perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
KOKKIPARISKUNTA KILPASILLA

Tulevaisuus on hauen

Hauki on kala, jota Kuukausiliitteen kokit soisivat käytettävän enemmän.

29.10.2010 10:06

Juha-Pekka Laakio

Hauki on helppo fileoida. Ruodottomaksi saamisessa pientä haastetta tuovat kyljen y-ruodot.

Hauki on helppo fileoida. Ruodottomaksi saamisessa pientä haastetta tuovat kyljen y-ruodot.

Marraskuun raaka-aine rojahtaa keittiön pöydälle styroksilaatikossa. Roiman jääkeon päällä lepää kol­me pitkänenäistä, merenvihreää, vastapyydettyä ­haukea.

Näky herkistää Kuukausiliitteen kokkipariskunnan kalamiespuoliskon.

Ari Ruoho vetää henkeä ja pudottaa uutispommin: ”Hauki on Suomen paras kala.”

”No niin, nyt Ari pääsi lempiaiheeseensa”, Peppi Aralehto huokaa.

Ruoho ryhtyy vetelemään haukia fileiksi ja aloittaa samalla hauen ylistyksen. Toviin on kenenkään turha edes kuvitella saavansa puheenvuoroa.

Vuolaasta vuodatuksesta käy selväksi muun muassa se, että hauki on aito kotivesiemme villi kala, maukas ja monipuolinen. Se on ilman muuta eettistä lähiruokaa, jos sitä vertaa tuontikaloihin, joista suurin osa on kasvanut kasseissa. Haukea saa ympäri vuoden, vaikkei pohjoisten vesien kala olekaan edustavimmillaan silloin, kun vedet ovat lämpimät. Onneksi se jakso on kuitenkin varsin lyhyt, ja hauenkalastajan kulta-aika, sehän on syksy. Siis juuri nyt.

Ja tulevaisuus on ilman muuta hauen. Juuri muuta villikalaa ei nimittäin kohta ole saatavilla.

”Lohikalakannat ovat täysin istutusten varassa, ja myös merikuhalla menee heikosti. Jäljelle jää vain hauki”, Ruoho sanoo.

”Niin, ja ahven”, Peppi Aralehto huomauttaa. ”Minä pidän enemmän ahvenesta”, hän jatkaa.

Siitä Kuukausiliitteen kokit ovat samaa mieltä, että hauki on nousussa. Sitä on alkanut ­näkyä ruokalistoilla ja lehtien ruoka-ohjeissa useammin kuin ennen.

Ruoho on saanut hauet fileoiduksi. Aralehto panee fileetä porisemaan maitoon. Tulossa on friteerattuja haukipyöryköitä. Ruokalaji on pariskunnan tuliaisia Norjan-vuosilta. Ruoho taas ­rupeaa rullaamaan fileitä kotimaisen ilmakuivatun kinkun sisään. Kohta annokset ovat valmiit.

Ari Ruoho mutustelee paperikääröstä haukipullia ja kehuu niitä estottomasti.

”Dippikastikkeen piparjuuri on elegantti ­viittaus Marskin kuhaan”, hän arvioi.

Peppi Aralehto taas maistelee miehensä tuotosta hieman mietteliäänä.

”Aika vahvasti jyrää kinkun maku”, hän pohtii.

Mutta omena-metsäsienilisuke panee maut kohdalleen.

”Nyt se toimii!”

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.