13.11.2011 3:00
Saaressa veden äärellä sen aistii kirkkaasti: syksy on valmis luovuttamaan talvelle. Heikki Palosuo ei talventulosta välitä, hän käy kesäpaikassaan niin kauan kuin veneen voi työntää vesille.
Helsinkiläinen Palosuo päätti 14 vuotta sitten ottaa Hämeenlinnan kupeessa sijaitsevan sukuhuvilan huolehdittavakseen.
Savimaalle rakennetun hirsihuvilan perustukset olivat niin huonossa kunnossa, että ne oli tuettava uudelleen puolentoista metrin syvyydessä olevaan peruskallioon asti.
Kysymys kuului: pannaanko vuonna 1902 rakennettu Saarniemi-huvila matalaksi vai aloitetaanko mittavat korjaustyöt? Muistot lapsuuden kesistä ratkaisivat, ja tunne voitti.
Myös muut saaren 12 rakennusta olivat remontin tarpeessa. Helpompaa ja halvempaa olisi ollut rakentaa vanhan tilalle kokonaan uutta.
"Tämä on niin rakas paikka, että tätä kannattaa vaalia", Palosuo sanoo.
Ja sitten kun vaalitaan, tehdään se kunnolla.
Remonttien ja uudistusten ansiosta kesät ovat saaneet jatkoajan, josta Palosuo perheineen saa nauttia pitkälle syksyyn. Tuorein projekteista on Ylätuvaksi kutsutun talon perusteellinen kunnostus, jonka tulisi valmistua vielä ennen jäiden tuloa.
Huvila vei miehen 13.11.2011
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi