Miten möykkääjän saa hiljaiseksi ilman teippiä?

Kieltämättä on muutamia kertoja tullut mieleen mölisijän suun teippaaminen. Itse asiassa joka päivä tekisi mieli teipata jonkun suu kiinni.

Useimmat ihmiset olisivat huomattavasti siedettävämpiä, jos heidät voisi silloin tällöin vaimentaa. Pitäisin huomattavasti enemmän ainakin seuraavista silloin tällöin mykistettyinä versioina: ratikassa liian lujaa kailottava kälättäjä, työpaikalla viidettä kertaa samaa asiaa selittävä työkaveri, teksti-tv:n jääkiekkotuloksia ensimmäisenä tekonaan aamulla selostava poikaystävä, neljättä vuotta ex-miehensä käytöstä analysoiva ystävä tai pukeutumista arvosteleva äiti.

En siis yhtään ihmettele, että Ruotsissa Höganäsin kunnassa työskentelee - tai ainakin vielä toistaiseksi työskentelee - tarhatäti, joka sai mölystä tarpeekseen.

Helsingin Sanomat siteerasi Helsingborgs Dagblad -lehteä, joka kertoi tarhatädin teipanneen viime viikolla esikoululaisen suun, koska "esikoululainen ei opettajien pyynnöistä ja kehoituksista rauhoittunut, vaan häiritsi kovaäänisesti esikouluryhmän yhteisiä puuhia".

Tietenkään toisen suuta ei saa teipata, hyi hyi, mutta kieltämättä ensimmäinen ajatus suun teippauksesta on enemmänkin huvittava kuin järkyttävä.

Teippiuutisessa on nimittäin jotakin samanlaista sarjakuvamaista komiikkaa kuin siinä, että omassa tarhassani kiroilevat mukulat saivat ihan oikeasti haukata vihreää palasaippuaa. Suun saippuoiminen olisi varmasti järkyttänyt senkin ajan vanhempia, mutta niin olisi heidän lastensa kielenkäyttökin. Tasan meni sääntörikkomukset.

Mutta vakavasti ottaen: miten möykkääjän saa hiljaiseksi ilman teippiä? Jokainen tunnistaa möykkääjän. Möykkääjiä on jokaisessa tarharyhmässä, koululuokilla ja työpaikoilla. Möykkääjät ovat sinänsä ihan harmittomia ja saattavat olla mukaviakin tyyppejä, mutta niistä lähtee hirveä ääni. He tekevät kaiken ääneen: ajattelevat, työskentelevät, pitävät taukoa ja suunnittelevat tulevaa viikonloppua.

Voiko heille sanoa turpa kiinni? Totta kai, jos se auttaa. Tosin aikuisiällä aika moni asia voi olla vaikea oppia, ja jokainen leffaan teinien kanssa samaan aikaan sattunut tietää, ettei kaino pyyntö oikein tuota tuloksia.

Eikä kyllä auta penkkien potkiminenkaan. Jonkun olisi pitänyt sanoa turpa kiinni paljon aikaisemmin. Kenties jonkun kotona. Ja vanhempien kasvatusinnon huomioon ottaen jonkun varmuuden vuoksi myös koulussa ja tarhassa.

Mutta mutta. Ennen tarha- ja koulumöykkääjät sai ilman muuta esimerkiksi poistaa paikalta, mutta nykyään tarhatädit ja opettajat ovat neuvottomia, sillä heidän kurinpitotoimenpiteitään karsitaan koko ajan. Luokasta pois taluttaminen katsotaan fyysiseksi kajoamiseksi, mikä taas on kiellettyä.

Kurinpidollisten toimenpiteiden vähentämisen ymmärtäisi, jos nykylasten käytös olisi jotekin todistettavasti muuttunut parempaan suuntaan verrattuna edellisiin vuosikymmeniin. Siitä ei ole pelkoa - sen sijaan yhteiskunnan suhtautuminen möykkääjiin on muuttunut. Möykkäämisestä on tullut sallittua, jopa kannustettavaa käytöstä.

Raja tuntuu nykyään menevän peruskoulussa, jossa käytöstä vielä arvioidaan. Täten kannustetaan huolellisuuteen ja käytöstapoihin. Sen jälkeen ketään ei tunnu kiinnostavan moiset vanhahtavat tavat ja tottumukset.

Teeveeohjelmissa pärjää parhaiten Ajankohtaisen Kakkosen teema-illasta Big Brotheriin juuri kovaäänisellä ja katkeamattomalla möykkäämisellä. Timo TA Mikkonen on saanut ties kuinka monta ohjelmaa, jotka ovat perustuneet hänen möykkäämiselleen. Näin annetaan ymmärtää, että möykkääjä on tärkeä, ja siksi esillä. Ja esillä hän on juuri sen takia, että on äänessä.

Luojan kiitos vielä on olemassa oikeastikin huonoa käytöstä, johon saa puuttua. Muistatte varmasti tämänvuotisen Finlandia-palkintojen jakotilaisuuden ja sen, miten kirjailija Sofi Oksanen kehtasi alentaa omaa sukupuoltaan niinkin moukkamaiselle eleellä kuin niiauksella.

Pitäisiköhän sen polvet teipata?

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi