niin, ettei se toistu. Se toistuu koko ajan", Paju sanoo.

Sari Näreen mukaan Suomessakin kuva toisesta maailmansodasta on yhä idealisoitu. Esimerkiksi ristiriitaisuuden kotirintamalla ovat jääneet varjoon.

"Myöskään tunteista ei ole puhuttu, vaan sotaa on käsitelty strategisen toiminnan kannalta", Näre sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.