Ensimmäinen talvi omillaan

Millaista on muuttaa 16-vuotiaana omaan kotiin ja vieraaseen kaupunkiin? Sen tietää opiskelija Sonja Risti.

Eteisessä odottaa pino postia ja keittiössä haisevat vanhat roskat.

16-vuotias Sonja Risti on juuri palannut joululomalta takaisin soluasuntoonsa Helsingin Haagaan. Risti muutti omilleen viime syksynä aloittaessaan opiskelut ravintolakoulu Perhossa ja Eiran aikuislukiossa. Vanhemmat asuvat Lohjalla ja Paraisilla.

"Loman jälkeen olo on haikea, kun on ollut monta viikkoa vanhempien luona", Risti sanoo.

Muutossa lapsuudenkodin kissat ovat vaihtuneet ikkunalaudan posliinikissoiksi.

Enemmistö alle 20-vuotiaista helsinkiläisnuorista asuu vanhempiensa luona.

15–19-vuotiaista kaupunkilaisista vain noin 1 400 eli 15 prosenttia asui itsenäisesti vuonna 2007.

Sonja Ristille muuttopäätös oli helppo, koska toiveiden opiskelupaikka sijaitsi pääkaupungissa.

Hän kokee kypsyneensä yksin asuessaan: "Itse on vastuussa siitä, että kaapissa on maitoa."

Ananas-kanakastike jäi tosin aluksi ananasta vaille, kun purkinavaaja puuttui.

Muuttopäivänä elokuussa siskon auto sullottiin kattoa myöten täyteen laatikoita ja jätesäkkejä .

Lapsuuden leluista mukaan pääsivät Ihaa ja Puh, muut joutuivat äidin ulkokomeroon. Lohjan jäädessä taakse muuttajan olo oli rauhallinen.

"Tiesin, ettei tässä vaiheessa voinut enää kääntyä takaisin."

Uusi koti oli tyhjä ja hiljainen. Vessan hylly huojui, kun sen päälle laittoi tavaroita.

Parvekkeella seisoessa aurinko paistoi kasvoille, ja puissa oli vihreitä lehtiä.

Ensimmäisen yönsä tuore kaupunkilainen nukkui sikeästi.

Ennen muuttoa Sonja Risti oli käynyt Helsingissä vain kahdesti: kerran Linnanmäellä ja kerran Itäkeskuksessa.

Ensimmäinen kerta raitiovaunussa oli kamala. "Väkeä puski joka suunnasta, ratikka tärisi ja maisemat näkyivät oudosta kulmasta."

Vieras kaupunki tuntui aluksi käsittämättömän suurelta. Kartan kanssa käveleminen nolotti.

"Ahdistaa, kun ei tiedä, kuinka kaupungissa kuuluu käyttäytyä – milloin pitää olla röyhkeä ja milloin väistää", Sonja Risti pohtii.

Pikku hiljaa Risti on oppinut hahmottamaan uutta kotikaupunkiaan.

"Bussissa matkustaessa koetan painaa paikkoja mieleen, että tuo ratikka menee tuonne ja tuon talon jälkeen tulee tuo. Se tekee olosta turvallisen."

Soluasunnon vuokra on 265 euroa. Rahat riittävät hyvin, kun turvana ovat kahdensadan euron asumislisä ja aiempien kesien säästöt siivoustöistä rakennuksilla. Leivänpäälliset ovat kuitenkin yllättävän kalliita. "Juustoa ja kinkkua ei raaski enää ostaa."

Kahden kämppiksen kanssa eläminen sujuu, kun kaikki ovat harvoin samaan aikaan kotona. Keittiössä roikkuu kolme eriväristä tiskiharjaa. "Kun vessa on siivottu, laitetaan nimi listaan, ja paperia ostetaan vuorotellen."

Soluasunnossa oudointa on, että kotiin saattaa tulla täysin vieraita ihmisiä. "On kuitenkin virkistävää, etteivät kaikki tiedä, kenelle olen sukua ennen kuin olen kertonut edes nimeäni. Se on Lohjalla yleistä", Sonja Risti sanoo.

Vapaa-aikansa Risti viettää yksin. Kun ikinä ei ole viettänyt bilehile-elämää, sitä ei kaipaa nytkään. Pitkien koulupäivien jälkeen kotona on mukava rentoutua: laittaa ruokaa, lukea ja maalata.

"Bändejä olisi kiva käydä katsomassa, mutta en tiedä, missä. Kaverin myötä elämä voisi olla mielenkiintoisempaa."

Hetki entisen kodin ulko-ovella Lohjalla tuntuu aina hyvältä.

Kissat Leevi, Uma ja Töpö odottavat. Radiossa soi Iskelmä Uusimaa, pöydällä lojuu pino Turun Sanomia ja Uutissi Turust – ei virallissi mut torellissi -kirja. Ilmassa tuoksuu kissanhiekka.

Koska omassa asunnossa ei ole pakastinta, vanhempien luona tulee syötyä kalapuikkoja.

Vanhempien ikkunasta näkee myös tähdet, joita ei Helsingin kodin parvekkeelta erota.

"Soluasunnossa ei kehtaa istuskella keittiössä pitkään, ettei häiritse. Kotona Lohjalla on vain niin helppo olla."

Kirjoittaja on Pääkaupunkiseudun Nuorten Ääni -toimituksen toimittaja. Helsingin nuorisoasiainkeskuksen hankkeessa nuoret tuovat näkökulmiaan esille mediassa.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi