sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Yli 30 ruotsalaista kirjailijaa esiintyy messuilla

21.10.2009 3:00

 Ruotsi on tänä vuonna Helsingin kirjamessujen teemamaa. Näin kirja-ala muistaa juhlavuotta 1809, jolloin Ruotsi menetti Suomen ja Suomesta tuli autonominen osa Venäjää. Ruotsilla on messuilla lähes 200 neliömetrin kokoinen yhteisosasto, jossa on mukana 27 näytteilleasettajaa, kustantajaa ja yhteisöä.

Kaiken kaikkiaan messuilla esiintyy neljän päivän aikana yli 30 ruotsalaista kauno- ja tietokirjailijaa sekä yhteiskunnallista vaikuttajaa.

Dekkarikirjailijoista Helsingin messukeskuksessa pidettäville kirjamessuille osallistuvat esimerkiksi Leif GW Persson, Jens Lapidus, Inger Frimansson ja Johan Theorin. Eturivin prosaisteista ovat mukana muiden muassa Ernst Brunner ja Per Olov Enquist, jotka molemmat tunnetaan erittäin hyvin Suomessa. Messuilla esiintyy myös Kjell Östberg, joka on kirjoittanut hyvän vastaanoton saaneen elämäkerran Ruotsin entisestä pääministeristä Olof Palmesta.

Yrsa Stenius ja Pekka Hyvärinen tarkastelevat kirjamessujen viimeisenä päivänä sananvapauden uusia haasteita ja median eettisiä kysymyksiä Suomessa ja Ruotsissa.

Suomalaiset ja ruotsalaiset historiantutkijat käsittelevät merkkivuotta 1809 lauantaina pidettävässä seminaarissa, jonka nimenä on Valtioiden jakautuminen, joka loppui heti alkuunsa. Ruotsista keskusteluun osallistuu muiden muassa professori Torkel Jansson, joka suututti näkemyksillään Göteborgin kirjamessuilla suomenruotsalaisen kirjailijan Merette Mazzarellan.

"Vaikka Suomen liittäminen autonomiseksi osaksi Venäjää vuonna 1809 vei kansallisen identiteetin rakentamisen eri suuntaan Suomessa ja Ruotsissa, maiden välinen henkinen yhteys säilyi vahvana, koska Suomen perustuslain siemen oli Ruotsissa. Itse asiassa lait ohjasivat suomalaisten arkea enemmän kuin Kalevala", Jansson totesi vuoden 1809 juhlavuoden kunniaksi järjestetyssä seminaarissa Göteborgissa syyskuussa.

Kuinka käy Helsingissä?

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.