perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Herkkusuun maustekasvit yrttipylvääseen

26.6.2009 3:00

 Yrteistä saa hyödyllisen ja kauniin ruukkutarhan parvekkeelle tai pieneen pihaan.

Puutarhaliikkeistä saa maustekasvien taimia, joiden avulla aloittelijakin tohtii kokeilla yrttitarhan perustamista.

Helppoja hoidettavia ovat esimerkiksi mintut, oregano, rakuuna, tilli, persilja, timjami ja kirveli. Paljon vettä vaativa basilika, laventeli ja rosmariini viihtyvät kokeneemman kasvattajan hoidossa.

Jos yrttitarhan taimet joutuvat kestämään hetkittäin kuivuutta, hyviä valintoja ovat meirami, rakuuna, salvia tai timjami.

Yrttien kasvatukseen sopivat itään tai länteen päin avautuvat parvekkeet ja pihat. Paahteinen etelän suunta voi olla liikaa monille maustekasveille, vaikka ne sinänsä pitävätkin auringosta. Katettu parveke ja terassi ovat oivia paikkoja ruukkutarhalle.

Yrtit vaativat melko suuret ruukut. Liian pienessä ruukussa ei ole tarpeeksi tilaa juurille, ja kasvi tekee silloin vain rentoja, pitkiä varsia.

Maustekasveja voi istuttaa myös samaan ruukkuun yhdistelmäksi. Ruukun pitää olla tilava, jotta kasvit eivät joudu taistelemaan tilasta.

Perinteisissä saviruukuissa yrtit viihtyvät parhaiten. Ne on hyvä liottaa vedessä ennen taimien istuttamista. Siten ne eivät ime kosteutta kasvilta. Ruukun pohjalle kannattaa laittaa salaojaksi ruukunkappaleita tai kiviä. Mullaksi sopii hiekansekainen, vähäravinteinen multa, esimerkiksi valmis yrttimulta.

Vasta istutetut kasvit saavat juurtua rauhassa viikon, pari puolivarjoisassa paikassa. Taimia on hyvä suihkuttaa aluksi päivittäin. Kun taimi alkaa kasvaa, se kannattaa siirtää valoisampaan paikaan.

Kun yrtti on hyvässä kasvussa, siitä voi napsia lehtiä ja varsia ruokapöytään. Kerralla ei pidä rohmuta enemmän kuin kolmannes versoista.

Mitä pienemmässä ruukussa kasvi kasvaa, sitä ahkerammin sitä on kasteltava. Pieniin ruukuihin pitää lisätä vettä päivittäin. Lannoitetta voi antaa kerran viikossa heinäkuun lopulle saakka. Lehdistä tulee aromikkaita, kun kasveja lannoitetaan ja kastellaan varovaisesti.

Tuuheutta yrtteihin saa, kun niistä nipistää latvat pois silloin tällöin.

Yrttejä voi kuivattaa mausteeksi, kun versoista kerää pieniä nippuja ja ripustaa kuivamaan kuivaan ja lämpimään paikkaan.

Osa yrteistä menettää makua, jos ne kuivattaa. Esimerkiki basilika, kurkkuyrtti, tilli, persilja ja ruohosipuli kannattaakin pakastaa.

Syksyllä monivuotiset yrtit voi tuoda sisään talvehtimaan valoisalle ikkunalle. Osa yrteistä voi selvitä pakkasista isoissa ruukuissa hyvin suojattuina.

Yrttitarhasta saa parvekkeen tai terassin komistuksen, kun niitä kokoaa yhdistelmiksi isoihin ruukkuihin tai istuttaa ne samanlaisiin ruukkuihin ja kokoaa ne yhteen. Ruukut voi esimerkiksi maalata halutun värisiksi.

Ruukkuja voi kiinnittää koukuilla tai rautalangalla seinäkehikkoon. Kaupoista voi ostaa myös yrttitelineitä. Kuvan esimerkissä maustekasvit on koottu yrttipylvääksi. Se on vanha, valkoiseksi maalattu kapea avohylly. Taimet saavat riittävästi valoa avonaisista sivuista.

Pienet taimet kasvavat vielä juurtumisruukuissa. Kasvaessaan ne saavat isommat ruukut. Pylväässä kasvaa muun muassa kahta basilikaa, kirveliä, mäkimeiramia, tilliä, persiljaa, minttua ja kynteliä.

Keväällä yrttipylväästä saa pienoiskasvihuoneen, kun sen kietoo läpinäkyvään, paksuun muoviin.

Asiantuntija: Maisemasuunnittelun opettaja Outi Tahvonen.

www.yrttitarha.com

Kasvit: Backas Puutarhakeskus

Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.