26.10.2008 14:48
Kirjamessuilla sunnuntaina sanottua:
"Kun sain eläkeläiskortin ja kuulin, että sillä pääsee halvalla eläkeläisten päivänäytökseen, menin innoissani ja ajattelin, että ovella ihmetellään, miten noin nuori ihminen voi jo olla eläkkeellä. Näytös oli kuitenkin peruttu, koska koneenkäyttäjä oli sairas. Suutuin oikein, ja ajatelin, että näin voi kohdella vain eläkeläisiä. Taidan kirjoittaa siitä joskus jotain."
Kirjailija Merete Mazzarella
"Koti-isyydessä on terveellistä se, että itsestään löytää nalkuttavan akan. Sitä tekee se, että on vain kotona leikki-ikäisten kanssa. Tiskeistä tulee yhtäkkiä isoja asioita, jotka voivata pilata parisuhteen."
Kirjailija Armas Alvari Matilda Katajamäen kanssa tekemästään Kirjeitä lapsiperheestä -kirjasta.
"Tove Jansson on kirjailijana minusta kuin majakanvartija. Hän näyttää tien kotiin, mutta ohjaa myös sieltä pois, ympäröivään maailmaan."
Tutkija ja Jansson-elämänkerran tekijä Boel Westin
"Kun meniin Ruotsiin töihin sairaala-apulaiseksi, minut pantiin kielikurssille, vaikka sanoin puhuvani vain ruotsia. Se on säännöissä, vastattiin. Menestyinkin aika hyvin kurssilla, jolla käytettiin paljon aikaa sanojen hurraa ja hora erottamiseen toisistaan."
Kirjailija ja tv-juontaja Mark Levengood
"Luin Pelastakaa pojat! -kasvatusopasta poikani kanssa yhdessä mutta lopetin, kun hän pääsi siitä liian hyvin jyvälle. Kun pyysin jotain, poika vastasi: Ei lapsen tehtävä ole huolehtia vanhempiensa hyvinvoinnista."
Toimittaja Anna-Stina Nykänen tietokirjaraadissa
"Kirkosta savusaunaan taisi olla arvioitavista kirjoista ainoa, johon ei sisältynyt sitaattia Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta."
Tietokirjaraadin puheenjohtaja, toimittaja Minna Lindgren
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi