Blogista kirjaksi – mutta miksi?

 Nettikirjoittajat alkavat käydä entistä salonkikelpoisemmiksi.

Vielä pari vuotta sitten monet bloggaajat kokivat itsensä osaksi valtamedian vastaista rintamaa. Sittemmin heitä on poimittu muun muassa printtimediaan kolumnisteiksi. Nyt blogikirjoittajat ovat matkalla kansien väliin, "oikeiksi" kirjailijoiksi.

Viime syksynä julkaistiin Rosetta Kiven hirtehinen kuvaus kamalasta esimiehestä Pomo on pahin. Vuodenvaihteen jälkeen ilmestyy Pasan ja Atpon kirja Eniten vituttaa kaikki, joka listaa tuhat vittumaisinta asiaa maailmassa. Ensi syksynä on luvassa Teppo M:n kirja Sata naista. Siinä kirjoittaja raportoi marraskuussa alkaneesta hankkeestaan, jossa tavoitteena on kellistää vuoden aikana sata daamia. Jouluun mennessä tilillä on jo 13 kaatoa.

Nimimerkillä kirjoittamisen lisäksi kaikkia teoksia yhdistää se, että ne ovat alun perin yksityisten ihmisten blogeja. Sana niistä on levinnyt viidakkorummulla, lopulta myös kustantajan korviin.

Pomon haukkumista, vittumaisia asioita, pientä tirkistelyä . . . Näillä opuksilla ei välttämättä kirjallisuuspalkintoja napsita.

Tällaisia kepeitä viihdekirjoja kutsutaan kustannusalalla toisinaan epäkirjoiksi. Niitä ovat muun muassa hassujen käännösvirheiden kokoelmat, päiväperhojulkkisten muistelmat ja näyttävät kuvakirjat kuriositeettiaiheista.

Epäkirjoissa on kuitenkin kaupallista potentiaalia, mikä ei ole kirjabisneksen kannalta huono asia. Hiteillä rahoitetaan hutit, kuten musiikkialalla.

Kaikki kustantajat eivät ole vakuuttuneita blogikirjoista.

"Blogikirjojen ongelmana on se, että tekstit on jo julkaistu kertaalleen. Niiden saattaminen kirjamuotoon edellyttää lisämateriaalia, jotta lukija saisi jotain ekstraa", Otavan kustannuspäällikkö Tero Norkola kertoo.

Ihan upouudesta ilmiöstä ei ole kyse. Viime vuonna ilmestyi Minttu Hapulin ihmissuhteita ruotiva kirjoituskokoelma Selibaattipäiväkirja. Sitä ennen Hapuli oli kirjoitellut poleemisia puheenvuoroja verkkopäiväkirjaansa nimellä Birdy jo kymmenisen vuotta. Selibaattipäiväkirja on ollut kohtalainen menestys, ja se on ilmestynyt myös pokkariversiona.

Maailmalla eniten huomiota saanut blogikirja on Irakissa taistelleen yhdysvaltalaisen rivisotilaan Colby Buzzellin kirja Minun sotani.

Alun perin Buzzell kirjoitti kokemuksistaan blogissa, minkä armeija sittemmin kielsi häneltä. Komennuksen jälkeen hän muokkasi blogikirjoituksensa kirjaksi. Rosoista raporttia on pidetty yhtenä Irakin sodan todistusvoimaisimpana ruohonjuuritason kuvauksena.

Blogikirjojen yleistymistä voi selittää osaksi uutuudenviehätyksellä. Kun uusi teknologia lyö itsensä läpi, markkinat ovat otollisia teoksille, jotka on toteutettu sen inspiroimana tai sen ehdoilla.

Eri asia kuitenkin on, kuinka kestäviä teoksia näin syntyy. Varoittavina esimerkkeinä voi pitää Timo Kojon kappaletta Videovenus vuodelta 1982 tai 1990-luvun loppupuolen taideromppuja.

Enemmän kyse taitaa kuitenkin olla blogimaailman valtavirtaistumisesta. Kun alakulttuurin nousuvaiheen huuma on koettu, pioneerit hakeutuvat muualle. Käy kuten hippiliikkeelle tai punkille: rahat kerätään niin sanotuilta myöhäisiltä omaksujilta.

www.hs.fi/juttusarja/kirjeenvaihtaja

Helsingin Sanomat | hs.sunnuntai@sanoma.fi