INTERNETIN KIRJEENVAIHTAJA Tällä palstalla seurataan World Wide Webin uutisia, ilmiöitä ja outouksia.

Laiskan läksyt

 Jopas nyt jotain.

Lukiolaisen kirjoittaman filosofian esseen tyyli on niin tuttu, että kotitehtävää korjaavan filosofian opettajan Olli Hakalan hälytyskellot alkavat soida.

Ei muuta kuin tietokone ja google auki. Oikean sivun löytämisessä ei mene kauan.

Hakalaa suututtaa ja naurattaa yhtä aikaa – oppilas on kopioinut tekstinsä suoraan Hakalan oman ainejärjestön eli filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien Feton kotisivuilta.

Alkuperäistekstin jäljittäminen oli helppoa. Hakala valitsi tekstistä kohdan, joka oli mahdollisimman kaukana kirjoittajan normaalista tyylistä ja pisti sen hakukoneeseen. Teksti löytyi ensimmäisen linkin takaa.

Hakalan taktiikka on tuttu hänen kollegoilleen Töölön yhteiskoulussa. Oppilaiden harrastama aineiden, tutkielmien ja esseiden kopiointi verkosta on saanut opettajat opettelemaan hakutekniikoita.

Valmiita tekstejä löytyy helposti asiaan erikoistuneilta sivustoilta. Tällaisia ovat muun muassa www.kotiaine.com ja www.jihaa.fi/laksyt.

Sivustojen etusivuilla – luonnollisesti – muistutetaan, että sinne lähetetyt tekstit on tarkoitettu malliksi ja inspiraation lähteeksi eikä plagioitavaksi. Silti monet menevät yli sieltä, missä aita on matalin ja kopioivat tekstin sellaisenaan.

Kiusaus kopiointiin on suuri, sillä iso osa kirjoitustehtävistä tehdään nykyisin kotona tietokoneella. Valtaosalla oppilaista on kotona netti.

"Emme yksinkertaisesti raaski uhrata vähäisiä tuntejamme tekstien kirjoittamiseen. Kurssien oppisisällöt ovat laajat, ja tekemistä on hirveästi", Töölön yhteiskoulun lukion äidinkielen opettaja ja apulaisrehtori Mervi Murto kertoo.

Kopiointi on yleisintä yläasteella ja lukiossa, joissa nuorilla on tekninen osaaminen hallussa. TYK:ssa on otettu nettikopiointiin tiukka linja. Jos oppilas jää kiinni kopioimisesta, työ hylätään eikä sitä saa uusia.

"Lähdemme siitä, että toisen työn tarjoaminen omana on varastamista. Tämä pitää tehdä selväksi oppilaille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa."

Töölön yhteiskoulussa havahduttiin nettikopiointiin vuosituhannen vaihteessa. Yläasteen maantiedon opettaja oli yhtäkkiä hätää kärsimässä, kun oppilaat jättivät hänelle 20–30 sivun mittaisia maatutkielmia, joiden sisällöstä valtaosa oli copypeistattu erilaisista verkkolähteistä.

Koululaitos on tehnyt parhaansa pysyäkseen mukana tietoteknisessä kehityksessä, mutta Murron mukaan laitehurma on monesti ajanut tietotekniikan hyödyntämisen ohi.

"Kouluihin on hankittu paljon koneita, mutta opetussuunnitelmissa ei ole jyvitetty selkeästi, missä vaiheessa perustaitoja koululaisille opetetaan. Opettajien omakin perehtyminen tietotekniikkaan on pitkälle oman aktiivisuuden varassa."

Kopiointivillitys on sittemmin tasaantunut, mutta riesasta on tullut pysyvä. Siitä on tullut oppilaiden ja opettajien välistä kissa ja hiiri -leikkiä, jossa oppilaat ovat jatkuvasti pari askelta edellä.

Tieto kulkee yhä enimmäkseen puskaradion kautta. Opettajat vaihtavat opettajienhuoneessa välitunneilla vihjeitä epäilyttävistä teksteistä ja osoitteista. Myös opettajien ammattilehdissä on julkaistu linkkejä.

"Kömpelöimmät yritykset on helppo tunnistaa. Oppilas on saattanut jättää tarkistettavaksi tekstin, jonka loppuun hän on unohtanut alkuperäisen Wikipedian artikkelin linkkilistan", Hakala kertoo.

Epäilykset heräävät myös, jos teksti on asemoitu poikkeuksellisen siististi kehyksiin. Ne ovat tulleet todennäköisesti alkuperäisen tekstitiedoston mukana.

Taitavimmat plagioijat eivät kuitenkaan jätä jälkiä.

"Jos oppilaat vaihtavat tekstejä ircin tai sähköpostilistojen kautta, olemme aseettomia. Täytyy vain luottaa siihen, että heillä on itsellään halu oppia. Eihän kopiointi ole pois opettajalta tai koululta, vaan oppilaalta", Murto sanoo.

Erityisen alttiita aineita kopioinnille ovat historia, maantieto ja biologia, joiden kirjallisissa tehtävissä pääpaino on sillä, että faktat ovat kohdallaan.

"Omia oppilaitani olen muistuttanut, että kopioinnissa on viime kädessä kyse teistä itsestänne. Jos tyydytte olemaan kopiokoneita, niin omapa on tappionne. Useimmat tämän uskovatkin", Murto sanoo.

Tekstien kopiointi houkuttaa, sillä siitä ei aina jää kiinni.

Esimerkiksi kurssimuotoinen lukio tarjoaa oivat puitteet huijaamiselle. Kun opiskeluryhmien kokoonpanot vaihtelevat kurssi kurssilta, opettajat eivät pysty ennakoimaan, minkälaisia kirjoittajia oppilaat ovat. Aluksi pitkätkin lainaukset voivat mennä läpi.

Opettaja oppii tunnistamaan vasta ajan mittaan, milloin oppilaan teksti on syntynyt omasta kynästä ja milloin ei. Jatkuvalla epäilyllä voi olla myös kiusallisia seurauksia, kun opettaja epäilee oppilaan työtä kopioiduksi, vaikka se on ollut oppilaan itsensä kirjoittama.

Nettikopiointikieltoa mutkistaa se, että opetuksessa toisaalta kannustetaan erilaisten lähteiden käyttöön.

Rajanveto plagioinnin ja oikeaoppisen lähteiden käytön välille ei ole kuitenkaan helppoa.

Nyrkkisäännön mukaan lähteet on mainittava, jos kyse ei ole yleistiedosta. Oppilaiden pohjatiedot voivat kuitenkin vaihdella paljon.

Yhtä mieltä ollaan siitä, että pitkän tekstilitanian kopiointi ei ole sallittua. Sen sijaan jonkin virkkeen osan käyttämistä Murto ei pidä kohtalokkaana.

"Tekstin muotoilemisessa tai referoimisessa oppilas joutuu käsittelemään tietoa. Kun tekstiä työstetään omasanaisemmaksi, se on tavallaan jo tiedon jatkojalostusta ja siinä oppii."

Lähteiden mainitsemisen lisäksi oppilaiden pitäisi pohtia niiden merkittävyyttä ja luotettavuutta.

Tätä Murto pitää kouluopetuksen yhtenä suurimpana haasteena.

"Vielä tänäkin päivänä monet oppilaat käyttävät lähteenään hakukoneen tarjoamaa ensimmäistä linkkiä, eivätkä ollenkaan katso, miltä sylttytehtaalta se on peräisin. Tiedot voivat olla värittyneitä tai virheellisiä", Murto sanoo.

Tiedon luotettavuuden arviointi on 15-vuotiaalle kuitenkin aika lailla hasardihommaa, sillä sitä eivät monet aikuisetkaan hallitse. Hyvät pohjatiedot ovat kaiken A ja O, mutta se ei ole valitettavasti itsestäänselvyys.

"On perheitä, joihin ei tilata ainuttakaan lehteä. Kun tällainen oppilas lähtee seikkailemaan informaatiovirtoihin, niin hänellä ei ole minkäänlaista vertailupohjaa, mikä tietyn tiedon arvo on ja mistä sitä voi lähteä hakemaan."

Aineiston arviointiin tarvitaan usein asiantuntemusta. Esimerkiksi jos haluaa tietoja sukukansoista, hakukoneet tarjoavat hyvin kirjavia linkkejä. Äidinkielenopettajat tietäisivät heti ohjata kyselijän M. A. Castrénin seuran sivuille.

Toisinaan ei kannattaisi edes avata konetta vaan suunnistaa kirjastoon. Kirjallisuushistoriasta löytyy kompaktia tietoa kirjoista toistaiseksi paremmin kuin netistä.

Vaikka pahimman nettikopiointivillityksen kärki on saatu taitetuksi, ilmiöllä on ollut kauaskantoiset seuraukset.

Verkkokopiointivaaran vuoksi koulujen tehtävänannot ovat muuttuneet radikaalisti parissa vuodessa. Tehtävät pyritään muotoilemaan niin, ettei vastauksia löydy valmiina verkosta ja että niissä voi hyödyntää omakohtaisia kokemuksia.

Esimerkiksi nykyisin opettajat osaavat vältellä Aleksis Kivi- tai Platon-tyyppisten kotiaineiden otsikoita. Tuloksena voi pahimmassa tapauksessa olla kolmekymmentä samantyyppistä ja -pituista tekstiä. Sen sijaan otsikot Aleksis Kivi ja suomenkielinen rap-musiikki tai Mitä mieltä Platon olisi yksityisautoilusta voivat poikia huomattavasti mielenkiintoisempia tekstejä.

"Oppiminen ei ole sitä, että siirrellään tietoa paikasta toiseen. Nykyiseen luku- ja kirjoitustaitoon kuuluu sen ymmärtäminen, että tekstit tehdään johonkin tiettyyn tarkoitukseen. Kirjoitetaan mielipidetekstejä, kommentteja, argumentoivia tai pohdiskelevia tekstejä", Murto sanoo.

"Kopiointi on yhdenlainen hätäapustrategia, joka testaa opettajankin lukutaitoa. Sitä ei kuitenkaan kannata ottaa tavaksi."

Muualla verkossa:

Helsingin Sanomat | hs.sunnuntai@sanoma.fi