Edelleen erilainen

Irmeli ja Yrjö Kukkapuro olivat 1960-luvulla edelläkävijöitä, koska he asuivat ja työskentelivät samassa tilassa. Pariskunnan ufomainen ateljeetalo tuntuu yhä leijailevan arjen yläpuolella.

Varovasti, varovasti. Professori Yrjö Kukkapuro tarkastelee katonharjalta, miltä ateljeetalon uusittu kate näyttää. Paluureitiltä hän poimii mukaansa tammenterhoja, joita tipahtelee pihapuista.

"Katto oli homeessa, sammaloitunut ja niin epäsiisti, että aloimme Irmelin kanssa häpeillä ohikulkijoita. Se oli pakko korjata", 78-vuotias huonekalusuunnittelun legenda kertoo.

Muuta vuonna 1968 Kauniaisiin valmistuneesta talosta ei ole uusittukaan. Lasikuituiset wc- ja suihkulieriöt ja polyuretaanin peittämä röpelöinen sisäkatto ovat alkuperäiset, samoin avokeittiö, jonka täytyy olla lajissaan ensimmäisiä Suomessa.

Saarekkeen ääressä Kukkapuro kaataa laseihin mansikkalimonadia ja huokaisee.

"On tämä vaan aika mörskä. Vessan ilmastointi pamahti äskettäin, enkä tiedä, voiko sitä korjata. Koskahan myös pönttö ja vesihana tekevät tenän? Samanlaisia voi olla mahdoton löytää."

Ennen kuin juttu juuttuu ikääntyvän talon vaivoihin, taidegraafikko Irmeli Kukkapuro, 77, pyytää katsomaan vastavalmistuneita vedoksiaan. Hyllyillä on vuosien varrella kertyneitä inspiraation lähteitä: kuollut sudenkorento, kiviä, värijauheita... Hän poimii joukosta kiinalaisen lelun, joka näyttää keraamiselta, mutta lytistyy puristettaessa keskeltä ja vinkaisee.

"Antaisit sen olla", Yrjö Kukkapuro sanoo.

Vaimo vilkaisee lempeästi puolisoaan.

"Olemme olleet 56 vuotta yhdessä, ja olemme varmasti loppuun asti. Tutustuimme jo Ateneumin valintakursseilla."

Kaarevasta yläikkunasta näkyy puutalo, jossa Irmeli Kukkapuro asui nuoruudessaan ja jonne hän vei Yrjön tapaamaan tulevaa appiukkoa.

Nuoripari etsi aikansa kodikseen teollisuushallia, jollaisia arkkitehdit ja muut luovien alojen ihmiset suosivat 1960-luvulla.

Kun sopivaa ei löytynyt Helsingistä, Irmelin isä, Matias Salminen, kannusti rakentamaan oman hallin ja vuokrasi sitä varten tontinkulman.

Yrjö Kukkapuro suunnitteli "hallin" ystävänsä, tekniikan tohtori Eero Paloheimon avustamana.

"Päädyimme teräskonstruktion sijasta betonikuoreen, koska se tuli hyvin edulliseksi. Kestävyydestä ei ollut takeita, mutta sekä betonikatto että polyuretaaniseinät ovat pitäneet pintansa hyvin."

Ufoa, avaruusalusta ja bensa-asemaa muistuttanut talo herätti valtavasti huomiota. Toimittajat ja valokuvaajat maailman eri kolkilta raportoivat ainutlaatuisesta tunnelmasta ja niukasta kalustuksesta. Välillä lähikatu tukkeutui arkkitehtiryhmien busseista.

Talo oli aikakautta värittäneen pop-taiteen ilmentymä ja kaikin puolin erityinen: lapsiperhe eli yhdessä huoneessa, jossa ei ollut edes väliseiniä. Eräs Isa-tyttären luokkatoverin vanhemmista arvioi, että avoin tila saattaa olla lapsen kehitykselle parempi ratkaisu kuin suljetut ovet, mutta hän olikin psykoanalyytikko.

Yrjö Kukkapuro selittää sopeutumisen loft-elämään sillä, että hän vietti lapsuutensa vaatimattomissa oloissa, vailla mahdollisuutta vetäytyä omaan rauhaan. Imatralaisessa työläiskodissa kamarin ja keittiön jakoivat hänen lisäkseen isä, äiti, mummo ja kaksi sisarusta.

Ulkopuolisten silmissä erikoista oli myös se, että Kukkapurot työskentelivät samassa tilassa. Perheen mielestä työn ja asumisen yhdistäminen oli ongelmatonta – paitsi silloin, kun kuvattiin viikkokausia huonekalukatalogia. Salamavalot räiskyivät öisin, koska päivänvalossa ei voinut kuvata.

"Olemme antaneet toisillemme työrauhan, mutta olemme myös olleet tarvittaessa lähellä antamassa neuvoja tai kritiikkiä", Irmeli Kukkapuro kertoo.

Vähitellen vierasvirta alkoi näännyttää. Kuinkahan monesti Kukkapurot ovat muistelleet ateriaa, jonka aikana opas pyrähti varoittamatta sisään ryhmineen? Kun opas huomasi ruokailevan perheen, hän kehotti heitä jatkamaan.

"Vilkutimme heille ja he vilkuttivat takaisin", Yrjö Kukkapuro sanoo ja puhkeaa tarttuvaan hihitykseen.

Sinistä ulko-ovea ei kuitenkaan koskaan suljettu lopullisesti vierailta. Kukkapurot ottavat harvakseltaan vastaan arkkitehtuurista kiinnostuneita ryhmiä. Toisaalta he eivät enää vietä öitään talossa.

1990-luvulla, kun tila täyttyi isännän uusista tuoleista ja niiden koekappaleista, Kukkapurot siirsivät makuusijansa piharakennukseen eli "saunakamariin". Silti suuri osa päivästä kuluu ateljeetalossa – töiden parissa. Yleensä he lopettelevat seitsemän aikoihin.

"Ennen olimme työhulluja ja valvoimme aamuyöhön. Ehkä olemme vähän viisastuneet niistä ajoista", Yrjö Kukkapuro sanoo.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi