sunnuntai 26.5.2013 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
KOKKIPARISKUNTA KILPASILLA

Kumman kaali

Heinäkuussa Kuukausiliitteen kokit valmistavat kilpaa kaalia.

7.7.2012 5:06

juha-pekka laakio

Kuukausiliitteen keittiössä on haikea tunnelma. Tämän vuoden kaalien elämässä on koittanut ensimmäinen luopumisen aika. Heinäkuu lähestyy puoltaväliä. Varhaiskaalisesonki on väistämättä kääntymässä kohti kesäkaalivaihetta. Edelleen kaalinpäät ovat toki kepeitä ja varastoimattomia, edelleen ne mais­tuvat makeilta ja raikkailta. Mutta alkukesän vallaton pompahtelu,

se on peruuttamattomasti siirtynyt jälleen vuoden päähän.

”Kesäkaali on mun mielestä parasta”, Ari Ruoho ilmoittaa huippukokin suorasukaisuudella.

”Nämä kestää enemmän työstämistä”, Peppi Aralehto jatkaa.

Niin todellakin näyttää kestävän.

Kiivaan kokkaustuokion ajan Kuukausiliitteen kokkipariskunta keittää, paistaa, marinoi, hauduttaa ja grillaa kesäkaalista alkuruokia, väliruokia, lisukkeita ja pääruokia. Kaalit saavat seurakseen kalaa, ­lihaa, kasviksia ja ärjyjä mausteita.

”Onhan se aika monipuolinen”, Aralehto toteaa.

”Ja aivan kesän ytimessä”, Ruoho lisää.

Viiden valkokaaliruuan joukkoon on eksynyt kuitenkin yksi värikäs poikkeus. Härkätartar on saanut seurakseen marinoitua punakaalia.

”No, se vain näytti niin nätiltä raa’an lihan kupeessa”, Aralehto

perustelee.

Ruoho maistelee vaimonsa ruokaa. Ja myöntyy:

”Olkoon menneeksi. On se sen verran hyvää.”

Lue kokkipariskunnan reseptit:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>