23.10.2009 13:59
Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen ovat kirjoittaneet kirjan kuluttamisesta.
"Äsken keskusteltiin historiasta, ja nyt siirrytään tulevaisuuteen", Timo Harakka sanoi katsellessaan kaksinkertaiseksi ja 30 vuotta nuoremmaksi muuttunutta yleisöä.
"Tulevaisuus voitti, aplodit sille."
Edellinen aihe Harakan tunnilla oli ollut Supon historia. Nyt käynnistyi puhe ympäristönmuutoksesta ja positiivisista visioista sen estämiseksi.
Harakan haastateltavina ovat Demos-ajatushautomon Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen, ympäristöaatteen uudet urbaanit sanansaattajat. He ovat kirjoittaneet kirjan Olimme kuluttajia.
Kulutuksen katoamista kaksikko ei kuitenkaan julista.
"Kuluttaminen ei enää katoa, se on meille tapa olla osa yhteiskuntaa ja toistemme kanssa. Mutta sen nopeuden ja vaihtuvuuden täytyy muuttua", Aleksi Neuvonen sanoo.
"Ihmiset ovat kyllästyneet siihen, että koti näyttää kaatopaikalta", Roope Mokka jatkoi.
Harakka laski, että jos bruttokansantuote romahtaa dramaattisen 15 prosenttia, palaamme niihin kivikautisiin oloihin, joissa elimme vuonna – 2003.
"Oh my goodness", huudahti noin 15-vuotias tyttö yleisössä.
Asenneongelmat, joista varsinkin suuret ikäluokat kärsivät, ulottuvat syvälle. Mokan ja Neuvosen mielestä jopa vapauden käsitteemme tulee haastaa.
"Jos käsitämme vapauden tarkoittavan vain valinnan vapautta, se on todella kapea näkökulma", Mokka arvioi.
"Että vapautta on erivärisistä tuotteista valitseminen. Oikeaa vapautta on toiminnan vapaus, se että ihmiset voivat toimia yhdessä."
"Filosofisempi kysymys on olemmeko koskaan vapaita mielihaluistamme", Neuvonen jatkaa.
"Liikesuunnittelu toimii niin, että karkkitiski on viimeisenä, ja suklaapatukka tulee mukaan, vaikka se ei ollutkaan ostoslistalla. Tämä on sitä liberaalin vapauden maailmaa."
Mokka ja Neuvonen rohkaisivat nuorta yleisöä ottamaan vastuun muutoksesta. Poliittinen järjestelmä on jo osoittanut ympäristöasian hoitamisessa heikkoutensa.
Roope Mokka intoutui jo peräänkuuluttamaan Urho Kekkosta ratkaisemaan pelin.
"Poliitikot, jotka tällä hetkellä päättävät, ovat jo haudassa kun ilmastonmuutosasiat ratkeavat. Valitettavasti elämme edustuksellisessa demokratiassa, eikä voi tulla Kekkosta joka sanoo että näin tehdään."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi