28.11.2010 3:00
Luulin, että meidän kodissamme vaimoni ja lapset ratkaisevat tapahtumien kulun, mutta erehdyin. Todellista valtaa käyttää avainnaulakko.
Eräänä pilvisenä päivänä kiinnitän tuulikaapin seinään pätkän puusälekaihtimista ylijäänyttä koristerimaa. Pahaa aavistamatta väännän rimaan muutaman kulmaruuvin naulakon koukuiksi.
Alussa avainnaulakosta on pelkkää puhdasta iloa. Emme enää pyöri päämäärättömästi keittiössä ja eteisessä. Kotiintulot ja kotoa lähdöt muuttuvat selkeiksi, koska tiedämme, missä kodin ja auton avaimet ovat.
Sitten, täysin ilman varoitusta, tilanne muuttuu.
Avainnaulakossa alkaa riippua tarpeettomia avaimenperiä. Naulakko houkuttelee esille myös kesäkalustevaraston avaimet ja markettien ostoskärrypoletit.
Pian elintärkeiden avainten joukkoon sekoittuvat heijastimet, pienet lelut ja Ruisrockin festaripassi. Ne ilmestyvät naulakkoon pyytämättä ja yllätyksenä.
Perheemme logistinen hermokeskus käyttää keskeistä sijaintiaan häikäilemättä hyväkseen.
Järjestelmän rapautuminen etenee huomaamattomin, ovelin askelin.
Muutamassa kuukaudessa naulakko on onnistunut naamioimaan itsensä tunnistamattomaksi. Se päästää minut ohitseen eikä muistuta enää avaimista, jotka hukkuvat eri takkien taskuihin tai jäävät kotiin.
Vailla minkäänlaista häpyä avainnaulakko laajentaa reviiriään entisestään. Se ottaa katalasti haltuunsa myös itsensä ja seinän välisen raon, joka vetää puoleensa kaikennäköistä paperia. Rakoon tungetut alennuskupongit putoilevat lattialle. Joogasalin syysaikataulu jättää elokuvateatterin sarjaliput taakseen vanhenemaan.
Lopulta huonekasvitkin työntävät varsiaan kohti moninkertaiseksi monistunutta johtokeskusta.
Hyvä avainnaulakko, nyt se on loppu.
Vuoden vaihteessa muutamme toiseen paikkaan, ilman sinua. Emme voi ottaa sitä riskiä, että jatkat elämämme sabotoimista.
hs.koti@hs.fi
Kirjoittaja on luokanopettaja ja stand up -koomikko
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi