3.6.2007 0:00
Taidetarjontaa kännykkään Sirkkalankujan pysäkillä Helsingin Suurmetsässä.
Ja taas livahti bussi nenän edestä!
Pakkoko niiden on ajaa aikataulujen mukaan? Seuraavan tuloon on melkein vartti.
Ei huolta. Ajan tappaminen helsinkiläisillä pysäkeillä on maanantaista lähtien palkitsevaa, jos taskussa on uuden polven älypuhelin, jolla pääsee internetiin.
Näppäilemällä pysäkin numeron Tolppa-Albumit-palveluun kännykkään latautuu valokuvia lähitienoilta eri vuosikymmeniltä. Kuvissa on mukana pieni tarina siitä, mitä ja keitä kuvassa on: pikkupoika luistelemassa 1950-luvulla, sisäkuva muuntajatehtaasta 1910-luvulta, nuorisoa polkupyörineen 1970-luvulta . . .
Paikallisnostalgian lisäksi sivuilta voi katsoa seuraavan vuoron tuloajan. Sivuille voi jättää myös kommenttinsa kuvista, pysäkin lähiympäristöstä tai vaikka HKL:n palvelusta.
Kotialbumikuvia ja aikatauluja – ensi kuulemalla aika yllättävä yhdistelmä.
Edes näyttelyn koonnut valokuvaaja Eeva Rista ja toteuttajayritys Plokaus eivät ole täysin yksimielisiä siitä, onko Tolppa-Albumit taidenäyttely vai mobiilipalvelu.
"Ennemmin ehkä taidenäyttely", koodaaja Aapo Rista arvelee.
"Ei se nyt taidettakaan ole", vastustelee Eeva Rista.
"Viihdettä ja taidetta", ehdottaa Teemu Lehto, yksi hankkeen ideoijista.
"Palvelu, jossa on sisältönä taidenäyttely", sanoo tuottaja Kimmo Lehtonen.
Lehtosen määrittely lienee lähimpänä oikeaa. Tolppa-Albumeissa jokaiselle HKL:n pysäkille ja linjalle on tehty oma kotisivunsa, joilla on aikataulutietojen lisäksi myös valokuvia. Uusiakin palveluita saattaa ilmestyä sivuille myöhemmin.
Aluksi kesän mittaiseksi palveluksi kaavailtu Tolppa on kokeellinen jatko-osa valokuvanäyttelyille Stadin taivaan alla (1999) ja Albumit auki (2002).
Stadin taivaan alla perustui Eeva ja Simo Ristan 1960–80-luvulla ottamien tuhansien Helsinki-aiheisten valokuvien kokoelmalle. Albumit auki -kokoelmaan kuvat valittiin Stadin taivaan alla -arkistosta sekä Kaupunginmuseon kuva-arkistosta, joukossa esimerkiksi 1900-luvun alun Helsinkiä tallentaneen Signe Branderin otoksia.
"Tolpissa nämä kuvat on paikallistettu Helsingin kartalle", Lehtonen kertoo.
Kaikkein tärkein kuvalähde on ollut yksityisarkistot. Yksi hienoimmista kotialbumiaarteista on helsinkiläisen Börje Löfmanin 1950–60-luvulla väridialle kuvaama kokoelma.
"Monelta saattaa olla vain muutama, mutta sitäkin mielenkiintoisempi kuva", Eeva Rista sanoo.
Tietokannassa on tällä hetkellä eri puolilta Helsinkiä lähes 20 000 valokuvaa, joista vanhimmat ovat 1860-luvulta.
Kuvasato täydentyy jatkuvasti, vaikka kuvia riittääkin jo lähes joka pysäkille. Näyttelyn aikana omia kuvia voi lähettää osoitteessa www.tolppa.mobi/hkl.
Tolppa-Albumeita voi selailla tietokoneella tavallisen www-selaimen kautta, mutta näyttelyn idea avautuu paremmin katsomalla kuvia itse paikalla.
Esimerkiksi pysäkin vastapäistä kulahtanutta ostoskeskusta katsoo uusin silmin, kun kännykkään latautuneessa 50 vuotta vanhassa kuvassa se on vasta rakenteilla.
Palvelu tunnistaa sijaintipaikan pysäkkinumeron perusteella ja poimii kannasta valokuvat keskimäärin kilometrin säteellä.
Tekijöilleen Tolppa-Albumit on yritys katsoa, mitä mobiiliteknologiasta saa irti.
Projekti jää tuskin ainoaksi lajissaan. Viime vuonna Suomessa myytiin 370 000 3G-puhelinta, mutta niille tehtyjä palveluita on vielä harvassa.
Opeteltavaa riittää vielä niin laitteiden suunnittelijoilla, käyttäjillä kuin tekijöillä. Älypuhelinten napit eivät ole suuruudella pilattuja, ja kirkkaassa auringonvalossa Tolppa-Albumeiden 160 pikselin levyisten näyttökuvien katselu on melkoista tihrustelua.
Alalla eletäänkin samanlaista etsikkoaikaa kuin kotitietokoneissa 1980-luvun lopulla. Tällöin niiden tärkeimmäksi käyttötarkoitukseksi arveltiin reseptien tallentamista.
Paljon on kiinni myös siitä, kuinka kukin tuntee kännykkänsä. Aapo Ristalan mukaan aika harva tietää omistavansa kännykän, jolla pääsee nettiin, ja vielä harvempi on sitä kokeillut.
"55-vuotias tätini oli täysin yllättynyt siitä, että hän voi uudella kännykällään surfata netissä. Näytin hänelle Tolppa-Albumia ja hän lähti heti kaupungille tutkimaan eri pysäkkien kuvavalikoimaa", Ristala sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.sunnuntai@sanoma.fi