23.10.2008 12:12 | Päivitetty: 23.10.2008 12:27
"Ilman kirjoja en eläisi", julisti Jörn Donner kirjamessujen avajaispuheessaan.
Hän siteerasi melkein itseään: saadessaan Finlandia-palkinnon vuonna 1985, hän totesi ettei eläisi ilman kirjoittamista.
Avajaispuheessaan Donner pohti, että sähkökirjalla saattaa olla tulevaisuus. Se tuskin kuitenkaan tulee syrjäyttämään tavallista kirjaa.
Hän oli myös huolissaan siitä, että sananvapauden rajoitukset elävät uutta nousua. Donnerin mukaan jotkut tuntuvat taas ajattelevan, että sana ja kuva saattaa loukata kokonaisia kansoja – viitaten taannoiseen Muhammed-kuvista nousseeseen kohuun.
Donnerin jälkeen avajaisissa esiintyi Juha Hurmeen ohjaama performanssiryhmä, joka esitti instrumentaalista improvisaatiomusiikkia ja kurkkulaulua. Yleisö äänesti jaloillaan ja lähti vähitellen pois.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi