Joulua nenässä

Nyt joulu on sydämessä ja ennen kaikkea sieraimessa.

Aamukahdeksalta on vielä sysipimeää. Loska on kastellut jalat. Tuskinpa mitään joulua tuleekaan.

Sitten Kuukausiliitteen kokit panevat pellillisen pipareita ­uuniin. Paistuvista leivonnaisista alkaa erittyä hajumolekyy­lejä, jotka saavuttavat ripeästi nenäontelon katossa sijaitsevan hajuepiteeliksi kutsutun alueen. Siellä hajumolekyylejä odottavat miljoonat hajureseptorit, jotka iskevät ahnaasti kiinni saapuviin molekyyleihin. Hajureseptorit kertovat pipariha-

vainnosta edelleen hajukäämiin, ja tieto päätyy hajurataa pitkin isojen aivojen kuorikerroksen hajualueelle, joka on osa tunne-elämää säätelevää keskusta.

Ja siitähän se sitten tulee, joulutunnelma.

Noh, ehkä tässä vaiheessa sentään on vielä syytä puhua joulun odotuksen tunnelmasta, mutta siitä ei ole epäselvyyttä, että sen syntymisessä keskeisessä roolissa on joulukuun raaka-aine: piparkakku – ja varsinkin piparin tuoksu. Klisee mikä klisee, mutta niin se vain on: tuoksu tekee tunnelman.

Älkää peljätkö, joulukuun ruokapalstalla ei tyydytä pelkästään nuuhkimaan piparia. Kuukausiliitteen kokit Peppi Aralehto ja Ari Ruoho ovat saaneet vaativaksi tehtäväkseen sommitella kumpikin kolme ruokalajia, jossa piparilla on keskeinen rooli. Heti ensivilkaisulla tulee selväksi, että käsittelyssä on tavattoman muuntautuvainen herkku. Listalla on muun muassa piparilohta, piparisilakkaa, pipariporoa...

”Aika moneenhan tämä vääntyy”, Ari Ruoho myötäilee, ja hänen puolisonsa Peppi Aralehto jatkaa: ”Eikä kummallakaan ole näköjään mukana edes yhtään juustohommaa.”

Kumpikaan ei ole myöskään valinnut joulukuun kokkikisaan aseekseen piparipossua.

”Noo, se olisi ollut niin itsestään selvää...”, Ruoho selittää hajamielisesti.

”Ehkä se ei olisi ollut niin kovin kiinnostavaa...”, Aralehto täydentää.

Vaikka pipariruokien miettiminen kuulostaa maallikosta varsin haastavalta tehtävältä, ammattilaisille se ei näytä tuottavan vaikeuksia. Kumpikin on purkanut tykönään piparin osiin ja etsinyt piparin syvintä olemusta.

”Jep, piparin ydin on ilman muuta mausteet”, Ruoho paljastaa.

Oikeastaan ei ole yhtään kummallista se, että piparkakku säilyttää vuosikymmenistä toiseen keskeisen asemansa joulun ainesosien joukossa. Piparissahan on tiiviissä paketissa koko joulun makumaailma.

”Piparin mausteet ovat samoja, joita löytyy joulupöydästä muutenkin”, Aralehto sanoo.

Kun pakettia aletaan purkaa, niin löytyy esimerkiksi neilikkaa, inkivääriä, pippuria, pomeranssinkuorta, siirappia. Maustelista suuntaa ajatukset itämaan tietäjien suuntaan, kauas Aasiaan.

”Näinhän se on, mutta ihmiset ovat vain tottuneet joulun makuihin niin, ettei niistä tule intialainen curry ihan ensimmäiseksi mieleen”, Ruoho analysoi.

Joulunaikaan on siis Suomessakin perinteisesti kuulunut eksotiikalla ilottelu, joka muuten on ollut täkäläisille ruokatavoille hyvin vierasta.

Syy on selvä ja yksinkertainen. Joulu on ollut juhlista suurin, eikä silloin ole oltu köyhiä eikä kitsaita. Suomalaiset joulun perinneruuat, varsinkin laatikot, ovat vaikkapa keskieurooppalaisen joulupöydän ylellisyyteen verrattuna pula-ajan ruokaa, mutta silti pöytään on pantu parasta ja kalleinta, mitä löytyy. Ja sitähän mausteet ovat olleet läpi vuosisatojen: kaukaa kuljetettuja arvokkaita luksustuotteita. Nyt on paikallaan muutama sana piparkakkujen historiasta. Se onkin kunnioitusta herättävän pitkä. Pipareiden esimuotona pidetään hunajakakkua, ja tiedetään, että sitä on popsittu ainakin 3500 vuotta sitten.

Aihetta on selvitellyt Anna-Liisa Mattila, ja hän kirjoittaa kirjassaan Piparikirja, että varhaisimpia merkkejä jouluherkkumme kantamuodosta on löytynyt faarao Ramseksen haudasta. Muinaisen Egyptin mahtimies sai evääksi viimeiselle matkalleen ihmisen muotoisia hunajakakkuja.

Raamatussakin mainitaan, että Israelin kansa nautti korpivaelluksellaan mannaa, joka maistui hunajaleivältä.

Eurooppaan hunajaleipä kulkeutui idän kauppamatkoilta sekä ristiretkeläisten ja muiden rötöstelijöiden matkassa.

Pian monella Euroopan maalla oli oma piparinsa. Esimerkiksi Italiassa se sai nimen piparelle, Ranskassa pain d̓épiche, Saksassa Lebkuchen ja Unkarissa mézeskalács.

Hunajakakku oli hyvää suuhunpantavaa, mutta sen on uskottu pitävän sisällään runsaasti erilaisia hyödyllisiä ominaisuuksia. Se paransi muun muassa haavoja, vatsatauteja, ihotulehduksia ja krapulaa.

Suomessa pipari tunnettiin jo keskiajan lopulla. Kirjallisten lähteiden mukaan Turkuun tuotiin saksasta vuonna 1685 kaksi tynnöriä piparkakkuja.

Mamselli Cajsa Wargin keittokirja Hjälpreda i hushållningen för unga frauebtimber oli suosittu ruokakirja Suomessa 1700-luvulla, ja se sisälsi myös piparkakkujen teko-ohjeen.

Kuukausiliitteen kokit ovat päässeet joulunalusuurastuksessaan loppusuoralle.

Aralehto on valmistanut hedelmäpaketin piparkakkumoussen kera, piparkakkusilakoita ja piparkakkumaustettuja suklaatryffeleitä.

Ruoho taas on saanut maisteluvaiheeseen naurispaketin, piparkakkuporon ja piparkakkukirjolohen.

Viimeistään nyt voi olla varma siitä, että hyvissä käsissä piparkakku muuntautuu todella monenlaiseksi herkuksi. Aralehdon ja Ruohon kilpailuruuilla selviää mainiosti vaikka joulunpyhien läpi.

Joulupöydän kunkuksi riittää jopa tunkua. Rooliin sopii mainiosti sekä pipariporo että piparikirjolohi.

Mutta nyt on kokkien aika valita omat suosikkinsa.

Peppi Aralehto miettii tovin ennen päätöstään. Sitten hän nimeää miehensä arsenaalista ykköseksi piparkakkulohen.

”Siinä pipari tuli todella hyvin esille. Siihen se myös sopi kaikista parhaiten”, Peppi Aralehto perustelee.

Ari Ruoho tekee vielä yhden maistelukierroksen ja ilmoittaa, että hänelle maistui parhaiten Aralehdon hedelmäpaketti.

”Lämmin paketti sopii erittäin hyvin talveen. Maut pelasivat yhteen, eikä lopputulos ollut ­liian makea.”

Valinnan jälkeen Aralehto paljastaa hedelmäpakettinsa taustat.

”Halusin tehdä virtaviivaistetun version vanhasta kunnon sekametelisopasta. Tässä versiossa se vain on maustettu jouluisella piparkakkumoussella.”

Aviomieskin kehaisee.

”Se onkin siinä se piste j:n päällä”, Ari Ruoho sanoo.

Lue kokkipariskunnan reseptit:

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi