perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
KIVA KIRJAKAUPPA

Koivu ja tähti palvelee tilaamalla

Pikkuruinen kirjakauppa pitää tärkeimmät uutuudet tiskillään

14.10.2006 0:00

tomi hirvinen

Kirjakauppias Paula Untinen pitää pienen kauppansa hyllyillä vain myyvimpiä kirjoja. Muut tilataan asiakkaiden toiveiden perusteella.

Kirjakauppias Paula Untinen pitää pienen kauppansa hyllyillä vain myyvimpiä kirjoja. Muut tilataan asiakkaiden toiveiden perusteella.

KANNUS. Koivu ja tähti -kirjakaupan ja -elokuvateatterin talo on kuin karamelli. Valkeat pylväät helmenharmaan talon päätyseinässä jakavat kulttuuritalon tekstille ja elävälle kuvalle omistettuun osaan. Kauppaa on vaikea sivuuttaa poikkeamatta. Kannuslaiset matkaavat kernaasti kilometrin matkan keskustan marketeista kirjakauppaansa.

Koivu ja tähti perustettiin Kannuksen vanhan kirjakaupan tilalle. Talon entistämisen yhteydessä elokuvateatterikin uusittiin ja on uusittu sen jälkeen kolmesti.

Kirjakauppias Paula Untinen tuntee vakituiset asiakkaansa ja kirjaostoksilla käyvät kesäasukkaat. Hän erottaa joukosta satunnaiset kulkijat, ne jotka ovat poikenneet katsomaan herkullista putiikkia. Untinen tuli sukulaisten omistamaan  kirjakauppaan 1970-luvulla, kirjakauppiaaksi hän ryhtyi  puolitoista vuotta sitten.

Koivu ja tähti oli aiemmin myös pienkustantamo, joka on julkaisi kirjojen lisäksi joitakin äänikirjoja. Kustannustoiminta on jo loppunut ja elokuvateatterin kanssa yhteisiä ovat vain vessat.

Pikkuruisen kirjakaupan hyllyt pursuavat. Puhutuimmat uutuudet, kuten Juhani Suomen Epävarmuuden aika ja Turpeinen-Saaren Suuri yksinäinen löytyvät tiskiltä.

"Niillä on ostajansa, yksi viisikymmenvuotiaat miehiä. He hakevat kirjat tuoreeltaan. Alkukohun jälkeen kysyntä hiipuu. Varovainen saa olla, ettei jää liian montaa kirjaa hyllyyn. Edellistä Koivisto-kirjaa löytyy vielä", Untinen viittaa hyllyyn päähän.

Myytävänä on myös kosolti paperitavaraa. Pelit, askartelutarvikkeet ja kortit ovat tärkeitä, niillä luodaan siltaa lapsiasiakkaisiin ja tasoitetaan tietä kirjakauppaan.

"Tykkään käydä täällä, on ihanaa hiplata näitä kirjoja ja kaikkia pikkuesineitä," sanoo hopea-artesaani Milla Valtonen, 22.

Alennuskorin Valtonen plaraa läpi ensimmäisenä. Etsinnässä on lahjat äidille ja poikaystävälle.

"Äiti voisi saada kirjan ja poikaystävä jotain pientä hauskaa, vaikka avaimenperän." Valtosen perheessä luetaan paljon, paljon lainataan myös kirjastosta. Harry Potter-kirjat ovat olleet äidin ja siskojen suosikkeja. Äiti osti Potterit heti kun ne ilmestyivät ja luki ne isältä salaa. Siskot saivat ne luettavikseen äidin jälkeen", Valtonen naurahtaa, ja sieppaa lehmäaiheisen avaimenperän.

"Tämä sopii meidän äidille, hän on seminologi."

Koulujen ja kansalaisopiston lukukauden alkaminen tuo paikkakuntalaiset kirjakauppaan. "Onko sitä musiikinteorian kakkos-osaa", asiakas kysyy. Untinen tarkistaa ja lupaa tilata.

Hannele Isohanni etsii tyttärelleen Pianoaapista ja katselee vaelluskarttoja. Kartat ovat oma lajinsa, ja niillä on kerääjänsä, vanhoille peruskartoillekin on kysyntää", Untinen tietää.

Lukion kirjat tilataan etukäteen ja pussitetaan tilausten mukaan valmiiksi. Pieneen kirjakauppaan ei kaikki mahdu, mutta sieltä saa tilaamalla miltei mitä vaan. Isojen kustantajien kirjojen lisäksi Koivun ja tähden valikoimissa on pienten paikallisten kustantamoiden kirjoja.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.