9.12.2009 3:00
Maylin Sese ja Rebecca Asigau haluavat pelastaa Tyynenmeren saarivaltiot ilmastonmuutokselta.
Kööpenhamina. Messukeskus Bella Centerissä näkee ja kuulee, että kyse on maailmanlaajuisesta ilmastokokouksesta. Moni on matkannut Kööpenhaminaan päivätolkulla maailman toiselta laidalta.
Kokouskeskuksen käytävällä meditoi tiistaina joukko havaijipaitaisia nuoria. Tyynenmeren pelastajiksi esittäytyvään ryhmään kuuluu 15 edustajaa Australiasta ja kymmeneltä Tyynenmeren saarelta.
Salomonsaarilta kotoisin oleva Maylin Sese, 21, lähti matkaan keskiviikkona. Perillä Kööpenhaminassa hän oli viiden lennon jälkeen lauantaina.
"Ilmastonmuutos vaikuttaa suoraan kotisaareni tulevaisuuteen", hän perustelee pitkää kokousreissuaan. Salomonsaaret on vaarassa hukkua mereen, kun merenpinta nousee.
Papua-Uudessa-Guineassa asuva Rebecca Asigau, 23, on vastavalmistunut ympäristöjuristi ja matkusti kokoukseen neljä päivää. Saarivaltiossa ilmastonmuutos huolettaa, koska myrskyjä on ollut tavallista enemmän. Fossiilisista polttoaineista pitäisi Asiganin mielestä siirtyä uusiutuviin nopeasti.
"Meillä lisätään fossiilisten käyttöä, sillä pohjoisrannikolta on löytynyt valtavan suuria kaasuesiintymiä."
Keski-Afrikan tasavallasta Saint-Jérôme Sitamon, 50, ajaa afrikkalaisen alkuperäisväestön pygmien etuja kansalaisjärjestössä. Kööpenhaminaan entinen ranskanopettaja tuli, koska ilmastonmuutos vaikuttaa pygmien elämään valtavasti. "Kuivuuskausi kesti tänä vuonna paljon tavallista kauemmin. Kun sateet tulivat, ne olivat poikkeuksellisen rankat ja aiheuttivat kovat tulvat."
Sitamon matkusti kaksi päivää: "Ensin lensin pääkaupungistamme Banguista Pariisiin, sitten Brysseliin ja sieltä tänne", hän kertoo.
Nigeriläinen Awaiss Yahaya, 34, matkusti kokoukseen niin ikään lentämällä. "Tämä on kehitysmaille erittäin tärkeä kokous. Kehittyneet maat tekevät tärkeitä päätöksiä, jotka vaikuttavat Afrikan tulevaisuuteen."
Yahaya odottaa teollisuusmailta apua, jotta hänen kotimaansa ja muut kuivuudesta kärsivät maat selviävät ilmastonmuutoksen vaikutuksista.
Intialainen nuoripari Komalirani Yenneti, 26, ja Saleem Khan, 29, lensi Kööpenhaminaan 16 tuntia. He toivovat tasapuolista ja kunnianhimoista ilmastosopimusta.
"Olemme täällä kertomassa ihmisille, että lopettakaa saastuttaminen ja sopikaa", Khan sanoo.
Pariskunnan mielestä myös Intian on tehtävä osansa. "Intia on yksi suurimmista päästäjistä", Yenneti painottaa.
Kokoussalin vieressä parikymmentä pyjamaan pukeutunutta nuorta istuu lattialla tyynyt syleissään. He yrittävät herätellä maailman johtajia: "Antakaa nuorille mahdollisuus."
Pienet saarivaltiot haluavat 45 prosentin vähennykset 9.12.2009
NÄKÖKULMAViivyttelyyn ei ole varaa 9.12.2009
Helsingin Sanomat | hs.ulkomaat@sanoma.fi