4.6.2010 12:06
Kesäkuun reseptien raaka-aineen päättäminen on Peppi Aralehdolle ja Ari Ruoholle harvinaisen helppoa: herne on kokkien mielestä yksi suomalaisen kesän olennaisimmista asioista.
He itse kasvattavat herneitä omalla pihallaan, ja toriltakin hernelitra napataan mukaan harva se päivä.
”Se on vähän kuin karkkia söisi; pussillinen kuluu nopeasti”, Peppi tunnustaa.
Jos pussiin maistiaisten jälkeen jotakin jää, sopivia käyttökohteita on vaikka kuinka.
”Esimerkiksi paistokset ja keitot. Kesäkeitossahan herne on ihan ehdoton”, Peppi sanoo.
Eivätkä kokit kaihda herneenversojakaan.
”Jossain vaiheessa niiden käyttö meni vähän överiksi, kun versoja laitettiin ravintola-annoksiin pesäpallon kokoinen kasa”, Ari nauraa.
”Mutta muutama verso tuo hienoa makua esimerkiksi salaattiin.” Hyvä herne on kokkien mielestä makea ja rapsahteleva. Oikein maukkaan, nuoren herneen voi syödä vaikka palkoineen.
”Herneessä on makeuden lisäksi pientä karvautta. Maku muistuttaa jonkin verran vihreää parsaa”, Ari analysoi.
Myös herkkyydessään raaka-aine on parsan luokkaa. Herne soveltuu parhaiten nopeaan kypsennykseen.
”Herne menettää kesäisen makunsa ja raikkaan värinsä, jos sitä kypsentää liian kauan”, Peppi huomauttaa.
Arin versio herneille perustuvasta ruuasta on simppeli. Kokki maustaa paloista riipimänsä herneet ruskistetun voin ja sitruunan seoksella. Herneiden kylkeen hän paistaa nopeasti tuoreet ahvenfileet.
Pepin tortelliinit ja hernekastike vaativat hieman enemmän sorminäppäryyttä ja aikaa. Tuoreiden herneiden ohella Pepin ruokaan käyvät myös pakastetut herneet – ruuan maku on pakasteherneitä käytettäessä vain toisenlainen.
Tällä kertaa Pepin ruoka häviää vadilta nopeammin, mutta Ari ei vedä siitä hernettä nenään.
”Pepin annos oli työläämpi tehdä, mutta maullisesti syvempi ja isompi kuin minulla”, Ari arvioi.
Tunnustusta saa myös Arin yksinkertainen, raikas annos.
”Hyvät makuelementit”, Peppi kehuu.
”Lämmitys ja maustaminen. Herne ei kummempaa kikkailua kaipaa”, Ari toteaa.
Lue kokkipariskunnan reseptit:
RESEPTIPossutortelliinit 4.6.2010
RESEPTIPaistettuja ahvenia ja herneitä 4.6.2010
RESEPTIHernekastike 7.6.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi