Kirjallisten jekkujen paraati

Antero Viinikaisen keksityn kustantamon historia toimii kun malttaa pysyä lähellä oikeita esikuvia

Voin kuvitella lukijan ja varsinkin kriitikon painajaisen: koppava tenttaaja vaatii selvittämään Antero Viinikaisen romaanin intertekstuaaliset viitteet. Siis mihin kaikkeen kirja viittaakaan, mitä kaikkia pohjatekstejä se käyttää, minkä muiden romaanien kustannuksella ja avulla se leikkii.

Onneksi Hyvän voiton, Viinikaisen uusimman, lukeminen ei ole painajaista. Viinikainen kirjoittaa sujuvasti ja tarina kiirii eteenpäin joutuisasti ja kiintoisasti, ei tosin aivan loppuun saakka. Ja jos henkilöt ovat suurelta osin karikatyyrejä, niin tämäkin kuuluu leikin luonteeseen.

Kertoja on toiminut johtotehtävissä keskisuuressa kustantamossa, joka muistuttaa jo kadonnutta Kirjayhtymää. Hänen viimeinen työnsä on saattaa valmiiksi edeltäjänsä keskenjääneet muistelmat.

Kertoja kuitenkin kerkeää kuolemaan välillä. Kertomista se ei kuitenkaan keskeytä, ja kertoja pääsee seuraamaan, miten hänen valitsemansa aloitteleva kirjailija saattaa työn loppuun ja kerää kiitokset.

Romaanissa muistetaan paljon ukko Bumsteinia, kustantamon perustanutta juutalaista. Hän painoi aikoinaan Leninin pamfletin ja hepreankielisiä uusia testamentteja.

Romaanin mittaan käy ilmi, että kaunokirjallisuuden kustantamisen motiivit taisivat muutenkin olla ulkokirjallisia. Juttuun liittyy vakoilua sodan aikana ja sen jälkeen ja Israelin valtion perustaminen.

Siinä ukko Bumsteinilla on oma osansa. Ja tytär ja tyttärentytär pitävät huolta, että suku jatkuu ja juonelle löytyy jatkajia.

Melkoinen vyyhti siis. Koko joukko juonia ja sivujuonia, ja jää ihmettelemään, miten parille sadalle sivulle mahtuu niin paljon. Ainakin se on jo liikaa, että kertojan pitää samastua edeltäjäänsä, tulla tämän kaksoislennoksi. jotta pystyy kirjoittamaan tämän muistelmat.

Esikuvia voi löytää. Minun mieleeni tulivat ainakin Vladimir Nabokov, Orhan Pamuk, Carlos Fuentes ja muutama muu. Tietysti Hyvän voitossa on puhe myös juutalaisista kirjailijoista.

Painajaisunen tenttarille voin antaa yhden knoppivastauksen. Ukko Bumsteinin toinen veli lähetetään pogromin jälkeen Venäjältä Argentiinaan, ja sitten hän luo Yhdysvalloissa lyhyen uran mykkäfilmin parissa nimellä Hector Mann. Tarina on lainattu suoraan Paul Austerin romaanista Illuusioiden kirja.

Sitä rataa. Mukana ovat Kingley Amis, Ian Fleming ja lopuksi Sherlock Holmeskin.

Peitetarinat seuraavat toisiaan. Kuulut kirjailijat ovatkin pohjimmiltaan vakoilijoita. Pohjana ovat todelliset tiedot Graham Greenen kaltaisten kirjailijoiden agenttitoiminnasta. Viinikainen paisuttaa ne suomalaiseen kustannusmaailmaan asti.

Viinikainen sotkee oikeaa historiaa surutta fiktioon, kuten hän on aina tehnyt. Aivan lopuksi se ei ole enää hauskaa. Vainajien ja kertojien sekoilu keskenään alkaa puuduttaa. Itsetietoisen kerronnan trikkien ja kepposten paraati on paitsi opettavainen myös ikävä.

Mitä lähempänä oikeita esikuvia Viinikainen liikkuu, sitä kiinnostavampaa tekstiä hän saa aikaan.

Antero Viinikainen esiintyy Helsingin kirjamessujen Mika Waltari -lavalla torstaina klo 16.00

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi