24.10.2008 18:32
Kesäkuussa aloitettu Kritiikkiportti-verkkosivusto ei vielä toimi täydellä teholla, mutta kehittyy kaiken aikaa. Näin todettiin kirjamessujen paneelikeskustelussa sen nykytilasta. Kokemuksiaan portaalista ja arvioista kertoivat kriitikko ja tutkija Risto Niemi-Pynttäri, Turun Sanomien kulttuuritoimittaja Tuomo Karhu ja kirjailija Mari Mörö.
Kritiikkiportti perustettiin Suomen Kulttuurirahaston tuella, ja siihen osallistuu 31 sanomalehteä. Tarkoituksena on koota kaikki niiden taidearviot Kritiikkiporttiin, jossa niitä voi sitten lukea kätevästi yhdessä paikassa. Aineisto täydentyy sitä mukaa kun lehtien omat verkkosivut päivittyvät.
"Kaikkien lehtien verkkoversiot eivät kuitenkaan toimi vielä niin mutkattomasti, että arviot siirtyisivät myös meille", Kritiikkiportin päätoimittaja Siskotuulikki Toijonen kertoi.
Esimerkiksi Helsingin Sanomien taidekritiikitkin näkyvät portaalissa vain satunnaisesti. "Tilanne korjantuu vuoden loppuun mennessä", HS.fi-sivuston kehityspäällikkö Jenni Rinkinen kuitenkin vakuuttaa.
Krirtiikkiportin sisältöä tutkinut Niemi-Pynttäri pitää portaalin suurimpana etuna sitä, että se mahdollistaa kritiikkien vertailun. "Näin esimerkiksi kirjan lukija saa entistä enemmän informaatiota. Lisäksi eri tavoin taitetut arviot näyttäytyvät sivustolla tasa-arvoisempina."
Myös Tuomo Karhu pitää portaalia hyödyllisenä: sieltä näkee, että taidekritiikkiä tehdään paljon ja että se on suureksi osaksi pohdittua ja kypsyteltyä puhetta. "Tosin olen huomannut, että areenakonserteissa yhä useammalla kriitikolla on jo konsertissa läppäri mukana, ja sillä sitten näpytellään arviota reaaliajassa verkkoon."
Mari Möröstä nopeus ei ylipäätään kuulu kritiikkiin. "Kirjailijalle on parempi, jos arvio ilmestyy vasta jonkin ajan päästä siitä, kun kirja on ilmestynyt ja löytänyt kauppoihin ja kirjastoon."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi