perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla

3h + k + kph + intuitio?

Kun toinen ostaa asunnon puhtaasti järjellä, toinen luottaa tunteen voimaan. Myös tuttuus vetoaa. Lähes joka kolmas asunnon ostaja päätyy enintään kilometrin päähän edellisestä kodistaan.

31.1.2010 3:00

Vesa Sammalisto

Se oli rakkautta ensinäytöllä.

Pitkään aktiivisesti sitä oikeaa asuntoa etsinyt Päivi Hahko käveli sisään Etelä-Espoon Soukassa sijaitsevaan kerrostalokaksioon, joka kylpi ilta-auringossa. Valinta oli tehty saman tien.

"Auringonvalo maalasi asunnon minun näköisekseni. Koskaan ei ole miestenkään kanssa loksahtanut niin nopeasti!" Hahko kuvailee kuuden vuoden takaisia tapahtumia.

Asunto oli valoisa, avaran tuntuinen, ikkunoista näkyi esteettömästi metsän puita ja taivasta sekä aavistus merta.

Hahko maksoi 55 neliön kokoisesta kerrostalokaksiosta 94 000 euroa. Hän rahoitti kaupat osin säästöillään, ja laina-ajaksi sovittiin 25 vuotta kohtuullisten lyhennysten kera. Intuitiolla tehty ostopäätös oli budjetin mukainen.

Vaikka suomalaisten asunnonostajien valintoihin vaikuttavat yleensä niin järki kuin tunteetkin, järkisyyt painavat vahvimmin.

Tärkeimpiä kriteereitä ovat asunnon hinta-laatusuhde, toimivuus ja ympäristön viihtyisyys. Juuri nyt ovat nousussa myös energiataloudellisuus ja liikkumisen esteettömyys.

"Tärkeässä roolissa on myös taloyhtiön kunto ja tieto päätetyistä tai tulevista remonteista", sanoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malila.

Näitä järkisyitä pohtivat myös Heli ja Kari Vartiainen, jotka muuttivat Vantaalle rivitaloneliöön runsaat kolme vuotta sitten.

Pariskunta teki harkitun ostopäätöksen, joka pohjautui suunnitelmaan perustaa perhe.

Tikkurilassa sijaitsevan asunnon pohjaratkaisu, huonemäärä, oma piha, sauna, hyvät liikenneyhteydet ja sijainti painoivat päätöksessä eniten. Hinta oli 220 000 euroa.

"Emme edes vilkuilleet neljää huonetta ja keittiötä pienempiä asuntoja. Ei sitten tarvitsisi heti muuttaa taas, kun lapsia tulee", Kari Vartiainen perustelee.

Nyt jaloissa pyörii tarmokas puolitoistavuotias Valtteri, ja toinen lapsi syntyy aivan lähiaikoina.

Järki- ja tunnekriteerit eivät aina ole vastakkaisia. Sekä Päivi Hahko että Vartiaiset arvostivat tuttua sijaintia. Hahko muutti viereiseen kaupunginosaan, ja Vartiaiset löysivät uuden kodin noin kilometrin päästä entisestä.

Sama ilmiö näkyy myös Huoneistokeskuksen tutkimuksessa.

Lähes joka kolmas asunnon ostaja muuttaa korkeintaan kilometrin päähän edellisestä asunnostaan. Naiset ja miehet arvottavat asunnon sijiantiin liittyviä kriteerejä eri tavoin. Naiset arvostavat miehiä enemmän asunnon läheisyydessä olevia palveluita ja omaa pihaa.

"Tämä on sijainniltaan lapsiperheelle loistava. Kaikki palvelut ovat lähellä, päiväkodit, tarhat ja koulut ihan vieressä", luettelee paljasjalkainen vantaalainen Heli Vartiainen.

Päivi Hahkolla sijaintivalintaan vaikuttivat ikkunasta aukeava jylhän metsäinen mutta avara näköala ja hyvät ulkoilumahdollisuudet.

Järkisyihin luottaneet Vartiaiset ovat edelleen täysin tyytyväisiä asuntovalintaansa. Nyt heillä ei ole tarvetta muuttaa isompaan asuntoon, mutta haaveissa siintää omakotitalo isolla pihalla.

Tunteeseen luottaneen Päivi Hahkon mukaan ensivaikutelman huuma ei ole muuttunut asumisvuosien myötä.

Muutama pieni ongelmakohta jäi kuitenkin huomaamatta nopean ostoratkaisun takia. Keittiön kaappitilan vähyys ja se, että kylmä ja lämmin vesi tulevat eri hanoista, harmittavat välillä. Avomiestä vaivaa tupakoiva naapuri, jonka tupruttelu tunkeutuu välillä asuntoon ilmanvaihtokanavista.

Tekisikö Hahko saman ostopäätöksen uudestaan?

"Kyllä, ehdottomasti!"

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.