perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
KOKKIPARISKUNTA KILPASILLA

Lisää lahnaa

Lituskaisen kalan maku ei ole lattea.

6.5.2011 10:06

Juha-Pekka Laakio

Voi teitä lahnan vieroksujat, mistä kaikesta jäättekään paitsi.

Turha selittää lahnan käsittelyn hankaluudesta, sillä siitä ei näy merk­kiäkään, kun Kuukausiliitteen kokit Peppi Aralehto ja Ari Ruoho pyöräyttävät jäntevistä kaloista toukokuun ruokalajinsa.

Ovathan ruodot siellä, toki, ja ovathan ne haarautuvia ja teräviä, mutta kokeille ne eivät näytä tuottavan vaikeuksia. Eikä lahnan käsittelyyn todellakaan tarvita ylimaallisia taitoja tai muita merkillisyyksiä, vain järkeä ja vähän viitseliäisyyttä.

Tuossa Aralehto vetää uunista ulos suolapedillä kypsyneen vonkaleen. Hän irrottaa nahan ja irrottelee helposti kypsän lahnanlihan kalanrangasta.

Tuossa taas Ruoho avaa savulahnaa, josta liha irtoaa yhtä helposti. Hän painelee massan vielä siivilän läpi eikä mousseen päädy ruodon ruotoa.

Viimeistään maisteluvaiheessa kaikki ovat vakuuttuneita, että lahnakriittisyys on seurausta vääristä käsityksistä ja ennakkoluuloista.

”Täytyy tunnustaa, etten itsekään muistanut, että lahna on näin hyvää”, Aralehto ilmoittaa.

Sen sijaan se on totta, että lahnan hankkiminen ei ole aina aivan yksinkertaista, jos ei kalasta itse. Vanhan kansan suosikkikalalle on ajan riennoissa käynyt niin ohraisesti, että siitä on tullut roskakala, joka on vieläpä pantu syytettyjen penkille Itämeren rehevöittämisestä. Puhutaan lahnan poistokalastuksesta ja mietitään, mitä lahnoilla voisi tehdä.

”Ne pitää syödä”, Ruoho vastaa. ”Tämähän on mahtavaa, aivan omansa makuista!”

Koska lahna on joutunut pois muodista, ­kukaan ei ole ryhtynyt jatkojalostamaan sitä.

Tai toisinpäin: koska lahnaa ei ole saatavilla helpossa muodossa, ihmiset eivät rohkene ostaa sitä. Tiskeiltä löytyy vain kokonaisia lahnoja, jos niitäkään.

Jopa ikiaikaista perisuomalaista herkkua, savulahnaa, on vaikea saada. Eikä sitäkään ole tuotteistettu tai kehitetty eteenpäin.

Otetaanpa esimerkki. Kun Ruoho soitteli helsinkiläisille kalasavustamoille, ei lahnaa tahtonut löytyä mistään. Yksi iso savustamo ilmoitti jopa, ettei heidän sortimenttiinsa kuulu yhtään suomalaista kalaa.

”Onhan tämä surullista. Täällä opitaan kyllä käyttämään maapallon toiselta puolelta rahdattuja oudonnimisiä kaloja, mutta menetetään taito käyttää meidän omia perinteisiä kalojamme, kuten lahnaa”, Ruoho sanoo.

Juuri nyt sitä on tarjolla. Rysät suorastaan pullistelevat herkullista kevätlahnaa.

Aralehto rouskuttelee yhtä sellaista, moussen muodossa itse tehdyn perunalastun päällä.

”Näitä voisi syödä miten paljon vain. Loistava suomalainen tapas!”

Ari Ruoho kehuu vaimonsa uunilahnan ja kasviskeiton kepeyttä ja raikasta makua. Sitten hän keksii idean.

”Nyt kun kouluihin on saatu se kasvisruokapäivä, niin seuraavaksi pitäisi alkaa ajaa lahnapäivää. Itämeriongelma ratkeaisi sillä.”

Lue kokkipariskunnan reseptit:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.