25.10.2008 17:07
Robert Åsbacka sai Kirjamessuilla Svenska YLE:n kirjallisuuspalkinnon.
Svenska YLE:n kirjallisuuspalkinnon juuri saaneella Robert Åsbackalla oli monta syytä valita Estonia-aluksen uppoaminen tuoreen Urkujenrakanteja-romaaninsa yhdeksi aiheeksi.
"Olin itse alle parikymmenvuotiaana laivalla töissä, kun se oli vielä Viking Linen Sally. Se rakennettiin Saksassa, ja olin noutamassa sitä telakalta. Sen jälkeen jäin laivalle töihin pariksi vuodeksi."
Sama tausta on romaanin päähenkilöllä, joka on työskennellyt Sallyn varastopäällikkönä. Hän myös menettää laivaonnettomuudessa vaimonsa.
"Estoniasta ei ole kirjoitettu ennen tätä juuri mitään", Åsbacka pohti haastattelussa kirjamessuilla. "Ernst Brunnerilla on siitä runoja, ja Tanskassa on ilmestynyt joku dekkari. Ja silti onnettomuus ja siihen liittyvä epätietoisuus ovat niin valtavia. Toivon, että turmaa olisi tutkittu paremmin heti sen tapahduttua, paitsi niiden ihmisten vuoksi, joiden läheiset vain katosivat, myös silkan meriturvallisuuden takia."
Pohjalaissyntyinen, nykyään Ruotsissa asuva Åsbacka oli 2006 Finlandia-palkintoehdokkaana romaanillaan Kring torget i Skoghall (Torin laita). Nyt hän on kiertänyt ahkerasti esittelemässä uutta romaaniaan, joka ilmestyi samaan aikaan sekä ruotsiksi että suomeksi.
"Koko syksy on mennyt puhuessa. Kotona odottaa kolme erilaista kirjan alkua, joiden aiheet tiedän, tapahtumia taas en. Joulun jälkeen valitsen niistä yhden ja alan kirjoittaa."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi