keskiviikko 19.6.2013 | Siiri  Onnittele e-kortilla
KOTI Sarjassa tutustutaan erikoisiin koteihin ja niiden asukkaisiin.

Bulevardi 9, pullahiiren unelmaosoite

Heikki Laurola saa herätä arkisin ihaniin kahvilan tuoksuihin.

4.12.2011 3:00

Ville Männikkö

Kun Heikki Laurola avaa aamulla silmänsä, nenään tulvahtaa kahvin ja tuoreen leivän tuoksu.

Eikä aikaakaan, kun hän laskeutuu hissillä aamupuurolle ja kupposelle Helsingin vanhimpaan kahvilaan.

"Olen kuulunut kalustoon 1970-luvulta asti", Laurola tunnustaa.

Hän asuu Bulevardi 9:ssä, Café Ekbergin yläpuolella. Pihalla on leipomo, jossa leivotaan liikkeisiin baakeleita, sämpylöitä ja limppuja.

Laurola käy kahvilassa arkipäivisin yleensä kerran, parhaimpina kaksi kertaa, aamiaisella ja lounaalla. Keskiviikkoisin ja perjantaisin hän tapaa kahvilan kabinetissa raviporukan kanssa. Joukko on ollut kasassa parikymmentä vuotta.

He syövät yhdessä lounasta ja tekevät V5-rivit.

"Naapuripöydissä ihmetellään, kun me tapellaan hevosista."

Kahvilan omistaja – Laurolan pitkäaikainen naapuri – nostaa hänelle oman pöydän ulos kahvilan oven viereen varhain keväällä. Siinä hän istuu ja katselee kaupungin menoa pitkälle syksyyn.

Pöydän jalka on porannut asfalttiin renkaan. "On siinä varmaan minun kantapäidenkin kuopat", Laurola arvelee.

Hän sanoo pitävänsä erityisesti katukahviloissa istumisesta.

"Pidän ihmisten katselemisesta. Kun työssä matkustelin pitkin maailmaa, etsin aina katukahvilan ja nautin niistä lepohetkistä, kun sain seurata elämää ympärillä."

Ensimmäiset muistot kahvilasta Laurolalla on jo 1950-luvulta.

"Äitini ja isäni toivat minut ja veljeni tänne usein. Paikka ei ole muuttunut mitenkään."

Laurola opiskeli diplomi-insinööriksi Turussa. Heti valmistuttuaan hän muutti takaisin Helsinkiin ja osti kaksion Ekbergin talosta.

"Tämä oli aluksi Ekbergin suvun talo. Asuntoja tuli myyntiin ulkopuolisille vasta 1970-luvun vaihteessa. On tämä ollut mahtava paikka asua", hän innostuu.

Laurolan asunnossa on seitsemisenkymmentä neliötä: keittiö, olohuone ja makuuhuone. Tilaa on myös ylöspäin: 1914 valmistuneessa talossa asuntojen katto tulee vastaan 3,5 metrissä.

Asunnossa on paljon tauluja ja erikoisia esineitä. Osa niistä on periytynyt suvulta, osa tarttunut matkaan maailmalta. Valokuvista katsovat sisarusten lapset.

Alkuvaiheessa talossa oli asunto per kerros. Sittemmin kukin kerros on jaettu neljäksi asunnoksi. Laurolan naapureina on Hagelstameja ja talon rakentajasuvun jäseniä.

"700 neliötä", hän ynnää yhden kerroksen asuntojen pinta-aloja. Niin suuria olivat alkuperäiset asunnot.

"Olen ehkä pisimmän aikaa yhtäjaksoisesti talossa asunut asukas", hän kertoo – ja paljastaa sitten: "Kun muutin tähän, paino nousi parikymmentä kiloa."

Bulevardin-asunto on Heikki Laurolan kaupunkiasunto. Osan vuodesta hän viettää Maarianhaminan lähellä saaressa, jossa suvulla on vanha maatila.

"Jos avaan aamulla silmät ja tuntuu, etten nyt kestä Helsinkiä, ajan sinne. Elän siellä maalaiselämää ja hoidan hevosia. Palaan, kun kaupunki taas kutsuu."

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>