perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
KOKKIPARISKUNTA KILPASILLA

Puolukan kaksi puolta

Sitkeän kasvin marja osaa yllättää.

3.9.2010 10:06

Juha-Pekka Laakio

Syksy on tietysti ruuanlaittajien juhla-aikaa, ja tämä on saanut Kuukausiliitteen kokit heittäytymään erityisen nokkeliksi.

Vai mitä tästä sanotte?

Kilvoitteleva kokkipariskunta sai lukemattomista sadonkorjuusesongin herkuista mietittäväkseen puolukan.

Ari Ruoho päätti, että puolukoista täytyy ehdottomasti valmistaa versio ikiaikaisesta sitruunajälkiruuasta nimeltä posset.

Peppi Aralehto taas päätyi tekemään vaahtokarkkeja.

Eivät ihan ensimmäiseksi mieleen tulevia puolukkaruokia.

”Nämä nyt on sellaisia, mitä ei ehkä ole tehty”, Aralehto sanookin.

”Kyllähän me voitaisiin keksiä mistä tahansa minkälaisia tahansa virityksiä, mutta nämä on helppo tehdä myös kotona”, Ruoho jatkaa.

Ennen kuin poraudutaan puolukkaan syvemmälle, on ehkä hyödyllistä muistuttaa jälkiruokakokkaamisen laintaulun ensimmäisestä käskystä. Se kuuluu: kun jälkiruokia tehdään, noudatetaan ohjeita. Säveltämällä syntyy sutta.

Niinpä Aralehto huomauttaa, että vaikka vaahtokarkkien tekeminen onkin helppoa, reseptin kanssa on oltava tarkkana. Siksi hänen ohjeensa toteuttamiseen tarvitaan keittiövaaka ja lämpömittari.

Siitäkään ei jää vähäisintäkään epäselvyyttä, etteikö kumpainenkin arvostaisi puolukkaa. Se on ryhdikäs, pirteä ja monikäyttöinen marja – ja umpiterveellinen. Tai niin kuin nykyisin sanotaan: superterveellinen.

Ruoho on vaikuttunut puolukan olemuksesta myös kasvina. Siinä on sisua.

”Se on matala ja sitkeä. Ei ole moksiskaan, vaikka kävelet sen yli. Suomalaisen metsän marja.”

Mutta nyt on aika panna kattilat porisemaan.

Ruoho miettii, että puolukkaposset on passeli jälkiruoka sadonkorjuukauden aterian huipennukseksi. Alle sopii mainiosti riista, sienet tai ravut, noin niin kuin esimerkiksi.

Aralehto kelpuuttaisi vaahtokarkkinsa aterian päättäjäksi, mutta toki ne sopivat oivallisesti leffaillan naposteltavaksi.

Ja sitten maistellaan lopputuloksia.

”Rakenne on hyvä ja pehmoinen. Päihittää kyllä kuluneen pannacottan”, Aralehto kehuu miehensä valmistamaa possetia.

”Toimii, ehdottomasti”, Ruoho kommentoi vaahtokarkkeja.

Sitten hän tekee viimeisen testin. Ruoho napsauttaa kaasulieteen liekin ja paahtaa vaahtokarkit aitoamerikkalaiseen tyyliin.

”Kylläpäs maku voimistui! Paahdettuina näillä voisi maustaa vaikkapa jäätelöä.”

Lue kokkipariskunnan reseptit:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.